Hakutulokset

  1. F

    Kotiteollisuus

    Unohdit seiskan
  2. F

    Kotiteollisuus

    Jaa, No Kotiteollisuuden suhteen kelkka on kääntynyt sitä mukaa kun levyjen taso on tippunut. Jossain 7-levyn ja Iankaikkisen aikana, koko homma ikäänkuin piikkasi niin korkealle, että taso on tippunut koko ajan siitä. Ukonhauta ja "miekkalevy" on ihan ok levyjä vielä, mutta välissä tehdyt...
  3. F

    Kotiteollisuus

    Itse aikoinani fanitin Kotiteollisuutta ja Hynystä hahmona aika paljonkin ja mielelläni ostin levyjä, dvd:tä, kirjoja sekä kävin keikoilla. Kt toi aikoinaan musaan paljonkin uutta, tekstillisesti ja tunnistettavalla soundillaan. Hynynen taas mielessäni toi aika paljon ulos juuri sitä ahdistusta...
  4. F

    Kotiteollisuus

    Taitaa olla dropped c# missä kt soittaa ainakin keikoilla. Varmaan tuli pointti selväksi, että miksi tällä vireellä. Kun puhelimella kirjoittaa, niin eipä tullut tarkennettua.
  5. F

    Kotiteollisuus

    Niin, tuosta livekitaroinnista jonkin verran: Levyllähän kt:lla ja muillakin bänndeillä on kymmeniä kitararaitoja päällekäin, joten samaa soundia ei kukaan saa livetilanteeseen. Hynynen käsittääkseni soittaa kahdella vahvarila keikoilla, joten muhkeudessa se kyllä riittää ihan hyvin. Ja...
Ylös