Hakutulokset

  1. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Meillä ei myöskään 6-vuotias kultainennoutaja ole moksiskaan raketeista tai mistään muistakaan äänistä. Käytiin sunnuntaina iltaysiltä iltalenkillä ja siellä kahdestaan katseltiin ja ihasteltiin raketteja. Mulla on ennen Hugoa ollut kolme koiraa, cockerspanieli, kääpiösnautseri sekä Espanjasta...
  2. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Osanottoni @L. Paraske ja hienoa, kun teitte sen ainoan oikean ratkaisun tuossa tilanteessa! Itselläni tulee olemaan tuo sama tilanne edessä tämän kultaisennoutajamme kanssa. Ensimmäinen koira, jonka elämässä tulen olemaan alusta loppuun saakka. Tuo oli vaimoni ja minun ensimmäinen yhteinen...
  3. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Isot tsempit @FASlapsi sinulle ja ennen kaikkea potilaalle sinne lääkäriin! Toivotaan parasta!
  4. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Ei yski eikä köhi, mahatautiahan noilla voi samalla tavalla olla kuin meikäläisilläkin, mutta tiedä noista. Noh, seuraillaan tilannetta. Onneksi päivystäviä löytyy tästä lähettyviltä.
  5. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Itsekin kyllä epäilin, että jostain kepistä saattanut jäädä jokin palanen mahalaukkuun ja se siellä ärsyttää, kun tuo niin innokkaasti niitä keppejä välillä järsii. Samoin en epäilisi, vaikka olisi ulkoa saanut jotain väärää suuhunsa ku jatkuvasti täytyy juoksuisten narttujen pissoja...
  6. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Mikähän tuota meidän 1,5 -vuotiasta kultaisennoutajan urosversiota mahtaa vaivata, kun jouluaaton vastaisena yönä oksensi noin neljä kertaa, kaksi kertaa sellaista ruokamössöä ja kaksi kertaa sitten enää sappinesteitä. Jouluaatto, -päivä sekä tapaninpäivä menivät ihan normaalisti. Hän oli hölmö...
  7. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Ja erityisesti nämä galgot kaipaavat runsaissa määrin uutta kotia, nimenomaan Espanjasta. Kyseinen rotu ei ole oikein missään arvossa ja sitä käytetäänkin metsästyskoirana. Ja kun vanhuus iskee koiraan eikä metsästäminen enää onnistu, seurauksena on yleensä kylmä teloitus omistajan toimesta...
  8. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Tuttu paikka on myös meidän perheelle. Molemmat koiramme ovat kyseisestä paikasta. Ensimmäinen, Dali, tuli noin parisen vuotta sitten Espanjan lämmöstä Suomeen ja toinen, Fidel, tuli Tammikuun 18. päivä tätä vuotta suoraan lumiseen Helsinkiin. Oli pojalla ihmettelemistä tuossa valkoisessa...
  9. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    No niin, tässä nyt todennäköisesti ihan lähikuukausina perheeseemme on tulossa toinen koira. Minä ja avovaimoni päätettiin että n. 6-vuotiaalle sekarotuisellemme on saatava koirakaveri, jonka kanssa voi leikkiä päivisin, kun välillä poika saattaa joutua olemaan koko päivän yksin, kun molemmilla...
  10. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    Ajattelin tänne laittaa kyseisen videon. Oltiin tossa kavereiden kanssa mökillä, ja kaveri sai yhen särjen mato-ongella, joka sitten laitettiin hiekkalaatikon pressun päälle muodostuneeseen altaaseen. No, meidän kääpiösnautserimme Ransu sitten huomasi tuon oudon, mutta ah niin herkullisen...
  11. I

    Koira – ihmisen paras ystävä

    jaahas, tässä on nyt muutama yö valvottu meijän kääpiösnautserin kanssa. 2-vuotiaalla herralla on nimittäin aika kova ripuli, eli pelkkää vettä tulee kun yrittää torttua vääntää. Soitettiin eläinlääkärille että pitäisikö tässä jo huolestua, mutta kuulemma ei kannata. Nyt pitää hakea jotain...
Ylös