Hakutulokset

  1. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Koko helvetin kausi yhtä turbulenssia joten ei oikein osaa suhtautua luottamuksella tähän jatkoaikaan. On ylivoimaa mutta on myös pelko perseessä että Tappara pääsee alivoimalla heti ekasta vaihdosta yksin läpi ja ratkaisu.
  2. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Heh, ja juuri kun kiroan tehottomuutta niin Eronen uskaltaa laukoa ja peli 2-1.
  3. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Miten Santala voi olla nelosessa jos Lundell on sivussa tänään?
  4. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ja ROC. Vaikka olen haukkunut kyseistä pelaajaa yli kaiken niin oli lopulta poffeissa yksi tärkeimmistä pakeista. Eikä tarvitse miettiä kuka oli hyökkäyksessä se yksittäinen palanen jota ilman ei sitten oikein mikään sujunutkaan enää.
  5. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Aika jäätävän paskaa maalinedustan puolustamista tänään. Ja Aten ylipelaaminen on palannut. HIFK ei ole lisäksi tehnyt maalia noin 115min joten pitäisi varmaan siirtyä jonkun muun aktiviteetin pariin. Mutta annetaan nyt hetki vielä.
  6. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Muita pelaajia ei oikein voi nostaa tikun nokkaan. Ehkä Tallberg hitaudellaan on huono Motinin kokonaisvaltaisen paskuuden lisäksi. Mutta pelaajia jotka ovat tänään pelanneet yli tasonsa esim. Lennu ja Lunkka...
  7. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ja saatanan aasi veti kaksi vaihtoa putkeen vasemman pakin paikalla ja molempien vaihtojen aikana helvetin hyvät maalipaikat.
  8. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Motin yrittänyt tänään ratkoa pelin yksin kärpille noin 5 kertaa!!!
  9. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Joo-o. Tänään oli ekassa erässä ja tokassakin jonkun aikaa momentumia ja toiveita mutta lopulta ei vaan saatu niistä muutamista harvoista paikoista sisään. Tämän päiväisellä materiaalilla ei mennä kyllä viidettä ottelua pidemmälle. Mitä helvettiä Iikalle on oikein tapahtunut?
  10. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Motinilla on ollut avauksen kausikortti ihan turhaan koko kauden. Taso ei riitä näin nopeaan peliin kun ei riittänyt edes pelsuja vastaan. En edes muista koska on viimeksi pelannut hyvän pelin tällä kaudella.
  11. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Koko helvetin illan paskin pakkipari lähtee yksintuumin molemmat vetämään riskillä ja sehän riittää
  12. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Jep siihen loppui ottelun seuraaminen. Palataan huomenna asiaan. :)
  13. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Piti lainata kokonaan koska tähän on aika hyvin tiivistetty koko tämä perkeleen tivoli tämän kauden (ja miksei myös ensi kaudenkin?) osalta. Näköjään tarvittaisiin hyvän pelaajamateriaalin lisäksi vielä se "Peltonen" raahaamaan tuota ämmälaumaa henkisellä puolella selässään. Mutta onneksi meillä...
  14. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Miten helvetissä voi olla joukkue rakennettu niin päin persettä että pelin onnistuminen vaatii sitä että kaikki top-10 pelaajaa pitää olla pelikunnossa ja mieluummin vielä liekeissä että peleistä tulee yhtään mitään?!
  15. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Epäreilua! Kun 1-1,5M€ pienemmällä budjetilla rakennetut joukkueet alkavat pelaamaan tosissaan keväällä olemme kusessa!
  16. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Lisähuomiona se että tänään alivoima on toiminut todella hyvin. Quincey varsinkin on lähes yksin vastuussa siitä ettei lukko saanut 5vs3 yv:llä maalia aikaiseksi.
  17. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Iso käsi valmennukselle siitä ettei Lennu ole enää päässyt kentälle jäähyilyn jälkeen. Hyvin rullaa hyökkäyspelaaminen näinkin joten mielellään huomenna ei kokoonpanossa.
  18. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kapteeni kaksi huitomisjäähyä putkeen ja mielellään ei enää tänään jäälle. Kentän huonoin.
  19. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Lukko painaa päälle hyökkäyspäässä hirveällä paineella ja maalille ajetaan kyllä jokaisessa tilanteessa. Mutta vastapainona kun HIFK pääsee omista pois on tuloksena lähes aina laadukas maalintekopaikka. Vauhtia 100 ja Salmiselta huikea esityö Lyytisen maaliin. Maalipaikat aika selkeästi HIFK:lle...
  20. H

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kunnon surffailua koko ensimmäinen erä. Jäähyjä aivan naurettava määrä ja heti kun Ässät alkoi karvaamaan ja pelaamaan fyysisesti meni peli aivan sekaisin. Ylivoima erän lopussa täysin halutonta. Tulee todella vaikea peli.
Ylös