Hakutulokset

  1. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Kansa saa sellaisen johtajan kuin se ansaitsee? Vai onko Venäjän tai Iranin trollitehdas ollut asialla?
  2. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Onhan tuollainen lennokkien pudottelu aika lailla eri mittakaavan juttu kuin tankkerien kaappaaminen miehistöineen. Ja sopimukset on paperia, ei sopimusten rikkomisesta mitään seurauksia ole juuri ollut. Sotia on aina voinut aloittaa ilman kunnon syytä.
  3. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Jos näin on, niin sittenhän Putte & co on mukana juonessa eli tahtoo yllyttää USA:n sotaan Iranin kanssa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mikäli USA tekee jotain, mkä ei ole venäläisten mieleen, niin kertovat siitä kyllä koko maailmalle.
  4. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Odotetaan vielä, kenet Putin nimeää syylliseksi. Sieltähän se totuus tulee.
  5. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Jommassakummassa monikulttuurisuusketjussa kerroin muutama tuhat viestiä sitten irakilaisesta, parisenkymmentä vuotta Suomessa asuneesta tutkijasta, joka esitelmöi pakolaisseminaarissa, ja esityksessään sanoi taistelevia osapuolia olevan Irakissa shiiojen, sunnien, kurdien ja ISISin lisäksi...
  6. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Venäjän sisäpoliittinen tilanne näyttää olevan menossa epävakaisempaan suuntaan. Vaalivilppiepäilyjen nostattama kuohunta ei välttämättä laannu muutamaan kuukauteen ja saattaa vaatia asevoimilta ainakin jonkinlaista valmiutta vaikka ei välttämättä aktiivista toimintaa. Kaikki tämä (=Venäjän...
  7. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Tarkennuksena kuitenkin, että Israelin hallinto harjoittaa terroria ja väkivaltaa maassa oleskelevia ei-Israelin-kansalaisia (palestiinalaisia ja arabeja) kohtaan. Juutalaiset toisinajattelevat kansalaiset saavat ymmärtääkseni olla vapaasti eri mieltä hallinnon kanssa (poislukien...
  8. F

    Arabimaailmassa kuohuu

    Libyan kriisissä on ainakin yksi asia käynyt selväksi: kun ihmeellinen internet kytketään pois, ei tilanteesta tunnu saavan minkäänlaista tolkkua. Toimittajia lienee paikalla ainakin jonkun verran, mutta kynä-ja-lehtiö-periaatteella ei uutiskuvaa - siis kokonaiskuvaa - tunnu välittyvän...
Ylös