Hakutulokset

  1. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Kolmen pisteen voitot juurikin.
  2. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Mozjakinillakin muuten viimeiseen 4 matsiin 9 tehopistettä.
  3. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Lisäksi Mozjakin on enää pisteen päässä KHL:n yhden kauden piste-ennätyksestä, jota pitää hallussaan Alexander Radulov 80 pisteellä. Eiköhän tuo mene rikki, sillä Magnitogorskilla on vielä neljä ottelua jäljellä. Kerrassaan huikea ukko.
  4. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Olisi ihan hyvin voinut dominoida. Mahdotonta kuitenkaan koskaan tietää. Esimerkiksi Panarin dominoi molempia sarjoja, ja Panarin oli kuitenkin KHL:ssä Mozjakinia pari pykälää huonompi pelaaja.
  5. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Juu, saivat rahoittajakseen Gazpromin tytäryhtiön.
  6. F

    KHL kaudella 2016–2017

    TsSKA:lla ei ole enää mitään yhtä tiettyä maalilaulua, vaan soittelevat eri biisejä, kun kotijoukkue maalaa.
  7. F

    KHL kaudella 2016–2017

    KHL:n paras pelaaja. Ei kahta kysymystä. SKA on mättänyt viime aikoina lähes jokaiseen otteluun 5-7 maalia, ja silti Mozjakin pysyy pistepörssin kärjessä. Vähän siltä näyttää, että Kovaltshukin kanssa saa mies käydä kilvan pistepörssin voitosta. Mutta erityisen kova olisi voitto juuri tänä...
  8. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Slovan teki kesällä kolmivuotisen jatkosopimuksen KHL:n kanssa.
  9. F

    KHL kaudella 2016–2017

    Ruplan laskun lisäksi noista puuttuvat bonukset, jotka muodostavat monissa seuroissa merkittävän osan pelaajan saamasta rahamäärästä.
  10. F

    KHL kaudella 2016–2017

    No äläs nyt. Medvescakilla katsojakeskiarvo kuitenkin yli 5500 ja fanit muutenkin ihan huippuluokkaa. Tunnelma parhaimmillaan yksi Euroopan parhaista, mitä lätkään tulee. Eikä pelaajistokaan nyt niin huono ole.
Ylös