Hakutulokset

  1. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Pari juttua tulee itselläni mieleen näistä varauksista ja potentiaalista. Ensinnäkin Kerhon tulisi: 1) tuoda se potentiaali esille, jotta se realisoituisi 2) ja samalla hyödyntää potentiaalia Kerhosta ei omia junnuja ole koskaan hirveitä määriä lähtenyt NHLan. Kiitettävästi kuitenkin, seuran...
  2. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Jep. Kun katseli viime vuonna Mestis matseja, joissa pelasi Laavainen, niin eihän se meinannut sielläkään pärjätä tai ei esittänyt mitään erityistä. Kyllä jumalauta pitäisi olla Mestiksessä johtava pakki, mikäli on tarkoitus saada liigasta paikan.
  3. C

    HPK kaudella 2018–2019

    David Printz. Varaus. Isokokoinen. Melkoinen turhake jäällä. Pääsi joo Flyersissa pelaamaan 13 peliä, mutta ei se kyllä liigassa mitään oikein esittänyt. Vaikka olikin varattu änäriin.
  4. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Eikös tuo Friman ole vetänyt jääharjoitellut ihan täysipainoisesti muun joukkueen kanssa? Ei siis taida olla mitään pahempaa. Toivottavasti olisi jo ensi viikon JYP-ottelussa mukana. .
  5. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Samaa mietin kanssa. Ja olikos Eetulla armeijakin kesken, vai kävikö jo? Lisäys: Kehitystä on tapahtunut Eetun kohdalla, mutta kyllä siinä on vielä askelia otettavana, jos vertaa vaikka Vesalaiseen. Nenonen on kaavailuissa Kerhon ykköstykki eli Eetu ei ole edes Kerhon ykkönen, näin ennakkoon...
  6. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Tässä olisi se paras syy miksi Jalasvaara päättäisi tulla Kerhoon eli Pendo ja hänen kytköksensä maajoukkueeseen. Ainakin kausi Kerhossa ja sitä kautta maajoukkueesen ja taas KHL-palkkaa tienaamaan...
  7. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Ei tässä tosissaan oltu. Välillä pitää negailla kun muuten kaikki ok. Tässä oli hyvä sauma siihen.
  8. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Ja KooKookin hankki Bonsaksenin. Meille taas ei tosiaan saada ketään. Todella masentavaa.
  9. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Tämä. Jos on näkyvyyttä, sponsorit haluavat mukaan, koska näkyvyys on kaiken perusta. Ainakin markkinoinnista puhuttaessa. Tuotteen tulee myös olla kunnossa eli kiinnostava / voittava joukkue. Näkyvyyttä tulee kuitenkin lisätä. Esimerkiksi Riihimäellä ei liiemmin Kerho näy. Jokereiden ja IFKn...
  10. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Ellei Lindgren tässä kesän aikana kehity mullistavasti, niin on helppo sanoa, ettei paikka ole NHL. Farmissa voi pärjätä. Tiedä sitten mikä on Leafsien taktiikka / näkemys eli olisiko parempi vetää vielä liigaa farmin sijaan.
  11. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Näinhän se on. Ja Pennasella ei oikein ole enää varaa sählätä pelitavan kanssa. Yksi ohi mennyt kausi toisen perään ja suunta on alas uran kannalta. Oikealla pelitavalla pelaavan joukkueen kädettömätkin pelaajat voivat tehdä oikeita ratkaisuja kiekon kanssa. Paljon todellakin riippuu...
  12. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Veikkaisin yhdeksi syyksi Pendon mahdollinen maju pesti ensi kaudella, jonka myötä Nenonen voisi päästä ehkä vähän helpommin mukaan rinkiin.
  13. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Wirtasen sijoitin kärki kuusikkoon puhtaasti siitä syystä, ettei tullessaan olisi 3. Tai 4. ketjun pelaaja palkkansa takia. Tietty jos ei rahasta pahemmin, niin sitten esim kolmoseen. Tulee Wirtasesta mieleen se Keränen, joka tuolta jo lähti. Periaatteessa alempien ketjujen vääntäjä, joka osaa...
  14. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Wirtanen, Nenonen, Cornet, Tuulola, Turunen, Leino Siinä olisi siis mahdollisesti kärki kuusikko. Keräseen en usko, etenkään jos Wirtanen olisi oikeasti tulossa. Keräsen kanssa olisi jo turhankin kova materiaali Kerhoon. Mutta siis, olisihan noita vahvoja vääntäjiä muutamaan ketjuun sekä...
  15. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Leino punttisalille kesäksi hankkimaan lisää voimaa niin sitten olisi ehkä valmis pelaamaan ykkösen keskellä. Sitä se vaati Oulaltakin. Kyllähän Leinolta pelisilmää löytyy, vaikka ei ole yhtä taitava kuin Palve.
  16. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Jos oikeasti näin, niin Kerho aidosti pyrkii korvaamaan Vesalaisen. Ok, ei tuota meidän maalitykkiä noin vaan korvata, mutta yritys on kova. Sitten vielä se Palve...
  17. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Näinhän asia on, niin Nenosen kohdalla kuin muutenkin. Fakta on se, ettei Kerholla ole hirveästi mahdollisuuksia kisailla näistä nenosista tässä vaiheessa peliuraa. Silloin kun oli lähtemässä Jypistä, silloin olisi ollut se hetki. Ei nyt. Vesalaisen tyylisiä tapauksia voidaan odottaa Kerhoon...
  18. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Niillä muilla asioilla saatetaan tietty saada hankittua yllättäviäkin nimiä. Palven kohdalla syynä oli Pennanen (helpompi nousta liigaan tutun valmentajan kanssa). Vesalainen kävi lainalla ja tykkäsi touhusta. Nenonen voisi olla mahdollinen jos saadan jo täksi kaudeksi tai jos Pennanen...
  19. C

    HPK kaudella 2018–2019

    JYP varmasti myös vahva ehdokas kilpailussa Nenosesta. Ei periaatteessa ole kyllä Kerholla saumaa hankkia Nenosen tasoisia nuoria pelaajia, mutta hienoahan se olisi onnistuessaan. Vesalaisen esimerkki toki auttaa, tosin Palve ollut siinä vieressä.
  20. C

    HPK kaudella 2018–2019

    Jos oikeasti halutaan korvata Vesalainen (koska eiköhän poika maailmalle lähde), niin tuo teidän #28 olisi kyllä hyvä hankinta. En usko että tulisi, mutta aina voi yllättyä. Edit: jos Palve olisi jatkanut, olisi ollut hyvä myydä Nenoselle paikka vieressä. Varmasti kiinnostaisi.
Ylös