Hakutulokset

  1. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Se on tavallaan totta, että samalla tavalla kuin kukaan ei voi mitään vaikkapa ihonvärilleen ei kukaan voi sillekään että on tyhmä. Älyrasismi, tuo aikamme suuria vitsauksia.
  2. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Vaikka Suomeen massiivinen terroriaalto odotusten vastaisesti iskisikin, niin se ei poistaisi Huhtasaaren perusongelmaa eli sitä että hän on niin tyhmä. Eli eiköhän tuossakin tapauksessa valittaisi enemmin joku fiksu "terrori-vastainen" henkilö (joita tuollaisessa muuttuneessa tilanteessa...
  3. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Muutama vuosi sitten Ranskassa kuoli kolme murtomaahiihtäjää. Itse näkisin että tuo tappava harrastus on vielä venäjää tai maahanmuuttoasioista isompi uhka: Kolme hiihtäjää kuoli lumivyöryssä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
  4. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Tämä on totta, pahoittelen ymmärtämättömyyttäni ja vierittää vastuuta vapaan tiedonvälityksen ja läntisen demokratian aiheuttaman harhan suuntaan. Fake news!
  5. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Vaikka itsekin olen sitä koulukuntaa että 5000 > 2, niin nostaisin vielä kysymyksen että onko se venäjän vika, että he ovat tieten tahtoen pommitaneet Syyriassa siviilikohteita tappaen ja karkoittaen valtavat määrät siviilejä tarkoituksenaan pahentaa pakolaiskriisiä?
  6. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Vaikka tavallaan allekirjoitankin tämän kohda, niin nähdäkseni Niinistössä on sama hyvä puoli kuin Kekkosessa, että he tosiaan ajattelivat toista kuin mitä julkisuudessa sanoivat. Oli niitäkin politiikkoja jotka valitettavasti itsekin uskoivat nuo julkisesti sanottavat asiat (Väyrynen says hi)...
  7. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Tämän voisi nähdä myös suureksi vahvuudeksi presidentille, että hän on älykäs, mutta sen verran maltillinen ettei mene hölmöilemään ja laukomaan lausuntoja joista syntyy skandaaleja joita joutuu selittelemään pahimmassa tapauksessa ulkomaita myötä. Ei presidentin tehtävä ole viedä ja laittaa...
  8. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    marmeladia paahtikselle aamupalalla? tuskin ainakaan mitään vastuullisempaa.
  9. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Tämä on totta. Sen takia hän ei hävittyään kisan jälkeen annakaan iloisena lausuntoja miten kisamatka oli hieno kokemus ja miten siitä opista on hyvä ammentaa tulevaisuuteen, vaan itkee sydäntäsärkevästi kuin Petra Olli tai Teppo Numminen.
  10. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Se on käynyt aamiaisella Trumpin kanssa ja Israelissakin!
  11. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Kyllä, estämällä kyseisiltä henkilöiltä pääsyn tehtäviin joissa kaksoiskansallisuus on riski. Kas kun tämä ei ole muille tullut mieleen.
  12. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Nuo ovat tosiasioita. Kuitenkin se että venäjä on uhka edellyttäisi vielä pohdintaa, että missä tilanteessa venäjä aseitaan käyttäisi ja mikä on sen todennäköisyys ja ei ole mitään kaavaa millä tuon voisi faktaksi osoittaa. Se että hedelmäkakut ovat kaikkien mielestä pahanmakuisia ei tee siitä...
  13. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Ei venäjän uhka ole mikään tieteellinen fakta vaan mielipide (joskin pitäisi tarkemmin määrittää mitä "uhka" tarkoittaa ja minkälaiset reunaehdot sille asetettaisiin). Minä olen silti kyseisestä asiasta samaa mieltä ja niin merkittävä osa merkittävistä tutkijoistakin, että tekisi mieli väittää...
  14. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Suomessa tosiaan osataan erottaa toisistaan tieteelliset tosiasiat ja mielipiteet. Väärät mielipiteet eivät ole valehtelua.
  15. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Minä voin. Kun velka on sata miljardia siitä maksetaan korkomenoja vuodessa nykyisillä matalilla korkotasoilla 1,8 miljardia euroa vuodessa joka on suoraan pois muusta hyvästä. Jos velkamäärä kasvaa, kasvaa myös riski että sitä ei lyhennetä sovitusti ja sitäkautta korkotaso. Äärimmäisessä...
  16. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Jos maahanmuuttoa ei lasketa kun siinä reiässä tuntuu olevan hiekkaa, niin mikä kaikki tässä maassa on tällä hetkellä päin helvettiä mielestäsi? Jos vastausta halutaan pilkkoa eri hallinnnaloille, niin sen voisi eritellä esim maanpuolustuksen, koulutuksen, terveydenhuollon, liikenteen ja...
  17. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Jos tosiaan näihin tieteellisiin näyttöihin mennään, niin ihan perusteltua olisi myös postyymisti hylätä Väyrysen väitöskirja ja riistää häneltä tohtorinarvo. Vuonna 1988 julkaistun väikkärin kantavia ajatuksia olivat, ettei Neuvostoliitto hajoa ja että Euroopan kahtiajako on pysyvä. Kuten...
  18. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    En voi faktaksi tietää että miten tuolla on tuolloin opiskelijoita ohjattu, mutta rohkeasti on gradussa joka tapauksessa uskallettu vetään vituiksi. Minulla on tässä asiassa varaa jeesustella, sillä minun gradustani tuollaisia lainauksia ei todellakaan löydy (vaan se on rehellisesti huono). Oman...
  19. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    arvaan että suurlähettiläitä tms diplomaatteja jostain eksoottisemmista paikoista.
  20. D

    Suomen presidentinvaali 2018

    Minusta tuo Huhtasaaren toiminta ei kirjoitetun perusteella ole niinkään epärehellistä, vaan enemmänkin osoitus epäpätevyydestä.
Ylös