Hakutulokset

  1. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Fogarty oli 194cm pitkä ja painoi OHL junnusarjassa 60 otteluun 155 pistettä ja voitti pistepörssin. Vertailun vuoksi päivän nuorempi Mathieu Schneider teki 59 ottelussa 73 pistettä samalla kaudella ja NHL:ssä urallaan 744 pistettä. Fogartyn saavutusta voi vielä suhteuttaa siihen että kaveri oli...
  2. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Katsoin yön pimeinä tunteina highlighteja Bryan Fogartystä ja jäi oikein harmittamaan millainen pelaaja se olisi tännekin ollut jos korkki olisi pysynyt kiinni. Tosin jos korkki olisi pysynyt kiinni koko uran niin luultavasti kaverin paita roikkuisi nyt jonkun NHL jäähallin katossa. Oman...
  3. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Mietin jo joskus sen uran alussa että sen pelityyli voi sopia sinne paremmin kun puolustajan tehtävä siellä on huomattavasti yksinkertaisempi. Yllättäen tää tuli mutta paremmin se varmaan siellä pärjää kun täällä.
  4. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Sen mitä olen joutunut Kerhon pelejä katsomaan niin Muse oli samanlainen kun täälläkin ollessaan että kaikessa ihan hyvä pelaaja, hetkittäin ihan huikeita yksittäisiä hetkiä pelissä mutta jotenkin ei saa itsestään sitä tehoa irti mitä taidot oikeastaan edellyttäisi. Sveitsi voi sopia...
  5. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tarkoitin alempia sarjoja yleensä, huonosti kirjoitin, hups.
  6. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tulisko vielä tälle kaudelle "Vili is back!" paidat myyntiin kun Mestiksestähän voi tulla vielä Liigaan..
  7. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Sarjan taso on vaihteleva. Joskus jostain nettisivustolta pelejä katsoin ja siellä on aika yksilöjohtoista tuo pelaaminen eli joukkueissa yleensä oli aivan suvereeni ketju joka pistää maaleja ja tilanteita liukuhihnalta kun taas muut ketjut eivät ole niin hyviä. Siellä on vielä se ajattelu kuten...
  8. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Toi Nikkasen 0+0 on kyllä ihmeellinen. Ajattelin koko ajan että sen pelityyli sopisi nimenomaan pieneen kaukaloon ja siitä voisi olla jopa NHL:aan kolmos-nelosketjuun mutta se näyttää aika kaukaiselta ajatukselta. Repik painaa hyvin edelleen, harmi että sen kausi täällä oli vähän millainen oli...
  9. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tämä Juhiksen tulo on ainakin joo mennyt näin mutta toisaalta harva menestystä haluava joukkue ei pari kauden takaista Aaltosta ottaisi, sen jotenkin ymmärrän vaikkakin tottakai siinä kävellään valmentajan yli eikä se ole koskaan hyvä asia. Muutenkin sulla on Wenzel aina hyvää tietoa joten sua...
  10. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Mun mielestä sen Nemon ensimmäisen kauden jälkeen olisi ollut jopa erikoista jollei jatkosopimusta olisi tarjottu, oltiin kuitenkin runkosarjan kolmansia ja peli oli aika hyvää. Itsekin olin silloin tyytyväinen sopimukseen mutta seuraavalla kaudella ihan alusta lähtien Niemisen kehonkieli ja...
  11. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tietämättä sen tarkemmin mitä Jypin joukkueen sisällä on tapahtunut on pakko sanoa että paremmin ja paremmin alan uskomaan siihen että Ville Nieminen ei ole mukava ihminen. Ja siis tämä ei ole missään nimessä hyökkäys Nemoa kohtaan eikä Nemo ole yksin syyssä vaan myös Rautakorpi joka ei...
  12. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Barton henkinen koti tuntui olevan täällä ja ongelmat pysyivät pitkälti poissa. Tsekeissä on varmaan enemmän noita selkääntaputtelijoita ja vanhoja kavereita jotka vievät Bartoa ongelmiin. Mulle kävisi hyvin että Barto olisi meidän ensi kauden ykkösmaalivahti, kenties pidempäänkin.
  13. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Ah. Hienosti Karlovy Varyn kapteeni Jiri Cernoch tulee pelastamaan Kangasniemen teräsmiesloikallaan. Arvostan.
  14. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Aa okei, luin jutut vähän huolimattomasti siis. Sorry.
  15. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Todistajia joista kukaan ei ymmärtääkseni ollut paikalla kun teko tapahtui vaan ovat tulleet paikalle tapahtuneen jälkeen. Todistajana voidaan käyttää esimerkiksi terapeuttia tai ystävää jolle uhri on avautunut kokemastaan tms, se tässä järjestelmässä hieman on ongelmana näissä sana sanaa...
  16. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Sana sanaa vastaan tapauksissa ollaan selkeästi useammin enemmän uhrin puolella, kunhan kaikki kuulostaa uskottavalta. Näissä on vaikea tietää mikä on totuus kun harvoin on katsojia paikalla. Syytön kunnes toisin todistetaan ei valitettavasti päde aina näissä, koska syyttömyyttään on myös...
  17. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tämä Seven case. Tiedän tapauksia joissa varattu nainen on jäätyään kiinni pettämisestä alkanut levittää kertomuksia että hän ei siihen ollut suostuvainen. Se kääntyy helposti siihen että naisen ystävät ja mies alkaa rummuttamaan sen puolesta että pitää tehdä rikosilmoitus. Esimerkiksi ihan oma...
  18. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Se ei treenipeleissä päässyt harrastamaan juuri lainkaan sitä kropalla suojaamista ja kiekossa roikkumista millä se täällä raivasi tilaa vaan joutui pelaamaan suoraviivaisempaa päästäpäähän peliä ja olemaan maskimiehenä ylivoimalla, eikä se ollut juurikaan kiekossa silloin. Ottawalla on kaksi...
  19. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tai sitten joku HIFK tarvitsee taklausvoimaa ja pistää 200k käteen. Tämä oli vitsi, ei huhu.
  20. E

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Tottakai harmittaa kun vastustaja saa hyvän pelaajan joka tuo muutakin on pisteitä, mutta siltikin, kaikesta huolimatta mietin että onko tämän hetken Komarov ihan sen arvoinen pelaaja mitä sille maksetaan. Tietty playoffeissa olisi kultaakin kalliimpi olla tuollainen kaveri jengissä, mutta...
Ylös