Hakutulokset

  1. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Korppi sai haastattelussa että aloite valmentajan vaihtoon tuli nimenomaan joukkueesta. Jos näin on niin eihän tuossa enää mikään sovittelu tilannetta muuta. Kyllä peli in valmentajan kannalta menetetty.
  2. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Mikä velvollisuus työnantajalla on kertoa tulevaisuuden suunnitelmista työntekijöilleen? Pahimmassa tapauksessa olisi mennyt herne nenään jo silloin. Sitä paitsi ymmärtääkseni tuo ei pidä paikkaansa. Rocky oltiin valmiita ottamaan syksyllä jatkopestille mutta ei itse halunnut kirjoittaa...
  3. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Ainoa oikea ratkaisu. Ei sijoituksen takia vaan käytöksen lehdistössä ja peluuttamisessa. Kuulin melkoista tarinaa hänen käytöksestään hallilla (ihan samaa kuin joku muu oli jo kirjoittanutkin). Ja eihän tähän kaikkeen voi olla reagoimatta.
  4. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Kiitos Pekka! Melkeinpä päinvastoin. Rockyn käytös julkisuudessa seuraa kohtaan lisättynä täysin käsittämättömällä peluutuksella saattaa tällä hetkellä jo toimiston ja hallituksen naurunalaiseksi.
  5. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Pakko yhtyä edelliseen täysin! Itse näen niin että Rocky menetti joukkueen naurettavalla kapteenisekoilulla.
  6. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Eihän tässä ole kyse nyt mistään tappioista vaan siitä että päävalmentaja kusee oman joukkueensa päälle. Jos jätkät ei saa edes tilaisuutta tasoittaa ilman maalivahtia ja peluutusta määrää omat henk koht päähänpinttymät eikä peliesitykset niin eihän valmentajalla voi olla enää pelaajien...
  7. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Rocky se oli. Vannoi ettei koskaan palaa. Toivottavasti nyt pitää lupauksensa. Oli Hirsi lupaillut sopimusta tai ei niin noin ei hommaa hoideta. Lisäksi on täysin selvää että ennen allekirjoitusta ei ole sopimusta ja tilanteet muuttuvat. Ja totta helvetissä päävalmentajan valinnan siunaa...
  8. J

    Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi, osa 2

    Nyt on verenpaine sen verran laskenut että pystyy muodostamaan lauseen muustakin kuin kirosanoista. Tämä oli selkärangattomin temppu mitä olen koskaan lätkässä nähnyt ja itse antaisin kenkää aivan tältä istumalta. Seuraikoni kusee oman joukkueensa ja patalogon päälle. Hyi helvetti.
Ylös