Hakutulokset

  1. E

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Tätä ainaista pelitavan ja yksilön kehittämisen välistä vastakkainasettelua en ymmärrä. Barcelonassa pelitapa kulkee mukana pikkujunnuista asti mukana ja vissiin se pelitapa ei ole estänyt virtuoosimaisten yksilöiden kehittämistä, pikemminkin päinvastoin. Kun jo pienestä pitäen opetetaan...
  2. E

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Minusta on hivenen hassua, että HIFK-fanit tuolla pieteetillä puolustelevat Hussoa. Ei Suomen maajoukkue voi kestää sitä, että molari päästää viisi maalia yhdessä pudotuspeliottelussa. Jotenkin tuon voisi vielä hyväksyä, jos Suomi olisi ollut pelillisesti jyrän alla ja kuteja olisi tullut se...
  3. E

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    No esimerkiksi viidennessä maalissa ihan selvä sijoittumisvirhe, jonka jopa selostaja Saukkonen huomioi myös. Toisessa maalissa päästi vedon sisään sellaisesta sektorista, joka voittavan veskarin pitää sulkea pois. Husso ei nyt sulkenut, toki vetokin oli loistava. Kolmas oli myös omituinen...
  4. E

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Just just. Eli et osaa sanoa miksi Jortikka on eilisen teeren koutsi, mutta olet kuitenkin sitä mieltä, koska tulos. Jos Husso olisi tänään pelannut normitasollaan ja Ruotsin veskari haparoinut samalla tavalla kuin Husso tänään, niin Jortikka kai ei olisi eilisen teeren koutsi? Erkka Westerlund...
  5. E

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Viime vuonna vastaavalla takakolmiolla Suomi teki murhaavaa jälkeä ylivoimalla, mutta nyt sama yv-taktiikka oli mukamas syy surkeaan yv-tehoon. Voi sen tietysti noinkin ajatella. Joka tapauksessa on selvää, että myös noiden keskeisten yksilöiden suoritukset olivat alle arvostelun nimenomaan...
  6. E

    Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

    Aravirta on kahdesti aiemmin luotsannut Nuoria Leijonia MM-kisoissa ja molemmilla kerroilla on tullut pronssinen mitali tuliaisena. Omasta mielestäni Ara olisi ihan hyvä valinta ja kokeneena huippuvalmentajana hyvä auktoriteetti nuorille pelaajille. Lisäksi Ara on Meidän Pelin valmentaja.
Ylös