Hakutulokset

  1. J

    Mestiksen televisiointi

    On parantanut kovasti
  2. J

    Mestiksen televisiointi

    Joka paikkakunnalla Mestiksen puoliammattilaiset on kotilaseilla. Ei sille voi minkään ja ite olen kovin siihen tottunut. Monesti kyllä sitten antavat krediittiä jos jotain kaunista tapahtuu. Iisalmen selostaja menee myös samaan kategoriaan ja se on ymmärrettävää. Kuitenkin hän voisi...
  3. J

    Mestiksen televisiointi

    Puolet puuttuu eilisestä haastattelusta, tää Katsomo on kyllä vienyt paskempaan suuntaan tätä CMOREn pohjalta. Toinen on kännysoftan kautta chromecast, katkeaa joku 10 kertaa pelin aikana, ennen joku kerta kaudessa. Muilla alustoilla ei vastaavia ongelmia ole.
  4. J

    Mestiksen televisiointi

    Haastattelujen tuleminen kyllä kestää, minusta aika paska uudistus ettei noita valmentajien kommentteja saada liveen.
  5. J

    Mestiksen televisiointi

    Jos tuote ei ole sinun tarpeeseen sopiva niin lyöt sen kiinni, aika heleppoa. Niin minä tein kun Viaplay nosti hintoja, aikaa änärin tuijottamiseen ei ollut ja Formulat ei enää kiinnosta ja totesin sen hinnan satunnaiskatsomiseen kalliiksi. Tuote ei ollut enää minua varten. Jatkossakin aion...
  6. J

    Mestiksen televisiointi

    En ole kyllä koskaan lukenut että montako laitetta voi olla in ku lähetystä kattoo, mutta olen olettanut että yhessä pisteessä se näkyy ja maksimissaan kahdessa. Eli olen olettanut että kun maksan yhen lisenssin niin MINÄ näen sen MM-rallin tai Mestispelin. Omaan tarpeeseen sen olen hankkinut...
  7. J

    Mestiksen televisiointi

    Mä en kyllä tätä ulinaa oikein ymmärrä. Eihän hallillekkaan pääse koko perhe yhellä lipulla. Jos olen itelle ostanut kiekkopelin katseluun oikeudet niin minkä takia niillä pitäs jonkun toisen kattoa? Viime aikoina on tullut tietoon kuinka paljon nuo virmat tehny turskaa ni ihmekkö tuo on ja jos...
  8. J

    Mestiksen televisiointi

    Tämä siinä tulee kaikilla käymään
  9. J

    Mestiksen televisiointi

    Kokko on erinomainen ja ammattilainen ja se ei ENÄÄ saisi tulla läpi vaan tuli se vielä viime kaudella. Ihan hyvä tänään Espoo-Jokerit pelissä ja rallissa huippu.
  10. J

    Mestiksen televisiointi

    Kyllä se Kokko Ketterää vastapainotti sitten selostuksessa. Espoolla on vahva sakki tänäkin vuonna eikä Jokrutkaan näytä kovin heikolta. Hieno on meno Espoon hallissa.
  11. J

    Mestiksen televisiointi

    Kaikilla Metukkaselostajilla on värilasit ja se suotaneen. Kokollakin ne on jääny Imatra ajoilta, toisaalta sen ymmärtää kun sieltä se ura tarttas mutta kuitenkin hän on jo ammattilainen joten hieman saisi siinä kehittyä. Kokko on hyvä, mutta juuri tuo mitä Peteliuzkin sanoi niin jokainen...
  12. J

    Mestiksen televisiointi

    Nimenomaan Vantaa peleissä oli rasittava kun Jokerifarmi oli yhtä taikuria ja velhoa joka pelaajan ja tilanteen osalta. En tiiä onko sitten koko sarjan paras, mutta kärkipäässä. Kokko selosti Kärpät-TPS pelin ja oli ihan eri kuunneltava kuin viime kauden välierissä. Kokko on jo sen luokan...
  13. J

    Mestiksen televisiointi

    Oliko joskus Rovaniemellä se peli, Roki tasotti aika lopussa ja epäiltiin maalivahin häirintää. Maali hyväksyttii ja jatkoilla vissii Roki voitti niin instassa vähä läikky yli.
  14. J

    Mestiksen televisiointi

    Vantaan selostajallahan on tietoa paljon ja selostuskin on varsin sujuvaa eikä äänikään paha ole mutta se on kyllä surullista kuinka kirkkaat ne Vantaalasit on. Ymmärrän tietyn kotiinvedon kun onhan nämä pääsääntöisesti "omia" selostajia mutta raja se silläkin pitää olla.
  15. J

    Mestiksen televisiointi

    Osalla paikkakunnilla ei saa mitää selvää näistä haastatteluista, pitää olla volumet 100 ja sitten ku vaihtuu selostukseen niin kuulovaurio.
  16. J

    Mestiksen televisiointi

    Säteri oli kyllä hyvä vaikka se kiekaisu onkin välillä rasittava. Tykkään myös Hermeksen, Jokipon ja sen Ketterän selostajista. Tai onko se Kokko se Imatralta jo rallin MM-sarjaakin äänittävä ukkeli?! Rasittavimmat menee Kajaaniin ja Vantaalle, vaikka kotiselostajia ollaan, niin joku raja on...
  17. J

    Mestiksen televisiointi

    Itelle oikeestaan ihan sama mitä siellä pyörii erätauola, mutta joo, voisha sitä jo jotain muuta olla.
  18. J

    Mestiksen televisiointi

    Onhan se kaikilla oman kylän poika, mutta ihan asiallisia on suurin osa. Annetaan Espoolle ja miehelle anteeksi jos pikahälytyksellä on haettu joku alabaarista koppiin.
  19. J

    Mestiksen televisiointi

    Se oli viihdyttävä, tänään ei ollut sitä vähää.
  20. J

    Mestiksen televisiointi

    Viekää Espååhån nyt oikeasti joku selostaja, oli pakko laittaa kiinni kun ei voinut kuvaa katsoa.
Ylös