Hakutulokset

  1. E

    Nuori Suomi ry

    Suomen kaikkien aikojen futaajiin kuuluva Mikael Forssell sanoo, että lajivalinta kannattaa tehdä jo nuorena ja keskittyä siihen lajiin. Miklu siis asettuu siihen monien urheiluihmisten kerhoon, joka alleviivaa sitä, että vitsa on väännettävä jo hyvin varhain jos kansainvälisissä kinkereissä...
  2. E

    Nuori Suomi ry

    Siis jotenkin tämä on ristiriitaista settiä. Yhtäältä tuot esiin sen, että ei ole mitään ainoaa mallia edetä huipulle, mutta sitten kuitenkin puolustat järjestelmää tai ideologiaa eli Nuori Suomea, jossa asetetaan hyvin tiukkoja raameja ja sääntöjä lasten urheiluun. Loogisesti ajatellen luulisi...
  3. E

    Nuori Suomi ry

    En jotenkin saa kiinni logiikastasi. Vapaan puolen poliittisissa ketjuissa syytät ay-liikettä siitä, että Suomessa ei tehdä tarvittavia poliittisia päätöksiä ja uudistuksia. Vaikka varmasti tiedät, että todellinen valta ja vastuu on eduskunnalla päättää näistä asioista. Nyt sitten hirttäydyt...
  4. E

    Nuori Suomi ry

    Todennäköisesti siksi, että Nuori Suomi levisi syövän lailla myös sinne, missä oli tarkoitus tehdä tavoitteellista ja huipulle tähtäävää kilpaurheilutoimintaa. Minä en vastusta Nuori Suomi -ideologiaa. Sitä vastustan, että se on/oli määrittämässä kilpaurheilujoukkueiden toimintaa. Oikea paikka...
  5. E

    Nuori Suomi ry

    Suomalaisessa urheiluelämässä valitettavasti Seppo Yli-Hannukselan ja Esa Sievisen kaltaiset valmentajat, joilla on näyttöjä ja osaamista siitä miten urheilun aloittava lapsi viedään ihan sinne olympiamitalistiksi saakka, ovat liialti paitsiossa junioriurheilukeskusteluista. Sitten taas...
  6. E

    Nuori Suomi ry

    Harrastajamäärät lisääntyivät, mutta harrastavien lasten harjoitusmäärät olivat niin alhaisia, että harjoitustuntien määrä jo ihan riittävään terveysliikunnan kannalta oli kovin vähäinen. Kumpi nyt sitten kokonaisliikuntamäärien kannalta on parempi tilanne: Se että joku laji harjoittaa 20 000...
  7. E

    Nuori Suomi ry

    Eikö Nuori Suomi -järjestöllä ole mitään vastuuta siitä, että Jääkiekkoliitto tulkitsi täysin vihkoon järjestön periaatteita Nuori Suomi -laatuprojektin tiimoilta yli kymmenen vuoden ajan? Etenkin kun Nuori Suomi pääsihteerinsä suulla ehti kehumaan Jääkiekkoliittoa esimerkillisestä toiminnasta...
  8. E

    Nuori Suomi ry

    Oma pointtini on lähinnä ihmetellä, että mistä tuo harjoittelumäärien merkityksen kyseenalaistaminen ja jopa vähätteleminen oikein kumpuaa. Jotenkin tuntuu, ihan jo hieman palstahistoriaa tuntevana, että parilla nimimerkillä kyse on pitkälti pakonomaisesta tarpeesta vängätä vastaan P.Sihvosen ja...
  9. E

    Nuori Suomi ry

    Mikä tämän kaiken pointtina on? Siitä nyt tuskin syntyy mitään erimielisyyttä, että määrät eivät auta, jos laatu on perseestä. Mutta määrien saaminen kautta linjan isommaksi takaa sen, että siellä missä laatu on korkealla tasolla, syntyy parempaa jälkeä kuin ennen tuntuvasti pienemmillä...
  10. E

    Nuori Suomi ry

    Niin, siffa kirjoittaa 11-14-vuotiaista, sinä 15-18-vuotiaista. Mitähän järkeä tuossa on?
  11. E

    Nuori Suomi ry

    Osaatko nyt varmasti oikein lukea tuota tilastoa? Minun tulkintani mukaan 2001 15-18-vuotiaat treenasivat 216 kertaa. Tuo on kaiketi enemmän kuin 2-3 kertaa viikossa.
  12. E

    Nuori Suomi ry

    Mahtavaa. Harmi ettet(te) ole tuonut esiin tuota aiemmin. Minäkin olen toki tiennyt harjoitusmäärien nousseen, mutta noin dramaattiseen eroon keskiarvoissa en olisi uskonut. Mutta tosiaan hienoa, että sinulle valveutuneena jääkiekkoihmisenä tuossa tutkimuksessa ei ollut mitään uutisarvoa.
  13. E

    Nuori Suomi ry

    Määrät ovat määriä. Laatu on laatua. Tässä tutkimuksessa vertailtiin määriä. Erot olivat dramaattiset. Minulla ei ole faktaa siitä miten harjoittelumäärien kasvu on vaikuttanut laatuun. Noin pääpiirteittäin se mennee kuitenkin niin, että mitä intohimoisempaa, toisteisempaa ja systemaattisempaa...
  14. E

    Nuori Suomi ry

    Ero on kyllä huikea noissa harjoitusmäärissä. Jos puhutaan isosta kuvasta eikä poikkeuksista, niin vuonna 2001 11-14-vuotiaissa oli suurin piirtein kaksi, korkeintaan kolme, harjoitusta viikossa ja pelit päälle. 2012 ollaan suunnilleen siinä tilanteessa, että harjoituksia on 4-5 viikossa ja...
  15. E

    Nuori Suomi ry

    Jostain kumman syystä keskustelua ollaan taas ajamassa epäoleellisuuksiin. Se nyt lienee kaikille selvää, että määrä ei korvaa laatua. Mutta ei kai se niinkään mene, että lisääntynyt määrä olisi jotenkin laadusta pois automaattisesti. Oleellista on se, että lapset jääkiekon parissa...
  16. E

    Nuori Suomi ry

    Siinähän olisi jollekin tutkimuksen aihetta kerrakseen. Onko Suomen jääkiekkoilun laatupelaajatuotannon kannalta parempi, että junnuilla on 137 peli- tai harjoitustapahtumaa vuodessa vai se, että heillä on niitä 257? Ja oletuksena on vaikkapa se, että harrastajien määrästä kolmasosa lähtee pois...
  17. E

    Nuori Suomi ry

    Ei voi kuin ihailla parin nimimerkin sinnikkyyttä, kun jaksavat kaivella siffan viestejä kuukausien tai jopa vuosien takaa esiin. Jos tuossa ei ole kyse perskärpäs-ilmiöstä, niin en tiedä mikä sellaista sitten olisi. Sinälläänhän siffa on oikeilla linjoilla siinä, että tietyt lajit vaativat...
  18. E

    Nuori Suomi ry

    Olisi varmaan keskustelun kannalta hyvä jos ei jatkuvasti sotkettaisi termejä. Monipuolisuus ja monilajisuus eivät ole sama asia, vaikka tietyt nimimerkit kirjoittavat vähän siihen malliin kuin olisi. Yhteen lajiin tähtäävä voi hyvinkin harjoitella monipuolisemmin kuin kahta lajia harjoittava.
  19. E

    Nuori Suomi ry

    Sinälläänhän jotakuinkin kaikki lajit voi jossain muodossa aloittaa missä iässä vain. Mutta tietysti on erikseen määriteltävä onko kyseessä vain harrastamisesta vai onko mahdollisesti jotain pyrkimyksiä menestyä lajissa. Tässäkin keskustelussa on se ongelma, tai rikkaus, riippuen...
  20. E

    Nuori Suomi ry

    Aika pitkälti samoilla linjoilla siffan kanssa. Tennis on ehkä jalkapallon ohella se kaikkein raadollisimmin kilpailtu laji maailmalla. On ihan turhaa kuvitella, että korjuslaisten oppien mukaisesti eri lajeja kokeilemalla ja 15-vuotiaana lajivalinnan tekemällä voisi näissä saavuttaa maailman...
Ylös