Hakutulokset

  1. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Ai ettien että, jos sieltä pamautetaan yllätyksenä speden paluu. Tuskin, mutta onhan kyseessä aikamoinen supermies, joka hyvinkin voi parantua ennakoitua nopeammin. Noh, turhaa sitä unelmoi. Eiköhän se Anttila junnujen vieressä pelaa.
  2. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Nimen omaan. Anttilan paikka ei siellä ole, mutta onko sinne parempaakaan heittää enään? Ikosen lähdön jälkeen siis. Koblihan tuossa pelaa todennäköisesti Jokisen ollessa kokoonpanossa, jolloin ei enää Anttilakaan voi millään olla pelistä toiseen jäällä. Pointti siis se, että yksikin...
  3. I

    Ketjulotto 2018–2019

    My bad. Kuvittelin puheen ollleen mestaruuskaudesta 14-15, mutta Ahohan pelasikin tuolloin vain 27 peliä runkosarjaa. Eli siten ei sopinutkaan tuohon esittämääsi laiturinelikkoon. Niemi ja Hirso olivat kyllä keväällä aivan surkeita. Ei edes hyvät laiturit riittäneet lopulta. Toivotaan, että...
  4. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Joo. Perkele ennen se vaan oli kaikki paremmin. Vitsit sikseen, erittäin hyviä rostereita kärpillä on ollut lähes vuodesta toiseen. Tuona vuonna taisi sentteritkin olla aika omalla tasollaan. Nautitaan nyt nykyisestä pirun kovasta rosterista niin kauan kuin sitä kestää. Haba voisi palauttaa...
  5. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Kelatkaa. Siellä on vasemmassa laidassa ukot Jokinen, Pyörälä, Osala ja Lindsten. Ei aivokapasiteetti tähän aikaan lauantai illasta riitä ymmärtämään miten tuo on mahdollista liigassa tänä päivänä. Ei hyvänen aika. En toki tarkoita, että toinenkaan laita huono olisi.
  6. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Kova on kärppien vasemmanlaidan pelaajaryhmä. Pelottaa oikein vastustajan puolesta.
  7. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Mielestäni olisi. Lasu pelasi pudotuspeleissä helvetin hyvin huonompienkin ketjukavereiden kanssa. Ja ykkönen ei vain toimi tarpeeksi hyvin. Leskistä pitäisi herätellä, eikä uusittu ketju ympärillä olisi huono ajatus.
  8. I

    Ketjulotto 2018–2019

    Lindsten-Lasu-Kupari ketjussa näkisin todella paljon potentiaalia. Olisi mielenkiintoinen koostumus omissa silmissä ainakin.
Ylös