Hakutulokset

  1. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Ja anteeksi vielä kerran. Mutta nyt oli ihan pakko! Siis tuo edellinen. Liian monasti ollut turkulaisten kanssa yhteistoiminnoissa.
  2. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    En itsekkään tuota varmaksi tiedä, mutta mulla on hirmu epäilys, että ei älli riittänyt tuommoista "laatikon" ulkopuolista vaihtoehtoa edes ymmärretty miettiä. No, kertonee kaiken oleellisen järjen lahjoista. . .
  3. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Ja mulla on jotenkin kutinat että perässä tulee joku ranskalainen. Jonkun Herpinin joku huusi, mutta varmuutta ei ollu kun oli niin paljon taustahälyä.
  4. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Ensin alkuun melkein näytti siltä että tullaan estoitta kehumaan toisten onnistumista. Mitä pidemmälle ilta menee, niin sitä enemmän näköjään hyvitellään toisten menetystä. Sinänsä harmi että toisten menetystä tarvitsee yrittää tilkitä muissa ympyröissä kuin omissa. Toivoisin aina että...
  5. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Olen pahoillani että mustavalkosydän vuotaa verta. Ollaan itse kunkin aikana sopivasti mukana ja mietitään sitten JÄLKIKÄTEEN miten olisi voinut olla. Eiks je? Tiedän että tämä voi olla liigan poffeissa sama tilanne päinvastoin, mutta joskos ei tultaisi yhtään nollaamaan toisten ilakointia...
  6. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Suur tänu!
  7. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Kaikesta huolimatta reilu häviäjä partavege.
  8. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Kyllä se taitaa aika harvalla olla tilanne että ei etupainoisuus lisäänny vuosien mukana.
  9. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Ihan hyvä oli selostaja. Hyvin pysyi sykkeet ylhäällä kun kimitti menemään.
  10. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Mitä, eikö sen lähetyksen pitäisi katketa heti 20s kuluessa jos kotijoukkue häviää?
  11. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Pääsin seuraamaan vasta tähän jatkoerään. Yllättävän paljon Lukko häviää aloituksia.
  12. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    @Mark Fox Samaa mieltä ja samoin toimin itse. Enempi jaksan ihmetellä että jaksaa tulla tänne asiasta kitisemään mutta ei kehtaa käydä sanomassa ihmisille asiasta suoraan. Kaiten tää on tätä mielensäpahoittamiskulttuuria jälleen. Joskus ihmiset vaan unohtavat tällaisen asian ja siinähän se näkyy...
  13. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Eino_Mies kirjoittelikin tuon paljon paremmin kuin itse osasin aamurähmät silmässä kirjoittaa. Ja mun silmiin ei ole yli kymmentä Lukon tyttökiekkoilijaa (siis junioreita) silmiin sattunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Toki en tuolla Tuki-Areenalla 24/7 ole mutta noin 3-5 iltana kuitenkin. Ja...
  14. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    No mielestäni budjetti ja se että Raumalla ei panosteta tai panostus ainakaan ei näy ulkopuolelle (omiin silmiin) on aika iso asia. Mielestäni yksikään Lukon Naisten joukkueessa ei ole Lukon junioripuolen läpikäyneitä niin aika erikoista on että sitten pitäisi löytyä laatua ja tasokkuutta ilman...
  15. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    En nyt ihan noin suoraan oikaisisi tuosta tuloksesta. 06 ikäluokka on koko historiansa ajan ollut kärkipäässä kansallisesti. Esim tulos olisi voinut olla eri jos peli olisi ollut U15 Teamia vastaan. Toisaalta valitettavasti Lukon naiset ei ole saaneet oikein missään vaiheessa minun mielestäni...
  16. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Lopputulos 8-0.
  17. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    2.erä U15 Lukko 5 - Lukko Naiset 0
  18. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    U15 Lukko kohtaa tänään Lukon naiset Säkylä jäähallissa. Ekan erän jälkeen peli U15 Lukko 2 - Lukko Naiset 0.
  19. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Vastailen niiltä osin joita ainakin meidän joukkueessa asiassa menetellään ja näin ei ainakaan vähän nuoremmissa menetellä. Meillä kuitenkin on jo toistakymmentä ulkoa tullutta ja kyllä kaikki vanhemmat ovat osallistuneet kaikkeen talkootoimintaan kuten muutkin. Toki kaikki ovat vielä...
  20. H

    Juniorit kaudella 2020–2021

    Kiitos tästä. Toki kun joukkueet nyt ensin saadaan kasaan. Lopettamisia voi tulla kesän (tauon ku ei vielä mikään kesä ole) aikana jne. Eli aika paljon on vielä tuossa ikäluokassa mietintää monella joukkueella.
Ylös