Hakutulokset

  1. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Jes, thanks. Vaikka tuo toiminta on järjetöntä olikin, niin ehkä tämä ei kuitenkaan vaikuta heille kuuluvaan loppusijoituspaikkaansa. Siis Danten helvetin yhdeksännellä tasolla.
  2. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Kyllä, Suomi ei ole Israelien tai USA:n toimia yksiselitteisesti tuominnut eli se on ne vähintään hiljaisesti hyväksynyt, samoin kuin osa vasemmistosta on halunnut hyväksyä Venäjän tekemiset Ukrainassa. Niinpä ratkaiseva kysymys on, että ovatko USA:n hyökkäykset Irakiin ovat olleet verrattavissa...
  3. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Tämä toki oli enemmän tai vähemmän tuttua. Lähinnä mietin sellaista, että haaveilivatko jotku stallarit liittymisestä Varsovan liittoon. Ei sillä että minä voisin villeimmissäkään ajatuksissa keksiä mitään perusteita miksi kukaan mitään olisi halunnut, mutta se vaan ei ole perustelu etteikö näin...
  4. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Tässä kontekstissa kyse on vivahde-eroista. Sellainen toimien vastustus jossa ei kuitenkaan olla valmiita mitään tekemään asian hyväksi ei ole mitään oikeaa vastustusta. Se on pelkkää tyhjää puhetta. Voitaisiin sanoa että käytännössä hyväksyit USA:n hyökkäykset, vaikka jostain yksittäisistä...
  5. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    NATOn vastustus on toki jossain määrin hieman monimutkaisempi kysymys, kuten hieman annoinkin ymmärtää, mutta muutoin ihan hienoa että et kuulu tuohon viittaamaani joukkoon vasureita. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisia näkemyksiä 70/80-luvuilla on esitetty Suomen vasureiden joukossa...
  6. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    En tähän mitään gradua aiheesta ala plagioimaan, mutta ihan puoluetasolla demarit ja vasemmisto (sekä persujen vasemmistosiipi) ovat ymmärtäväisempiä kuin oikeisto Venäjää kohtaan: https://www.verkkouutiset.fi/vasemmistoliitto-ja-sdp-pitavat-ukrainan-kriisia-valiaikaisena-33502/ Näistä...
  7. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Näin ateistina liberaalina, jolla ei ole isompia rasistisia näkemyksiä juutalaisia tai islamilaisia eikä eri rotuja kohtaan tämä on jollain tavalla vaikea asia ymmärtää, vaikka varmasti voi tottakin olla. Minun on vaikea asetaa islamilaisia valtioita vasemmisto-oikeisto -akselilla mitenkään...
  8. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Mikä tämä ideologia mahtaa olla? Minä olen lähtökohtaisestiollut Palestiinan ystävä ja kannattanut heidän itsenäisyyttään eli kahden valtion mallia. Kuitenkin kun tilanteen kehitttmistä on seurannut viimeiset vuosikymmenet niin vaikea ollut olla luovuttamatta ja kyynistyä. On minulla silti...
  9. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Sanoisin että vielä Israeliakin parempi vaihtoehto olisi, että "Palestiina" pakkoliitettäisiin Jordaniaan. Jordaniaa se alue on ollut eikä mitään entiteettiä nimeltä Palestiina, jollaista ei ole koskaan ollutkaan. Jos tuollainen ihme saataisiin aikaan, että ainakin länsiranta liitettäisiin...
  10. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    En jaksa uskoa, että vastaanlaista ymmärrystä löytyisi jos Israelin puolelta "siviilit" heittelisivät polttopulloja palestiinalaisten niskaan. Eihän heitä estää voisi.
  11. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Saat anteeksi. Minusta on perusteltua sanoa, että jos noin kuuden vuoden ajanjaksolla ihmisiä tapetaan yhteensä vähemmän kuin pahimpina vuosina vuodessa (tai lähes saman verran kun nyt yhdessä mellakassa), että tilanne silloin oli parempi. Toki joskus 90-luvulla oli myöskin hieman rauhallisempia...
  12. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Sanoisin että fatalismi on kaukana minun elämänfilosofiastani. On helvetin helppoa nähdä eroja pohjois-Irlannin historian ja Israelin välillä. Ei sielläkään enemmistö mitenkään vähemmistöä kuriin laittanut, vaan muutos johtui ihan muista jutuista: Pohjois-Irlannin kuolonuhrit...
  13. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Onko sulla joku lukihäiriö? Sanoin että joskus ajattelin. Siitä voisi ymmärtää niin, että joskus menneisyydessä tilanne oli erilainen ja jopa tajuta että se oli silloin parempi. Tarkemmin sanottuna suunnilleen vuosina 2007-2012/13. 2013 kuolinurheja oli koko vuonna "vain" kuusi ja sinä vuonna...
  14. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Se että uskot rauhallisen rinnakkaiseloon kahden valtion mallissa on ihailtavaa idealismia. Kuitenkaan mitään muuta se ei ole. Tässä ei riitä, että ratkaisu kelpaa 90%:lle tai 95%:lle alueen asukkaista. Muutama prosentti joilla on pommit saa pilattua sen muilta. Palestiinassa ei ole demokratia...
  15. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Jos lohduttaa niin minä voin sinut laskea tuohon 10%:iin, joka oikeasti olisi valmis antamaan vapauksia paleille vaikka itse asuisi Israelissa. Tämän voi ottaa kehuna, sillä suurta osaa palestiinan ystävistä pidän vain tekopyhinä hurkastelijoina. Kuten sanottuna niin tavalliset palestiinalaiset...
  16. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Vaikka norsunluutornista on helvetin helppo moralisoida Israelia ja minäkin voin heristellä täältä kotisuomesta sormeani, että on siihen perustelunsa, niin jos rehellisiä ollaan niin se ei pidä paikkaansa etteikö Israel jakaisi länsimaisia oikeuskäsityksiä. Väitän että 90% suomalaisista toimisi...
  17. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Edelleen on se vaihtoehto, että palet lopettavat heitä kohtaan toivottomat iskunsa. Eikä arabit hyökänneet kerran, vaan monta kertaa ja jatkavat sitä yhä.
  18. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    En usko että olisivat suostuvaisia. Se että kaikkea ei kontrolloitaisi tarkoittaisi vain arvioni mukaan, että ohjusten salakuljetus korvautuisi ohjusten kuljetuksilla. Israelin tuhoaminen olisi agendalla tärkeämpänä kohtana edelleenkin kuin oman kansan hyvinvointi. Mitä taas palautukseen tulee...
  19. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Jos Ukraina olisi hyökännyt Venäjän kimppuun ja saanut neniinsä, niin voisi olla ettei heille sympatiaa löytyisi nykyisen vertaa. Vastaavasti jos Palestiinalaiset lopettaisivat Israelia vastaan hyökkäykset ja edes yrittäisivät elää rauhassa ja kehittää omia olojaan, niin tuomitsisin heidän...
  20. D

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Minä olen nyt missannut kokonaan sen syyn että miksei Hamad voi lopettaa iskujaan? Miksi heikolle toimijalle joka toimii kuin terroristijärjestö pitäisi antaa sääliä?
Ylös