Hakutulokset

  1. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Tukonen on sitten loppukauden sivussa.
  2. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Kaudella 2009-2010 pelasi 54 ottelua eli melkein täyden kauden. Sen jälkeen ei kertaakaan yli 40 ottelua. Tottahan se on, että Tukoseen menee Lukolta paljon rahaa hukkaan.
  3. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Väyrynen on Lukon hyökkääjistä ainoa, joka ei ole tehnyt enempää tehopisteitä kuin Lähteenmäki.
  4. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Itse pahoin pelkään, että viime kauden aivovammasta johtuvaa ja ura loppuu tähän.
  5. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Niskala onkin sitten sivussa n. 30 ottelua.
  6. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Kuulostaa aika pitkältä ajalta. Itse muistaisin, että olisin aikanaan saanut 2 vko sairaslomaa, vaikka eipä sillä niin merkitystä ollut, kun olin tuolloin opiskelija. Tästä on aikaa 13 vuotta ja käsittääkseni nykyään nuo hoidetaan tähystyksellä.
  7. E

    Sairastupa kaudella 2016–2017

    Eli voi olla esim. nivustyrä, jossa saikun pituus n. 2 vko. Edit. Tyräleikkausta veikkaisin, kun Kiekkoareenakin tietää kertoa, että toimenpide a) oli tiedossa jo etukäteen b) ei ole akuutti. Saarelan toimenpide oli tiedossa jo etukäteen - Kiekkoareena
Ylös