Hakutulokset

  1. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Luuletko tosissasi, että ne 200 kaveria vaan vähän checkailivat juttuja, eivätkä tehneet massiivisia muutoksia järjestelmiin? Jos yhden tällaisen asiantuntijan kustannukset mukaanlukien sivukulut ja kiinteät kustannukset ovat 100 000 euroa vuodessa, niin 200 henkeä kiinni vuoden ajan tarkoittaa...
  2. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Softa voi olla ajantasalla mutta ei se itsestään vaatimuksia täyty ja se kauppias sen kehityksen maksaa. En ole ainoa joka asiasta on ketjussa puhunut ja tiedän hyvin mitä vaikutuksia muutoksella on ollut asiakkaissa ja kilpailijoissa. Se että jos sinä et asiasta tiedä ei asiaa muuta mihinkään...
  3. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Olen samaa mieltä alkuosasta. Minä en kuitenkaan tätä asiaa ole lakikirjoista opetellut, vaan saanut lakimiehiltä ohjeet miten tuota pitää tulkita ja toiminut sitten sen mukaan ja samanlaiset käsittelysäännöt ovat koskeneet muitakin tapauksia kuin mitkä tuossa on lueteltu. Tämä esimerkki ei...
  4. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Nyt en osaa sanoa, miksi tuo laki oli linkattu sivuilla noin, mutta ihan totta. Samaa asiaa käsittelevä kohta löytyy tuoltakin hieman eri sanoin: "Käsiteltäessä henkilötietoja 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän on toteutettava asianmukaiset...
  5. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    En tiedä miksi tuo on otsikoitu noin, mutta kuten eduskunnan sivuilta voi katsoa, niin EU:n tietosuojauudistuksen kansallinen täytäntöönpanon seurauksena nuo lait ovat päivitetty. Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esitysten HE 9/2018 ja HE 31/2018 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä...
  6. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Jos hänen käyttämässään rekisterissä tuollainen ominaisuus on. Jos ei, niin sitten hän käyttää tuhansia tai kymmeniä tuhansia hankkiakseen uuden rekisterin joka ei tuota hänelle penniäkään lisäarvoa. Silläkään case is closed, vaan säädännöstä löytyy muitakin vittumaisia vaatimuksia. Asiakkaat...
  7. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Näin ajattelen itsekin. Vaikka itse olen sillä pöydällä pöytää, joka noita satojatuhansia lapioi sisään ovista ja ikkuinoista, niin paljon mieluummin tekisin ratkaisuja jotka tuottaisivat lisäarvoa asiakkaille, enkä pakollisia lainsäätäjien vaatimuksia, joita kumpikaan osapuoli ei halua. Toki...
  8. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Näin laki on kirjoitettu ja vaikka se on suhteellisen epämääräisesti kirjoitettu, niin juridisesti pidän huonona, että sitä pitä tulkita niin että jos laissa ei ole järkeä, niin sitten sitä ei tarvitse kirjaimellisesti noudattaa: Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa… 1054/2018 -...
  9. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    GDPR:n vaatimusten mukaan henkilötietojen muuttaminen ja kriittisten tietojen tarkastelu pitää pystyä jäljittämään. Exceliin ei tallennu aukottomasti merkintää, että kuka sitä on lukenut tai muuttanut, aikaleimaa, ja tietoa mikä arvo on ollut ennen muutosta (tiedon eheys). Se pitäisi pystyä myös...
  10. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Veikkaat väärin. Tietyt uudet vaatimukset ovat olleet 7 kuukautta täysin käyttämättömiä. Kukaan ei ole niitä kysynyt tai ollut niistä kiinnostunut, vaikka heillä olisi siihen lain mukaan oikeus. Laki joka ne vaati oli siis kuollut kirjain ja näin jälkikäteen arvioituna olisi pitänyt jättää...
  11. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Periaate hyvä ja kannatettava, toteutus toimimaton ja byrokraattinen. Vähän niinkuin nyt lähes joka vitun www-sivuilla tuleva pop-up, että käytämme evästeitä. Nyt laki vaikuttaa ihan naurattaviin asioihin alkaen pikkutyttöjen harrastuksista, kun ei voida kerätä listaa ruoka-aineallergioista...
  12. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Tuli kyllä erikoinen reaktio kun luin tämän. En ole koskaan ajatellut, että fixit olisi mahdollisuutena edes etäisesti mahdollinen. Toisaalta brexit-äänestystulos ja Trumpin valinta osoitti, että kaikenlaista odottamatonta voi tapahtua, toisaalta sen myös ajatella toimivan tietynlaisena...
  13. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Vaikka EU kuinka välillä vituttaisi - kuten esim juuri nyt typerien ja hyödyttömien GDPR-lainsäädäntöjen takia, jotka aiheuttavat suurta tarpeetonta haittaa, niin silti isossa kuvassa vaihtoehdot ovat vielä huonompia. Yksin emme tästä maailmassa pärjää ja mitä monikeskeisempää ja laaajempaa...
  14. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Koko EU-kritiikki on välillä melkoinen hölmölöis-show. Samaan aikaan naureskellaan EU:n standardeille ja kriteereille (nojautuen lenkkimakkara on leivos-tyyppisiin keskittyihin ja tarkoituksellisesti valheellisin urbaanilegendoihin). Samaan hengenvetoon sitten kitistään että ihan vääränlaisia ja...
  15. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Mikä siinä on, että niissä maissa jotka hyötyvät EU:sta eniten on sen kannatus alhaisinta. Onko Italialaiset vielä tyhmempiä kuin britit? Italiahan olisi konkurssissa ilman EU:ta.
  16. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Yllättävän hyvin olivat maksaneet (joskin arvioni takana ollut oletus ei ollut kovin optimistinen). En muista oliko juttu jonka asiasta luin juuri tuo, mutta tuossakin on jonkinlainen katsaus: Maailmanhistorian suurin tukipaketti päättyy – Saako Suomi Kreikalle antamansa lainat takaisin?
  17. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Kuten yhdysvalloissa Kalifornia, New York, Boston ja Philadelphia. Rikkaissa Kansaseissa, Nebraskoissa ja Missoureissa naureskellaan.
  18. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Täsmällisesti ottaen se ei varmasti ole rikos. Sipilä ja Soini eivät nähdäkseni silti määritelmää täytä. Jos ihminen näkee että valtiovalta tuottaa palvelut yleisesti ottaen tehokkaammin kuin markkinatalous toki tällainen ihminen haluaa kasvattaa valtion roolia markkinatalouden kustannuksella...
  19. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    no voi voi
  20. D

    EU:n ja euron tulevaisuus?

    Siinä kun kotimaisten kommunistipuolueidenkaan johto ei ole täynnä old school marxilaisia, niin en näe että sen tulisi olla rajana termin käyttämiselle. Tuossa oli edellisellä sivulla keskustelua, että kumpi on tehokaampi tapa tuottaa palveuita yhteiskunnassa, markkinatalous vai valtiojohtoinen...
Ylös