Hakutulokset

  1. E

    Radio Rock

    On kyllä tosiaan viimeistään tän syksyn aikana muuttunut sietämättömäksi tämän ohjelman kuunteleminen nimenomaan noiden kahden hihitteliän ja päällepuhumisen maailmanmestareiden kanssa. Tuntuu et Harriakaan ei enää kiinnosta pitää laatua yllä vaan antaa ohjelman vaan vajota tuommoiseen...
  2. E

    Radio Rock

    Moisio, Ihamäki, Sainio, Junna korporaatio voisi toimia hyvinkin, jos tekisivät Sainiosta "tuottajan" ja Tytistä jonkun lentävän reportterin. Vähän kuin aikoinaan Heikelä, Linnanahde, Sika-Harri ja Jenni.
  3. E

    Radio Rock

    Muistan kuulleeni lähetyksen jossa Nikula nimenomaan tuurasi Sainiota ja saivat Harrin kanssa tosiaan hyvät keskustelut. Mietin vaan, että pitkässä juoksussa tuota Nikula ei välttämättä jaksa kuunnella. Hänellä on jotenkin tosi ärsyttävä intonaatio. Lisäksi en ole lainkaan vakuuttunut hänen...
  4. E

    Radio Rock

    Tän lisäksi korporaatiossa käy viikottain kirjailijavieraita, joiden kirjat Harri on tottakai lukenut. Sitten hänellä on aikaa katsella suoratoistopalveluita suositellakseen sarjoja lähetyksessä. Lisäksi hän tuntuu katselevan kaikki Yleltä tulevat urheilulähetykset plus satunnaisesti viasatilta...
  5. E

    Radio Rock

    Sainiossa on viime aikoina alkanu häiritsemään suunnattomasti tuo Harrin päälle puhuminen. Moisio alkaa kertomaan tarinaa, niin Kimi alkaa huutamaan tyyliin että "joo joo älä nyt ala selittämään mitään". Tuun nyt vähän jälkijunassa näissä podcasteissa, mutta rasittavaa oli, kun Harri alkoi...
  6. E

    Radio Rock

    Korporaatio on toistaiseksi jatkanut omaa olemassaoloaan huolimatta kriiseistä ja hyvä niin. Tässä on kuitenkin sen verran luppoaikaa tiedossa, niin olen vähän kaivanut vanhaa materiaalia esiin. Suplastahan näitä löytää kunhan osaa oikeilla hakusanoilla hakea. Tässä nyt muutama haastattelu...
  7. E

    Radio Rock

    Muistan hyvin tuon Sottisen koe lähetyksen. Heillä oli silloin vieraana kansanedustajaehdokas Panu Horsmalahti. Pojat pistivät aika lekkeriksi tuon haastattelun. Siihen aikaan korporaatiossa oli vielä tapana kutsua turhia julkkiksia tai just jotain hörhöpuolueiden vaaliehdokkaita vieraaksi ja...
  8. E

    Radio Rock

    Sit heillä oli vielä vieraana jotain omia frendejään. Jotain hampurilaisenpyörittäjiä. Varmaan ajattelivat, että kutsutaan noi vieraaksi niin saadaan syödä burgereita aamiaiseksi läskimahoihimme. Hirveää kuunneltavaa.
  9. E

    Radio Rock

    Ai joku on päässyt kysymään ihan oikean kysymyksen tuonne. Eikö Vesku Hikiältä päässytkään linjoilta läpi kysyäkseen jotain helvetin tähdellisiä voiko vitutukseen kuolla tyyppisiä kysymyksiä?
  10. E

    Radio Rock

    Moision ja Ihamäen miehet jotka muistavat podcastin toinen tuotantokausi on vihdoinkin lähtenyt käyntiin suplassa. Miellyttävää kuunnella, kun Harrin kanssa samalla aaltopituudella oleva Ilkka rupattelee Loirista ilman turhia tingeltangeleita. Sainoiohan aikoinaan pyöräili kolera-altaaseen, kun...
  11. E

    Radio Rock

    Joku täällä ehdotti Ilkka Ihamäkeä Moision pariksi. Joo, jos miehellä on pokkaa haastaa Harria kunnolla. Sivistystason ja argumentoinnin uskoisin miehellä riittävän Harrin kanssa sanalliseen vääntöön. Mies vaan mun mielestä vaikuttaa valitettavan jeesmieheltä, joka ei halua aiheuttaa...
  12. E

    Radio Rock

    Onkohan joku tulossa tuuraamaan Paukkia. Mietin vaan, kun Sainiolla on perinteisesti aika paljon noita poissaolopäiviä, niin kenen kanssa Harri tekee silloin ohjelmaa. Onhan siellä toki tuottaja Kortelainen, joka ei ole ollut äänessä aikoihin.
  13. E

    Radio Rock

    Tänään Kim Sainio oli taas elementissään, kun vieraana oli joku ensi viikolla varusmiespalvelukseen astuva kundi, joka oli juontajille jo ennestään tuttu. Jatkuvaa päällepuhumista ja omien todennäköisesti keksittyjen tarinoiden kertominen. Tämmöisenä setämiehenä olis ollu kiva kuulla vähän...
  14. E

    Radio Rock

    Pitikin jo eilen varoittaa pääkaupunkiseutulaisia, että Sainio saa ajokorttinsa takaisin. Ilmeisen vaarallinen kuski tuo on, kun laskujeni mukaan tämä oli jo ainakin kolmas kerta korporaatiouransa aikana, kun häneltä on lähtenyt kortti hyllylle. Tingelitangelin olen toki ottanut omaan...
  15. E

    Radio Rock

    Mitäköhän se Heikelä tekee nykyään? Jotain väsyneitä podcasteja se teki YLE:lle joidenkin unisten tyyppien kanssa, jotka eivät ole näköjään saaneet tuulta purjeiden alle. Riittäisikö miehen ylpeys palata takaisin juurilleen tekemään Moision kanssa suomen parasta aamuohjelma? Vai onko hän jo...
  16. E

    Radio Rock

    Yks mieleenpainuvimmista hetkistä takavuosilta on, kun Veera kertoi menevänsä katsomaan jotain mustalaisten konserttia ja suositteli sitä Sainiolle ja Heikelällekin. Heikelä kysyi, että tappaako ne jonkun siellä lavalla vai miks se pitäis mennä kattomaan. Voin vain kuvitella kuinka Paukki olisi...
  17. E

    Radio Rock

    Paukki kuulostaa siltä, että hän olis rakastunut Harriin. Erittäin vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Harrikin tuntuu olevan yksi vitun vässykkä, eikä pistä lainkaan mitään vastapalloja. Aikoinaan Veera Karhuvaara oli Heikelän ja Sainion kanssa vähän tuommoisessa Paukin roolissa. Tuo kombo toimi...
  18. E

    Radio Rock

    Moisiohan teki paljon myös jalkatyötä noina Sika-Harri aikoina. Muistan mm. kun alkon työntekijät olivat lakossa ja Harri meni Stocmannin Alkon edustalle kyselemään mummoilta, että ihmettelevätkö he miksi alko on kiinni. Sitten hänellä oli myös näitä Kari Sporttila tyyppisiä hahmoja. Hienoja...
  19. E

    Radio Rock

    Paukki on ihan vitun rasittava teinihihittelijä. En ymmärrä millä meriiteillä hänet on palkattu tuonne vakiojäseneksi. Moisiolle pitäisi saada kunnon vastinkappale tuonne pian, ennen kuin mies leipiintyy tähän hommaan. Kaiholla muistelen vielä niitä Heikelä&Linnanahde aikoja, jolloin Linnis...
  20. E

    Radio Rock

    Parhaimmat haastattelut ovat silloin kun vieraana on tarpeeksi uskottava henkilö jotta Kim Sainio ymmärtää pitää turpansa kiinni. Esimerkiksi tänään oli tosi vaivaannuttavaa kuunneltavaa, kun vieraana oli SM-liigan videotuomari ja Sainio yritti jatkuvasti heittää jotain omasta mielestään...
Ylös