Hakutulokset

  1. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Aikalailla samoilla linjoilla. Eli ei mitään pelin pakkohuilia, mutta jos rikottu pelaaja lähtee dramaattisesti suoraan koppiin, niin sieltä ei enää palattaisi peliin. Mentäisiin ainakin penkin kautta ja mahdolliset paikkailut tai puudutukset voisivat sitten tapahtua pukukopissa tämän jälkeen...
  2. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Ei näitä päätöksiä minkään joukkueiden twitter-tilien perusteella tehdä. Otteluvalvoja tekee raportin ja oletettavasti hän on käynyt kopissa kysymässä mitä Kousalle kuuluu. Tämän jälkeen hän on ruksinut raporttiin, että loukkaantuminen on tapahtunut. Kurinpito tekee päätöksensä ja jokainen...
  3. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Mistä tiedät? Siksikö koska pelaa? Entä jos pelaa polvituella ja piikillä kuten moni pleijareissa? Viime kaudella Hakanpää kävi kokeilemassa murtuneella kädellä, mutta jätti lopulta leikin kesken.
  4. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Itse olen joskus ihmetellyt näitä kurinpitopäätösten perusteluita. Periaatteessa pelikiellon pituus on oman oikeustajun mukainen, mutta perustelut ovat joskus kuin eri tapauksesta. Viimeajoilta Vainionpään taklaus kiekottomaan, joka aivan oikein tuomariston osalta vihellettiin estämisenä...
  5. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Mitä ihmettä täällä itketään puolin ja toisin loukkaantuiko vai ei? Tuollainen teloitusyritys ei kuulu jääkiekkoon millään tavalla ja pelikielto oli täysin ansaittu. Mahdollinen loukkaantuminen kovensi ehkä pelikiellon pituuden kolmesta viiteen, mutta mielestäni pitkä pelikielto on hyvä...
  6. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Huom. Yksi oululainen. Hieno yleistys.
  7. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Toivottavasti ei tee. Tuollaiset ei kuulu jääkiekkoon. Aiheelliset 5 peliä ja samaa mieltä olisin oli minkä joukkueen pelaaja tahansa.
  8. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Eikö Kangasniemikin loukkaantunut Ohtamaan kirveiskusta? Pelasi kuitenkin samassa pelissä. Ymmärrän kyllä että sattui jos luuhun osui, enkä ole Kangasniemeä tuosta suolaamassa.
  9. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Tervetuloa Jatkoaika.comiin. Eiköhän tämä ole sama juttu kaikkien joukkueiden kannattajien kohdalla. Naurettavia ovat vain nämä salaliittoteoriat joita jatkuvasti viljellään. Oman joukkueen pelaamisessa ei ole mitään vikaa, mutta kun Liiga, tuomarit ja kurinpito suosivat Kärppiä niin...
  10. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Ei. Oulussa keskitytään olennaiseen. Muut voivat rypeä vahvistusharhoissaan.
  11. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Samaa yhtä peliä mietin, erona vain se että toinen maalitilanteessa ja toinen täysin tilanteen ulkopuolella. En tiedä keneen kirjoittajiin viittaat fimaamissyytöksillä, mutta samalla tavalla HIFK-leiristä kerrottiin Kangasniemen loukkaantuneen tilanteessa. Tiedämme ettei kumpikaan näistä pidä...
  12. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Kuparille antamatta jätetyt taisi tulla kuitattua eilisessä pelissä, kun ainakaan toistaiseksi ei ole ilmoitettu Kupariin kohdistetun viikatteen menneen tutkintaan. Löytyy ottelukoosteesta. Siitä ei vihelletty edes kakkosta.
  13. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Otteluseurannassa odotin kolmea kun livenä näin. Viisi lopulta ratkaisuna ja hyvä niin. IFK-lisistä itkeminen on aivan turhaa kun kyseessä on selvä vahingoittamisyritys ja pimahdus.
  14. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Nyt oli hyvä tuomio. Harmittavasti meni tuomareilta ohi pelissä, mutta hyvä haku kurinpidolta. Sikamainen ja todella turha poikkari päähän ja kolme peliä ei ole missään tapauksessa liikaa tuollaisesta. Edellä puhuttua Tavin kahta peliä en kyllä ymmärrä. Mielestäni ei kuuluisi tulla yhtäkään...
  15. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Itse en pysty tuosta videosta sanomaan juuta tai jaata, mutta kurinpidon näkemyksen mukaan maila osui ensin mailaan ja siitä sormille. Jos ei osunut, niin se oli jo lähtökohtaisesti väärä vihellys, mutta siihen en aiemmissa viesteissäni ottanut millään tavalla kantaa. Näin ollen linjan...
  16. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Kannattaa lukea tuo perustelu. Jos luit, niin kannattaa lukea vielä uudestaan kun et selkeästikään ymmärtänyt. Kurinpidon näkemyksen mukaan Lappalainen osuu vastustajaa sormille ja se on aina potentiaalisesti loukkaantumisen paikka. Jaloille lyönti johtaa harvemmin pitkään loukkaantumiseen...
  17. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Olen eri mieltä, sillä kiekontavoittelutilanteista tulevat jäähyt lisääntyisivät eksponentiaalisesti. Jos kuvittelet vaikka tilanteen, jossa hyökkääjä suojaa kiekkoa levittämällä jalkojaan. Takaa tai sivusta tuleva pelaaja yrittää kurottaa kohti kiekkoa, osuen ensin polvisuojan sivuun. Jos...
  18. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Tästä samaa mieltä. Maalitilanteessa huitominen on perusteltua maalin estämiseksi, mutta muissa tilanteissa ei. Iskun voimakkuus vaikuttaa, mutta kiekotonta ei saa lyödä edes hiljaa. Linja on olemassa ja mielestäni Lappalaisen tuomio oli sen mukainen. Linja pelikieltojen suhteen saisi olla...
  19. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Jos verrataan aiempiin tapauksiin, niin asteikko tämän kauden huitomisista on ollut 0-4 peliä. Jalkoväliin lyönneistä 0-1 peliä. Jaloille maalitilanteissa 1 peli. Jaloille kiekotonta 2 peliä. Käsille maalitilanteessa 2 peliä (Tuohilampi 1 peli). Päähän kiekotonta 4 peliä. Mielestäni aivan...
  20. B

    Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

    Päätöksessä todetaan: "Kurinpitodelegaatio pitää oikeana rangaistuksena, ottaen huomioon myös Nuutisen tilanteen pelaamistavan, yhden ottelun pelikieltoa." Tästä voisi päätellä, että kurinpito piti myös Nuutisen pelaamista laidan läheisyydessä jotenkin arvosteltavana, aivan kuten usein...
Ylös