Hakutulokset

  1. F

    Ex-Kerholaiset

    Entä jos HPK-logo oli eräänlainen Iron Manin- sydän, ehkä se kilpilogo on vaikuttanut...
  2. F

    Ex-Kerholaiset

    Eikös Ruoholaa pidetty ihan kehityskelpoisena tuolloin mutta ei lopulta sittemmin breikannut isosti. En tiedä, itselle jotenkin jäi kuva että oli liigaan liian pehmeä. Toki esimerkiksi tuolloin mestaruuskaudella oli pakkeina: Laamanen, Laitinen, Hietanen, Schneider, Jokela, Astashenko ja...
  3. F

    Ex-Kerholaiset

    Tappara, nykyajan dynastia ja jotenkin tuo Larmin siirtyminen ei tunnu kuitenkaan samalta kuin aikanaan parhaina vuosina kahden ketjun siirtyminen Helsingin 2 joukkueeseen. Toivottavasti jatkaa siitä mihin jäi ja siinä on kyllä myös yksi setä jolle voi Standing O:n antaa ekassa pelissää...
  4. F

    Ex-Kerholaiset

    Joona Monto tekee tänään KHL- debyytin Jokereiden 4. Ketjussa. Okei on laina farmista Vantaalta mutta ihan hassua sinällään että yksi sarjaporras hypätään välistä, ymmärrettävistä syistä.
  5. F

    Ex-Kerholaiset

    Niin siltähän se voi vaikuttaa mutta omakokemus kahden nähdyn harkkapelin perusteella oli se, että Lehtinen oli potentiaalinen kaveri pienellä palkkapyynnöllä. :)
  6. F

    Ex-Kerholaiset

    Sarjan 15. sijalla majaileva HPK ei nähnyt pelaajalle käyttöä joten sarjan 6. paikalla kelluva Saipa otti tryoutille. Ja aivan samaa mieltä @Ikävänkantaja kanssa, joo kuten täällä mainittu ei tainnut reeneissä olla valmennusjohdon mielestä kovin suorittaja mutta eikös ne pelit ratkaise ja olisi...
  7. F

    Ex-Kerholaiset

    Kyllä "haikailee" sillä jos miehellä on Mestiksestä edelliseltä kaudelta 40 paunaa eikä saa edes kunnon näytönpaikkaa. Etenkin kun kaverin liksa on varmasti murto-osa esimerkiksi viime kaudella puolisen kautta mukana heiluneella Bambilla. Olisihan sitä Lehtistä voinut kokeilla ihan tosissaan...
  8. F

    Ex-Kerholaiset

    Juha Koivisto, Suomen Mestari. Kyllä on elämä ja lätkä ihmeellistä. Ps onnea myös entiset kerholaiset sailio ja vesalainen!
  9. F

    Ex-Kerholaiset

    Tässä kun Hifk - Kärpät peliä katselee niin on se kyllä hauskaa kun saanut ketjukaverikseen Juha Koiviston mutta joukkueen menestyminenhän se ratkaisee.
  10. F

    Ex-Kerholaiset

    Ex- HPK Joni Lindlöf on sitten näemmä uusi Suomen Bachelor, linkki Iltalehteen
  11. F

    Ex-Kerholaiset

    Kyllä tässä ihan kevyesti kuitenkin antaisin kredittiä muuan Juuse Saroksesta myös Lehtos Kapalle. ;) Edit. Ja kyllähän tässä historiaa tutkien muistetaan sekin että -88 ikäluokassa koko junnu-uran peliajan jakaneet Mika Järvinen ja Mikko Tolvanen olivat myös pari kautta Kerhon veskarit ja...
  12. F

    Ex-Kerholaiset

    "Eilen 35 vuotta täyttänyt maalivahti Jere Myllyniemi ei jatka Ketterässä. Kokenut maalivahti ehti edustaa imatralaisseuraa alkukauden" Osuva syntymäpäivälahja, you're fired. Ei se Jeren taival ole kyllä kauhean vakuuttava ollut, taitaa Mestiskin olla liian kova sarja.
  13. F

    Ex-Kerholaiset

    Tami Tamminen painelee varsin mallikasta tulokaskautta 28 vuotiaana liigassa Tampereella. Aloitti kauden 4. Ketjussa ja on jo vakiinnuttanut paikkansa Ilveksen 2 sentterinä ja tuolla Ilveksen palstalle kerää kovasti kehuja ja toivotaan vähintään 3v sopparia. Toki kausi on pitkä mutta melko...
  14. F

    Ex-Kerholaiset

    Taitaa Tappara varustella itseään kevättä varten, Jasulle rouhijakaveriksi?
  15. F

    Ex-Kerholaiset

    Pari välikautta Lukossa isolla liksalla ja nyt takaisin Poriin ja häkki heiluu, ei ollenkaan pöllömpi homma. Samoin toinen Ex-Kerholainen, Aurinkoprinssi Juhani Tamminen kerää kovasti kehuja Ilveksen palstalla vaikka ei ainakaan toistaiseksi kauheasti ole pisteillä mehustellut on suunta ollut...
  16. F

    Ex-Kerholaiset

    Siellä on kuulemma ollut Kohottajien 35v- joukkueella varsin mallikas kentällinen Virta- Kapanen- Haapamäki ja pakkeina Tuulola- Laitinen. Voisihan sieltä ainakin YV:lle ottaa käsiä ja päätä.
  17. F

    Ex-Kerholaiset

    Siinä on kyllä Karma tehnyt osuutensa ja huolella. Ensin Vänttinen julistaa keväällä isosti että "seisoskelu träpissä" saa riittää ja nyt lähdetään muualle pelaamaan -> kesä ilman sopparia ja kuuleman mukaan joutunut tarjoamaan (omaan silmään tässä tilanteessa huoraamaan) itseään liigajengeille...
  18. F

    Ex-Kerholaiset

    Ohhoh onpas kyllä sinällään melkoista että HPK:n koko juniorimyllyn läpikäynyt ja yhdessä peliajan jakanut kaksikko Järvinen-Tolvanen on jälleen yhdessä ja siten että Tolvanen siirtynyt koutsiksi jota jo toki EUnitedissa jo teki? Hyvä Kerho!
  19. F

    Ex-Kerholaiset

    Oli siis tarjonnut itseään ihan jokaiselle Liiga- seuralle kun ei ulkomailta ollut sopivia tarjouksia kuulunut. Pakko kyllä mainita että kylläpä osasi kusta omiin muroihinsa aivan huolella kommentillaan ja omasta mielestäni aika häntä koipien välissä Saksan kakkosliigaan. Toki siellä taitaa...
  20. F

    Ex-Kerholaiset

    Ei se Lelu turhaan oo Lahessa painanu pää märkänä!
Ylös