Hakutulokset

  1. I

    TPS:n juniorit

    Kaikella kunnioituksella, mutta itselleni jäi kuva, että eilisessä nootissa (alla) ei varsinaisesti otettu kantaa siihen, mitä aiheita tässä ketjussa on soveliasta käsitellä, vaan siihen, millä tavalla näistä asioista keskustellaan: Mutta se siitä, jätetään tämä aihe tähän tässä ketjussa.
  2. I

    TPS:n juniorit

    Siinä vaiheessa kun KHL-sopimus tehtiin ja halli ja seura myytiin, ei mitään Krimin valtausta ollut tapahtunut. Eli kesällä 2013. Ei silloin puhuttu mistään veriruplista, vaikka Venäjä oli se sama maa kuin nykyäänkin. Eli paskavaltio.
  3. I

    TPS:n juniorit

    Eihän tuo liity KHL-oligarkkeihin sinänsä. Näinhän on toimittu Jokereissa about aina. Myös Liiga-aikana. Raha on valunut ylhäältä alas.
  4. I

    TPS:n juniorit

    Noh, otetaan toki sen verran takaisin, että edarin peleissä toki tulee kaikenlaista huutelua ja sellaista tietynlaista vastakkainasettelua on itsellänikin ollut ikävä. Eli rajataan se nyt tästä pois.
  5. I

    TPS:n juniorit

    Klassinen ”pojat on poikii hei” -tilanne? Se on ihan yks ja sama vaikka olisivat itsekin lapsia, tuollainen huutelu ei kuulu mihinkään, eikä varsinkaan junnujen lätkäpeliin.
Ylös