Hakutulokset

  1. E

    Huhuketju

    On varmaan ihan asiallista huomauttaa, että Kivistö ja Friman eivät viime keväänä mahtuneet MM-joukkueeseen edes rotaatiorooliin, kun taas Sund oli vakiokokoonpanon pakki MM-kisoissa ja itse asiassa myös Leijonien tehokkain puolustaja kisoissa. Tämä kausi Sundilla SHL:ssä on tilastojen...
  2. E

    Huhuketju

    No siis kyllähän Erosen näytöt pitkältä aikaväliltä ovat selvästi kovemmat kuin Kemiläisellä. Vertailun vuoksi Eronen on tainnut pelata Leijonissa noin 6-7 eri kauden aikana, kun Kemiläinen on pelannut tasan yhden EHT-turnauksen koko uransa aikana. Kemiläisellä on ollut myös välissä vaisuja...
  3. E

    Huhuketju

    Eihän tuo ole ainakaan aiemmin estänyt julkaisemasta siirtoa KHL:ään. Esimerkiksi Ville Pokan sopimus Omskiin julkaistiin viime keväänä 8.5.2018, vaikka NHL-sopimus oli tosiaan voimassa kesäkuun loppuun. Samaten Michael Keräsen siirto NHL-organisaatiosta Jokereihin julkaistiin jo huhtikuun...
  4. E

    Huhuketju

    Miro Aaltosella on jo ennestään sopimus ensi kaudesta Vitjazin kanssa. Pulkkisen kohdalla Jokerit kai joutuisi maksamaan Minskille, kun pelaajaoikeuden on valkovenäläisseuralla ja Minsk teki jatkospimustarjouksen Pululle.
  5. E

    Huhuketju

    Aika outo näkemys. SKA on reaalimaailmassa pelaajalle NHL:n ulkopuolisen jääkiekkomaailman paras vaihtoehto, jos tarkastelee kokonaisuudessaan palkkaa, urheilullista haastetta, fanikulttuuria, kaupunkia ja niin edelleen. Enkä nyt ollenkaan hahmota, mitä tuolla perseen mymmisellä tarkoitat. Minä...
  6. E

    Huhuketju

    No jaa. Manninen oli kuitenkin kaudella 2017-2018 vakiokasvo Leijonissa kuuluen sekä olympia- että MM-joukkueeseen. Haapala taas ei ole koskaan pelannut arvokisoissa ja viimeisestä EHT-pelistäkin on yli 2 vuotta aikaa.
  7. E

    Huhuketju

    Näiden kevään maajoukkuepelien perusteella Jalonen on oikeassa. Pihlström oli MM-leirityksen aikana ehkä Suomen paras hyökkääjä kokonaisuudessaan ja myös kisojen alussa verrattain pirteä. Kun hänet siirrettiin laitaan, mies hävisi aika lailla kuvasta.
  8. E

    Huhuketju

    Huomisen välierän Suomi voittaa noin 30 prosentin todennäköisyydellä. Mahdollisessa finaalissa todennäköisyys on ehkä hieman pienempi, mutta joka tapauksessa päälle viiden prosentin todennäköisyydellä Helsingissä on torijuhlat maanantaina Leijonien kunniaksi. Todennäköisyys taas tuon nimeämäsi...
  9. E

    Huhuketju

    Jonkin sortin riski pitää tiedotustilaisuus MM-finaalin jälkeisenä päivänä. Ei siinä Jokerit paljoa huomioarvoa saa, jos Suomi on voittanut MM-kultaa.
  10. E

    Huhuketju

    Ei tämä nyt mikään KHL:n ongelma vain ole. Ihan samallla tapaa Liigassa kahdeksan parhaan ulkopuolelle jääneillä on noin puolen vuoden tauko ennen seuraavaa sarja-avausta. Aika lailla sama pätee myös Sveitsin tai Ruotsin sarjojenkin kohdalla. Myös NHL:ssä runkosarjaan kautensa päättävien...
  11. E

    Huhuketju

    Jani Lajusella nyt tuskin on juurikaan annettavaa KHL-tasolla. EHT:llä mies ei ole saanut mitään aikaan hyökkäyssuuntaan tällä tai viime kaudellakaan ja puolustussuuntaankin on vaikeuksia, kun jalka on raskas. Noin yleisesti ottaen pelaamisen taso EHT:llä korreloi melko hyvin sen kanssa, onko...
  12. E

    Huhuketju

    Mistä tämä tieto? Hietanenhan teki keväällä 2015 kaksivuotisen sopimuksen Moskovaan. Muistan, kun viime keväänä maajoukkuepelien yhteydessä joku toimittaja kysyi Hietasen tulevasta kaudesta, niin sanoi, että Moskovassa jatketaan.
  13. E

    Huhuketju

    Muutaman Kärppien pelin pudotuspeleissä katsoin ja niiden perusteella Jokerit työntää kätensä paskaan hankkiessaan Niemen. Oli nimittäin todella vaatimaton näissä peleissä. Liike on hidasta, kaksinkamppailuja häviää enemmän kuin voittaa, aloituksia häviää enemmän kuin voittaa ja itse peliä ei...
  14. E

    Huhuketju

    Jokereihin hommataan rightin laitureita oikein urakalla huhujen mukaan. Ainakin Salminen, Palola ja Armia ovat aiemmin olleet huhuttuina narrinuttuun ja nyt vielä Elo. Kun Jormakalla on jatkodiili taskussa ja Aaltonenkin kenties jatkaa, niin aika mielenkiintoista.
  15. E

    Huhuketju

    Ihmeen vähän on Jokerileiristä vuotanut huhuja. Oikein kellään ei tunnu olevan mitään tietoa siitä, jatkavatko esimerkiksi maajoukkuepakit Jaakola, Ohtamaa ja Lajunen seurassa vai nostavatko kytkintä. Sama pätee hyökkääjistä vaikkapa Wirtaseen tai Huhtalaan. Aaltosestakin taitaa olla vain yksi...
  16. E

    Huhuketju

    Ensin potkut NLA:sta ja sitten kakkos- tai kolmosviulun soittoa Vaxjössä. On tuo nyt aikamoinen katastrofi, jos peilaa pariin edelliseen kauteen, jolloin hän kova pisteiden tekijä Euroopan ylivoimaisesti kovimmassa sarjassa.
  17. E

    Huhuketju

    Näinköhän. Salmisen tämä kausihan on ollut suorastaan katastrofaalinen. Vähän oudoksuttaa tämä joidenkin fanien asenne, että avosylin ollaan toivottomassa paloloita ja salmisia sisään, mutta Aaltoselle antamassa monoa, vaikka Aaltosen kuluvan kauden näytöt, sekä myöskin aiemmat näytöt, ovat...
  18. E

    Huhuketju

    Marjamäki taitaa olla pelaaja Jukka Jalosen mieleen. Taisi Masi päästä pariin otteeseen EHT:llekin Jukan toimiessa Leijonakuninkaana. Oletettavastihan Marjamäen rooli on juurikin olla siellä rotaatiopelaajana mäkien, ritojen ja kumppaneiden kanssa.
  19. E

    Huhuketju

    Hyvä hankinta Mäntylä olisi. Toisi kokemusta, johtajuutta, luonnetta ja osaa pelata Jukka Jalosen Meidän Peliä oikein hyvin.
  20. E

    Huhuketju

    IL:n mukaan Rantakarilla on sopimus ensi kaudesta suomalaisseuran kanssa. Olisikohan kyseessä Jokerit? Onko sisäpiiritietoa?
Ylös