Hakutulokset

  1. H

    Pesiskausi 2018

    Hyi vittu miten räikeä tuomareiden virhe taas tuossa Jussilan tilanteessa. 0-0:sta 4-0:aan tuomareiden lahjalla.
  2. H

    Pesiskausi 2018

    Hienoa pesäpalloa. Ai että!
  3. H

    Pesiskausi 2018

    Eihän kentälle kuulu kuin pelialue, kulmalippu, syöttölautanen, kaari ja vaihtopenkit. Kaikki loput ovat ylimääräisiä esteitä, jotkut tärkeämpiä kuin toiset. Itse sijoittaisin pelin kannalta helvetin tärkeille paikoille sijoitettavat mainokset niihin vähemmän tärkeisiin, mutta se on sitten jo...
  4. H

    Pesiskausi 2018

    Eihän tuollainen kuulu millään tavalla lajiin. Ei erota hyvää lyöntiä huonosta vaan hyvän tuurin huonosta. Olisin samaa mieltä vaikka tilanne olisi toisinpäin.
  5. H

    Pesiskausi 2018

    Ja Kouvola lyö koneet käyntiin ja yhtäkkiä 3-1!
  6. H

    Pesiskausi 2018

    Haiskahti vähän juoksulta tuo. En kyllä tiedä miksi Muurainen näytti noin tiukassa tilanteessa noin huonosta kulmasta paloa.
  7. H

    Pesiskausi 2018

    Nääh. Tämä toisi sarjaan kaksi keskikastin joukkuetta lisää, mutta mestariehdokkaiden voimasuhteita ei muuta muuten kuin että nykyisen neljän vahvan sijaan sarjassa olisi kolme vahvaa, Vimpeli, keskikastin joukkueet ja sitten Ykköspesikseen kuuluvat rupusakit. Mieluummin äärimmäisen...
  8. H

    Pesiskausi 2018

    Spekuloinnin vuoksi? Kaipa se suurin pointti siinä oli se, että ottelun mahdollista avausjuoksua ei pidetä kulminaatiopisteenä. Se olisi muuttanut täysin pelin kulun.
  9. H

    Pesiskausi 2018

    Voi voi Jonne Kemppainen.
  10. H

    Pesiskausi 2018

    Voisi heittää kaikki karsintasarjan joukkueet Ykköseen ja pitää Kempeleenkin siellä, niin olisi sarja muutenkin kuin elokuun puolenvälin jälkeen mielenkiintoinen.
  11. H

    Pesiskausi 2018

    Joo, siihen en ottanut kantaakaan, mutta ei tuo ykkösvaihto mikään yhdentekevä tilanne ollut. Mun mielestä eilinen kotiutustilanne olisi ehdottomasti pitänyt tarkistaa.
  12. H

    Pesiskausi 2018

    Vaikka tuosta videotarkastuksesta voidaan keskustella vaikka mitä, niin olihan tuo sinänsä pelin kannalta hyvä tarkastus. Rauhoitti tilannetta äärimmäisen paljon, ja kahdella palolla kakkostilanne uudella lyöjällä vs. nollatilanne (tarkistettava lyönti oli Ruuskan toinen, ja tuomaripallolla...
  13. H

    Pesiskausi 2018

    Eikö sieltä huudettu, että "sää et tuu ikää voittamaan mestaruutta", vai kuulinko väärin?
  14. H

    Pesiskausi 2018

    Luitko viestin loppuun asti? Niin tein, ja siksi lisäsin tuon jälkimmäisen. Haastoista saadaan tarpeeksi epämiellyttävillä rangaistuksilla tuo ylimääräinen tauko -aspekti pois. Se, mikä tuo rangaistus olisi, on toinen asia.
  15. H

    Pesiskausi 2018

    Jos tuomio oli väärä ja se olisi videotarkistuksen kautta korjattu juoksuksi, Kouvola olisi lyhyellä matikalla voittanut pelin 1-0. Pitkällä matikalla tuollaisia johtopäätöksiä ei tietenkään voi vetää, mutta äärimmäisen suuri vaikutus tuon kotipesäkilvan tuomiolla oli.
  16. H

    Pesiskausi 2018

    Tänään sakkasi yhtä lyöntiä lukuun ottamatta molempien joukkueiden tärkeimmät Korhoset.
  17. H

    Pesiskausi 2018

    Jos supertiukat kotiutustilanteet eivät ole pelin kulminaatiopisteitä niin mitkä sitten? "– Ohjeistus on tullut siitä, että pelin kulminaatiopisteissä voi mennä videotarkistukseen. Tuomari tekee siinä tilanteessa ratkaisun hyvinkin nopeasti. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisiko pitänyt...
  18. H

    Pesiskausi 2018

    Niin vain ratkesi peli Suvi Kaukovallan ylimielisyyteen.
  19. H

    Pesiskausi 2018

    Vaikka iso osa Kaukovaltaan kohdistuvasta kritiikistä onkin aiheellista, niin ihan hevonpaskaa väittää että tuomarin ei tällaisia pitäisi ottaa pois. Pesärikko on pesärikko. Rajalan Pasilla kahteen viimeiseen peliin 12 lyötyä juoksua Haminan paidassa. Mitenhän pahalta selässä tuntuu tuollainen...
Ylös