Hakutulokset

  1. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Heljangolla oli tässä näytön paikka, mutta ei tullut huippupeliä. Taitaa sinetöidä sen, että Olkinuora ja Larmi ovat pelaavat maalivahdit MM-kisoissa.
  2. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Kapasesta tulee aika paljon juhisaaltosmaisia viboja. Torstaina oli Pesosen ohella Suomen paras hyökkääjä, mutta eilen ja tänään ihan ihmeellistä hiihtelyä pelin ulkopuolella. Eilen Kapanen tuhosi pitkälti ketjukaveriensa Hartikaisen ja Mannisen pelin. Ero on huikea, kun vertaa siihen, miten...
  3. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Itse asiassa Kemiläinen, Savinainen ja Ojamäki ovat kaikki aika lailla rajatapauksia kevään MM-kisoja silmällä pitäen. Esimerkiksi viime keväänä kukaan heistä ei mahtunut lopulliseen MM-ryhmään. Ja kukaan heistä ei tällä kaudella vielä ole Leijonissa pelannut. Kun vielä Tappara melko suurella...
  4. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Uskoakseni SHL:ssä yli piste per peli tehnyt Kalle Kossila on kaikkein todennäköisin maajoukkuedebytantti Ruotsin EHT:lle. Myös Julius Mattila, Joni Ikonen ja Aku Räty saattaisivat kuulua tähän debytanttien ryhmään. Oskarshamnissa hienoa jälkeä ketjukavereina tehneet Antti Suomela ja Ahti...
  5. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Voisi olettaa, että Tapparan CHL-kiireet on tässä huomioitu. Ja toki Karjala-turnauksessa oli neljä pelaajaa Tapparasta, mikä varmaan osaltaan vaikuttaa. Se on tosiaan mielenkiintoista, että Liigaseurat haluavat pelata otteluita maajoukkueikkunoiden aikana. Ymmärtääkseni Ruotsissa, Sveitsissä...
  6. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Olisiko kyseessä jopa ripauksen kovempi jengi kuin marraskuussa Karjalassa? Ainakin hyökkäys vaikuttaa laadukkaammalta kokonaisuudelta. Varsinaista superyllätystä rosteri ei mielestäni sisällä. Ehkä Juuso Vainio ja Tommi Tikka omaan makuuni yllättävimmät nimet. Ilahduttavaa, että Lepistö liki...
  7. E

    EHT & EHC 2022–2023

    No eilenhän Suomella oli aika vähän niitä viime kauden kultamitalisteja askissa. Näin äkkiseltään mietittynä tuplamestareista vain Lehtonen ja Friman sekä maailmanmestareista Seppälä, Innala ja Lammikko. Tässä mielessä on vähän vaikeaa nähdä, että syy rumaan tappioon olisi ollut...
  8. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Ruotsin uusi päävalmentaja Sam Hallon on nimennyt myös joukkueensa Karjala-turnaukseen. Joukkue on koottu kokonaisuudessaan SHL:stä tällä kertaa. Eli Sveitsin pääsarjan ruotsalaiset tähdet Tömmernesin ja Wallmarkin johdolla lienevät sitten mukana joulun alla, kun pelataan Sveitsissä EHT-turnaus...
  9. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Monesti Karjala-turnaukseen on pyritty kasaamaan parasta mahdollista koostetta, mitä Euroopasta löytyy. Hyökkäyksen osalta ainakin ollaan nyt hyvin kaukana siitä. Teemu Hartikainen, Markus Granlund, Harri Pesonen, Toni Rajala ja Jere Sallinen ovat pelaajia, joiden tulisi ehdottomasti ryhmässä...
  10. E

    EHT & EHC 2022–2023

    No jos nyt esimerkiksi Teemu Hartikainen 32-vuotiaana kuuluu kategoriaan aikansa kutakin, niin sitten varmaan myös syyskaudella säväyttäneitä samanikäisiä Hakulista tai Näkyvää on turhaa ottaa mukaan. Oikeastihan Suomella on Euroopassa aika vähän kansainvälisen tason 20-25-vuotiaita pelaajia...
  11. E

    EHT & EHC 2022–2023

    Jalonen ainakin edellisten maailmanmestaruuksien 2011 ja 2019 jälkeen valitsi seuraavaan Karjala-turnauksen mahdollisimman paljon kultaa voittamassa olleita pelaajia. Jotenkin veikkaisin, että samalla linjalla mennään ja joukkue koostuu voittopuolisesti viime kauden olympiavoittajien ja...
Ylös