Hakutulokset

  1. F

    Positiivisuusketju

    Otettiin sarjan ensimmäinen voitto, vieläkin oli vaikeita hetkiä mutta nyt taisteltiin ja Risikko hoiti loput. Taisteluvoitto ja hallissa hieno tunnelma. Kiitos Jokerit ja Eteläpääty. Niin juu ja Lemberg sai maalitilin auki ja pelasi muutenkin vahvan pelin.
  2. F

    Positiivisuusketju

    Tänään on pelipäivä ja pääsee taas hallille, mikäs sen parempaa.
  3. F

    Positiivisuusketju

    Karvinen, Vauhkonen, Forslund, Lind. Sirkiä, Liuksiala ja Forsblom siinä positiivisesti pelanneet. Samoin Eteläpäädylle posia, hyvän tunnelman teitte halliin.
  4. F

    Positiivisuusketju

    Oli kyllä maailmanluokan kokoonpano jonka Vuorinen on meille saanut tänne hommatuksi. Huikeutta.
  5. F

    Positiivisuusketju

    +++ Antti Niemi, hieno peli Omskissa ++ Oksasen rankut + varsin ehjä esitys kovaa idän porukkaa vastaan ja 2 ansaittua pistettä
  6. F

    Positiivisuusketju

    Tän ketjun kamaa ehdottomasti Antti Niemen nollapeli ja ISO onnistuminen, varsinkin miehelle itselleen. Nyt lienee paljon helpompi lähteä seuraavaan peliin. Hyvä Antti. Samoin Mäenalanen ansaitsee erityiskehut, veti erinomaisen pelin ja sai ketjulleen mainion lähdön peliin. Lehtonen oli tutun...
  7. F

    Positiivisuusketju

    Niemen kokeilu toistamiseen neljän pisteen pelissä ei kyllä ole tän ketjun kamaa ennemmin sen toisen ketjun, sen sijaan Ollin yllättävä paluu kokoonpanoon on hienoa, ei ainakaan tarvinnut päättää Jokeriuraa (jos tie vie ensi kaudella muualle) katsomossa Jokereiden peliä seuraten. Ollin paluu vie...
  8. F

    Positiivisuusketju

    Tän päivän nousu ehdottomasti tän ketjun asia, samoin Mika Niemen maaliputki ja se että Mäenalanen pystyi pelaamaan täysipainoisesti ja ennen kaikkea fyysisesti eli tärskyt ei näyttänyt haittaavan menoa.
  9. F

    Positiivisuusketju

    Ei ole koskaan kiinnostanut sen jälkeen kun Jokerit lähtee lauluun, tän vituksen jäljiltä entistä vähemmän.
  10. F

    Positiivisuusketju

    Tänään vihdoin mennään ja nyt vain tuloksella on enää väliä, nyt ei haeta kauneusarvoja vaan taistelua, taistelua ja taistelua. Sarjan ensimmäinen kiinnitys jaossa ja sitä lähdetään hakemaan niin kentällä kuin katsomossakin. Taistele Jokerit!
  11. F

    Positiivisuusketju

    Pitkästä aikaa erä jonka jälkeen ei vituttanut, positiivinen pössis Jokereiden tekemisessä 1.erässä. Ei tälläkään kertaa häkellytty ihmeellisestä pomppumaalista. Niin ja tietenkin Janni Hussi <3 on ehdottomasti tähän ketjuun kuuluva.
  12. F

    Positiivisuusketju

    Lisätään posiin myös se Mäksän leveä hymy kun mies huudatti Eteläpäätyä pelin lopuksi.
  13. F

    Positiivisuusketju

    Odotukset eivät ole korkealla, kiitos Marjamäen, mutta kun kerran ollaan positiivisuusketjussa niin ainakin kausi tänään alkaa ja nähdään mitä sieltä tulee.
  14. F

    Positiivisuusketju

    Tämän pleijarijevään Jokerisoturit ansaitsi taistelustaan kiitokset ja näin myös suuri osa meistä katsojista jäi kauden päätyttyä katsomoon kiittämään jätkiä. Kiitos! Nyt se reilun 142min taisteluvoitto ei suuremmin lämmitä vaikka hienoa historiaa tehtiinkin, nyt se jäi silti vain yhdeksi...
  15. F

    Positiivisuusketju

    Hieno joukkue, kiitos kaikille sotureille. Olen teistä todella ylpeä. Erityiskiitos Rämölle, joka oli tuon taistelun viimeinen lukko ja kapelimestari. Nyt lepoa ja lauantaina mennään taas. Ps. Tuomarit oli loistavia, aivan tän pelin sotureiden tasoa.
  16. F

    Positiivisuusketju

    Jos jotain positiivista haetaan niin ainakin niin Kurrin kuin Jalosen suulla puhutaan asenteesta, raivosta ja kropan likoon laittamisesta ja rohkeudesta. Nyt vaan tuota nähdään oikeasti kentällä niin ei Jokerit ainakaan helpolla nahkaansa myy. Uskotaan siis tänään Jokerit jakaa mustelmia ja tämä...
  17. F

    Positiivisuusketju

    + Jokerit alkaa näyttään siltä alkukauden Jokereilta + Opaa! Ja Jore, sekä Mosse! + Barulinista ei oo tehty mörköä vaan Mörkö pommitti läpi Barulinin + Joensuun, Anttilan ja Huhtalan mankeli + Rämö on voittava maalivahti + Sotshi peikkoa ei ole näkynyt viime aikoina + usko joukkueeseen palautuu...
  18. F

    Positiivisuusketju

    En tiedä onko tämä tämän ketjun kamaa mutta vaikkei Jokereiden peli kulje niin tulipa nyt kumminkin hommatuksi kausarit jälleen tämän juhlakauden pleijareihin. Eihän tuolta poissa osaa olla. Tänään saa sitten kääntää kurssia ja alkaa voittamaan taas pelejä.
  19. F

    Positiivisuusketju

    Ei riitä kun hävitään silti. Kun perseilee heikkoja vastaan niin pitäisi osata sitten voittaa näitä kovia. Positiivista että saatiin Niemi takas kuukauden saikulta. Myös Rautanen helpottaa ainakin edes määrällisesti pakiston tilannetta.
  20. F

    Positiivisuusketju

    Tän päivän positiiviset, Mörkö-Marko ja Nelli, sekä erityisesti jatkoajalla Gilroy. Sen lisäksi plussaa Jokereiden aktiivisuus jatkoajalla.
Ylös