Hakutulokset

  1. D

    Kajaanin jäähalli

    Toivotaan kuitenkin, että vakuutukset korvaa jotakin, itselle ainakin yrittäjänä ilkivalta vakuutus tulee automaattisesti muiden vakuutusten lisäksi? Muuten täysin tuomittavaa touhua.
  2. D

    Kajaanin jäähalli

    Lätkälle, juu minun ammattilaisuus on kuitenkin enemmän tuolla maapuolen töissä, mutta rakennustyön kokemustakin löytyy. Kattorakenteiden osalta muistelen samaa kuin Lätkäkin, että silloin olisi puhuttu kääntö mahdollisuudesta, luulen, että nykyään niitä ei käännettäisi, vaan tilattaisi uudet...
  3. D

    Kajaanin jäähalli

    Vuokatti-areenaan tulee kyllä 2 kaukaloa ja käsittääkseni yleisö kapaseettia n. 800 henkilölle, koko projektin kustannusarvio taisi olla luokkaa 5 me, johon ei ole saatu valtion avustusta, työt alkanevat sitten tämän vuoden lokakuussa ja Hokin ja Sokin sarjatasoissa on tasan yhden tason ero...
  4. D

    Kajaanin jäähalli

    Kainuun Sanomien mukaan jäähallin rakentaminen alkaa elokuussa, harjoitushallin sekä vanhanhallin saneerauksen pitäisi olla valmis syyskuussa -19 Urakoitsijaa ei ole vielä valittu? Taitaa olla kohtuu kiirus aikataulu tiedossa.
  5. D

    Kajaanin jäähalli

    Toivottavasti osa lisärahoituksesta menee katsomo/ ravintolatilojen rakentamiseen.
  6. D

    Kajaanin jäähalli

    Ei huono idea tuokaan, mutta tarkoitin lähinnä uuden ja vanhan hallin väliin jäävää tilaa. eli uusien päätykatsomoiden ylimmäisten penkkirivien tasolla olevaa tilaa, siitä olisi hyvät näkymät molempiin kaukaloihin ja esim. palohälytyksen sattuessa, varmaankin pystyttäisiin rakentamaan...
  7. D

    Kajaanin jäähalli

    Oma visioni uudesta harjoitushallista sekä vanhan hallin saneerauksesta olisi tälläinen: Ensinnäkin uusi ja vanha halli kannattaa ehdottomasti yhdistää, tässä vaiheessa se on pieni kustannus ja jakautuisi varmaan uuden hallin ja vanhan saneerauksen osilta rahoituksen osalta tasan, eli...
  8. D

    Kajaanin jäähalli

    Kainuun Sanomat kertoo tosi vähän vanhan hallin uudistuksista vielä tässä vaiheessa, mutta sen verran kuitenkin, että "vanhanhallin" saneeraukseen on varattu n. miljoonaa euroa ja tässä vaiheessa kerrotaan, että mm. julkisivua korjataan,...ei muuta ja hallien väliin jää n. 8m tyhjä tila. En...
Ylös