Hakutulokset

  1. D

    Nato

    Eikö tämä ollutkaan se malli, jonka seurauksena Suomi säilytti itsenäisyytensä ja rakensi teoriassa pärjäävän yhteiskunnan?
  2. D

    Nato

    Neljäskin on kuulunut keisarikuntaan, tässä maassa on gallup-menestyksellä mitattuna ollut jopa ykkösenä puolue, jonka ohjelmassa on eu-ero, venäläisvähemmistön asemasta mielipidevaikuttaminen on työnalla ja hallituksessa on puolueita, jotka koittavat asevoimien uudistamista jarruttaa. Tilanne...
  3. D

    Nato

    Tätä tekisi mieli melkein lainata toisaallakin jos passaa. Oliko omaa tuotantoa?
  4. D

    Nato

    Kysy Ukrainalta ja ehkäpä kohta Valko-Venäjältä. Jotenkin absurdia puhua asiasta niinkuin se olisi jotenkin äärimmäisen teoreettista, vaikka sitä ollaan nähty ihan viime vuosinakin. Se on kuitenkin opittu, että näiden ennustaminen tai niiden syiden ymmärtäminen on erittäin vaikeaa, mutta silti...
  5. D

    Nato

    Riippuu sotilasliitosta. Varsovan liittoon kuuluneet maista kieltämättä miehitettiin yksi toisensa jälkeen toisen maailman sodan jälkeen, mutta en tiedä voidaanko siitäkään itse liittoa syyttää. Pohjois-Atlantin puolustusliiton perustamisesta lähtien sen jäsenmaat ovat puolestaan lähes...
  6. D

    Nato

    Ja tämän hän sanoi heti 16 vuotta presidenttikautensa jälkeen. Tokihan presidentti on presidentti myös olleessaan ex-presidentti. Mitä hän virassa ollessaan teki?
  7. D

    Nato

    Näiden Latvian uutisten jälkeen tuntuu kummalliselta se into, jolla Venäjän loukkausten jälkeen täällä vaadittiin NATOon liittymistä (faktaperusteet taas kerran). Mielenkiintoista olisi tietää, että kuinka paljon Venäjän naapurimaat loukkaavat Venäjän ilmatilaa. Toisaalta olisi perusteltua...
  8. D

    Nato

    Oma käsitykseni on, että Saudeissa hallinto on vahva ja kansa niin kontrollissa, että millään kapinalla ei mitään mahdollisuutta olisi menestyä. En tiedä onko siinä mitään tarvetta sen kummemmille salaliittoteorioille. Näin varmasti tapahtui monien muidenkin silmissä. Nyt siellä on kuitenkin...
  9. D

    Nato

    Hienoa että ymmärrät hörhömedioiden painoarvon. Puhe oli nimenomaan sodista ja konflikteista siihen asti kun Sinä halusit ottaa peliin myös vallankumoukset ja kaappaukset. Toki oletuksena tällöin oli, että tarkoitettaisiin aseellisia vallankumoiksia ja kaappauksia, joista voitaisiin puhua...
  10. D

    Nato

    Eräs korkeasti arvostamani nimimerkki puhui tästä asiasta jo pari viikkoa sitten. Jos homma on niinkuin IL väittää, niin sitten synninpäästö poliitikoille.
  11. D

    Nato

    Kun Edustaja nyt palstalla onm niin kysellääs tämän perään. Koska edes hörhömedioden todisteita ei ole löytynyt, niin voin vieläkin laskea rimaa. Sovitaan että todisteita ei tarvita ollenkaan. Listaa siis ihan puhtaasti mutun, sumean logiikan tai vaikka meedioiden perusteella lista niistä...
  12. D

    Nato

    Me voidaan sopia niin että hörhömedioidenkin todisteet huomioidaan. Teetkö siis listan USA:n sotilasoperaatioista joista ei länsimediassa uutisoida. Asiasta oli viimeksi ihan hetki sitten suhteellisen mielenkiintoista kirjoittelua Turun Sanomista ja Saksan voitto/tappio oli loppupelistä...
  13. D

    Nato

    Onhan näitä hyökkäämättömyyssopimuksia nähty ennenkin.
  14. D

    Nato

    Ei tällä tavalla saa puolueetonta kuvaa. Puolueettoman kuvaa saa seuraamalla uutisia puolueettomista uutislähteistä. Taito on vain löytää ja tunnistaa puolueettomt lähteet. Lähtökohtaisesti vapaa lehdistö on selvästi parempi uutislähde kuin puolueellinen. Totuus ei ole missään näiden...
  15. D

    Nato

    Venäjän ulkopuolella asuu 27 miljoonaa etnistä venäläistä ja muuttoliikettä ulospäin mitataan vuositasolla kymmenissä tuhansissa (en tiedä päästäisiinkö kuusinumeroisiinkin lukuihin). Selvästi nämäkään ihmiset eivät sinne helvettiiin halua takaisin.
  16. D

    Nato

    Ei magneettimedian lukeminen mitään vaivaa vaadi, pelkästään heikkoa arvostelukykyä tai hyvää huumorintajua. naurattavia tällaiset besserwisser-näkemykset muutenkin, että jollain olisi muita parempia uutislähteitä käytössään. Ihan samat uutiset te luette, mutta erilaisten värilasien läpi. Ja...
  17. D

    Nato

    Ja tähän sitten lista noista vuoden 1990 jälkeen USA:n masinoimista vallankumouksista ja mielellään edes auttavat todisteet USA:n roolista niissä. Erona ainoastaan YK:n mandaatti? Tuo kuulostaa yhtä järkevältä kun sanoisi, että Helvetin enkeleiden ja Rovion ero on ainoastaan siinä, että toisen...
  18. D

    Nato

    Jäi vielä tästä tärkeä seikka sanomatta. Sinänsä sillä ei edes ole väliä, että toimiko Georgia minun mielestäni oikein vain väärin. Sen asian arvioiseen ainoa mahdollinen taho on YK. Vaikka Georgialaiset olisivatkin toimineet väärin, niin se ei oikeuta Venäjää hyökkämäämään sinne omin päineen...
  19. D

    Nato

    En tiedä miten USA on tässä osallinen, mutta tietenkään Venäjä ei ole aina ollut pääpahis. Välissä se pääpahis oli Neuvostoliitto, jonka johtaja isä-Aurinkoinen tappoi yli 100 000 Tsetseeniä, mikä oli yli 25% väestöstä. Ja kuten vlad sanoikin, niin jollain tavalla Tsetseenia oli itsenäinen...
  20. D

    Nato

    On hyvin kyseenalaista, että onko Tsetseenia koskaan ollut osa Venäjää ja voidaanko näinollen mistään Venäjän sisäisestä asiasta puhua. Tsetseenia oli osa Neuvostoliittoa joka hajosi 1991. Tällöin muut entiset neuvostotasavallat itsenäistyivät ja Venäjäkin veti joukkonsa sieltä. Kuitenkin 1994...
Ylös