Hakutulokset

  1. H

    Pesiskausi 2018

    Tuo mun kysymykseni ei kyllä ollut mitenkään provosoiva. Ja sä et kyllä mulle yhtäkään vastinetta heittänyt. Päinvastoin. Puhtimäki voitti runkosarjan ulkopeli palkinnon, oli elokuunkin pelaaja. Joma voitti runkosarjassa enemmän pelejä kuin Kopla, vaikka ei runkosarjaa voittanutkaan. Sekin oppi...
  2. H

    Pesiskausi 2018

    Itä-Lännen merkityksen näkisin kyllä aika minimaalisena valintoihin. Viime vuonna vuoden lukkariksi valittiin Janne Heimonen, joka ei tainnut edes olla Imatralla pelipäivänä. Yleensähän näissä painotetaan loppukauden menestystä, siksi onkin vaikea kuvitella, että esimerkiksi vuoden...
  3. H

    Pesiskausi 2018

    Joo, enpä viitsi lähteä änkkäämään, sä hoidat sen niin hyvin. Sen verran voin sanoa ilman sitä iltalukiota, että jos joku arvostaa alkukautta ja runkosarjaa enemmän, kuin finaaleja ja SM-kultaa, niin tarviiko moista matematiikkaa opetellakaan?
  4. H

    Pesiskausi 2018

    Niin. Keltamustien lasien läpi Kouvolan katsomosta katsottunahan voi väittää totuudeksi mitä vaan. En kai minäkään voi vastaan väittää, etteikö sillä stadionilla eniten kärpäsiä sun muita irroituksia olisi. Mutta minkäänlaisena faktana sitä on kyllä aivan turha esittää ilman tarkkoja tilastoja...
  5. H

    Pesiskausi 2018

    Haluatko kertoa edes yhden syyn, miksi Kivipelto pitäisi olla vuoden lukkari?
  6. H

    Pesiskausi 2018

    Ootko sä tosiaan sitä mieltä, että peli olisi edennyt samalla kaavalla, jos niitä mainoksia ei olisi siellä ollu. Mä kyllä voin sanoa, että sen Luoman kopinnosto-osuman jälkeen jokainen tilanne siinä pelissä olisi ollut erilainen.
  7. H

    Pesiskausi 2018

    No eihän siitä mitään hyötyä voinut ollakaan. Mutta varmaan näiden lukkarikoukeroiden takia Österlund halusi "väkisin" pitää Puiston yhdeksikössä. Ja totta kai Viljanen otti tästä kaiken irti, niin kuin olisi tehnyt moni muukin pelinjohtaja.
  8. H

    Pesiskausi 2018

    Sä nyt ihmeesti vänkäät! Sekö tekee Viljasesta kusipään, kun se tajusi yksin sellaisen asian, mitä ei Puisto ja Österlund yhdessäkää? Musta nyt vaan alkaa tuntua siltä, että jos tässä olis vaihdettu pelipuvut päikseen, niin kaikki olis ollut ok????
  9. H

    Pesiskausi 2018

    Piti vielä katsoa tallenne ruudusta. Puisto ja Österlund juttelivat jo vuoronvaihdon alkaessa, joten varmaan oli vamma tiedossa! Itse vuoronvaihto kesti n. 2,5 min!!! Ja koko sen ajan syöttärikin oli Porin vaihtokopilla, joten voisi olettaa, että Puistoa siellä huollettiin. Tuskin sv:n kanssa...
  10. H

    Pesiskausi 2018

    Niinpä! Mä yksinkertaistin tavallani, sinä omallasi. "Viljanen on aivan varmasti kusipää" ja sitä rataa, ei mitään muuta vaihtoehtoa???
  11. H

    Pesiskausi 2018

    Eli Superin pelinjohtajista Viljanen on kone, joka huomaa kaikki asiat. Mä oon nyt joka tapauksessa sitä mieltä, että jos Puisto menee klesana lyömään, mahdollisesti jopa juoksuja, niin vastuu on kyllä aivan varmasti pääsääntöisesti omalla, eikä vastustajan pelinjohtajalla!!!
  12. H

    Pesiskausi 2018

    Niin mä ymmärsin, että Puisto oli loukkaantunut jo edellisessä ulkovuorossa. Siitä huolimatta Pori piti Puiston riskilläkin pelissä. Mitä jos Puisto rampanakin olisi lyönyt pari pinnaa? Olisko silloinkin pitänyt vielä sen jälkeen ottaa kopit pois. Vimpeli toimi Partasen kanssa juuri samalla...
  13. H

    Pesiskausi 2018

    Sun mielestä siis vain Vimpeli on pystynyt kierrättämään pelaajiaan. Mitä nyt hätäisesti katsoin, niin Jomalla ja Vedolla sama määrä pelaajia (4) jotka ovat pelanneet kaikki ottelut. Sotkamolla määrä on kuusi, Koplalla 9! Tämän lisäksi Kouvolalta Saukko ja Kivipelto huilanneet vain yhden...
  14. H

    Pesiskausi 2018

    Joopajoo!!! Olishan se varmaan joukkuetta herättävä toimenpide erota kuuden ottelun voittoputken jälkeen. Hyvää päivää nyt.
  15. H

    Pesiskausi 2018

    Aika outoon aikaan aloitit tuon Kallion ylistyslaulun. Tänäänkin kentällemenot 2/5, ja niistäkin toinen lautasen reunasta kimmonneella syötöllä. Eli tasan YHDEN kerran omalla lyönnillään. Lisäksi herran iltaan mahtui TURHA harhaheitto, jonka seurauksena oma joukkue saattoi menettää tärkeän...
Ylös