Hakutulokset

  1. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Miten se taso nyt paljastui? MM-sarjan kakkonen on korkeintaan yhden sijan päässä maksimisuorituksesta. Voitti haastajansa varsinkin aika-ajossa, mutta lopulta peräkkäinajelun jälkeisen pikku tuurin myötä myös kisassa, jossa se kakkossijakin olisi riittänyt Bottakselle oikein mainiosti MM-sarjan...
  2. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Siis jos ei tuossa tilanteessa ollut mykkäkoulu ymmärrettävä, niin missä sitten? Oma ajatukseni oli, että kun Mersu ei voinut radiossa kertoa, että Russelille laitettiin Bottaksen renkaat, koska tuloksena olisi ollut mahdollisesti musta lippu Russelille, niin Bottakselle kerrottiin vain että...
  3. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Piti ihan googlettaa ja John Watson voitti Long Beachillä 1983 ruudusta 22. Tallikaveri Lauda tuli kakkoseksi ruudusta 23. Eli vaikka sinänsä tuli kauempaa voittajaksi kuin Perez niin ei kuitenkaan viimeiseltä sijalta (tietääkseni). Maailmanmestareista ainakin Button teki tämän Kanadassa 2011.
  4. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Oli kyllä kaikkien aikojen läppä tuo Driver of the day. Russel häviää aika-ajon tallikaverilleen, joka oli itsekin sillä fiiliksellä että "olipas heikko kierros, mutta näköjään riitti paaluun". Sitten lähdössä saa aivan ilmaisen kärkipaikan, ja sitten ajellaankin sopuisasti peräkänaa...
  5. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Jarrutus- ja kiihdytyskilpailuhan tuosta varmaan pitkälti tulee. Sakhirin laskuopilla Itävallassakin olisi muutama mutka enemmän. Ainakin Sakhirin mutkat 3, 9 ja 11 on kaasupohjassa ajettavia loivia kurveja. Ehkä myös 5 ja 6. Itävallassa on vastaavat kakkosmutkan molemmin puolin ja kolmosmutkan...
  6. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Ratahan on aika päätön, kesto alle minuutin ja tallikaverusten välillä erot tehdään varmaankin säädöissä, ja siinä Bottaksella pitäisi tietysti olla etu, tai tietysti voi spekuloida onko enemmän kisainsseistä kiinni. Mutta samanlaisilla autoilla 0,4s ero tuollaisella neljän mutkan radalla olisi...
  7. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Ja itse itselleni vastaten, kyllä Hamilton oli tässäkin ennätysmies, eli 265 peräkkäistä kisastarttia on lajin uusi ennätys. Samaten 48 peräkkäistä pistekisaa (tuon kohtalosta en tiedä).
  8. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Latifilla vähän sama tilanne, eli jos häviää Aitkenillekin, niin se ei näytä kovin hyvältä. Onhan tämä mielenkiintoista! Pisteet Mersulle että nostivat Russelin, ja Williamsille tietysti myös että antoivat mennä. Oliko muuten Hamiltonilla peräkkäisten kisojen putki menossa, uran alusta? Vai...
  9. B

    Formula 1 – kausi 2020

    En tiedä oliko tämä jo joku pastissi Hämis-vihasta, mutta voin myöntää että ainakin minun olisi saatanan vaikea olla nöyrä, jos olisin jumalauta kaikkien aikojen paras formulakuski. Tai rodullinen aspekti huomioon ottaen, jos olisin maailman kaikkien aikojen paras koripalloilija ja pyyhkisin...
  10. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Vaikea kuvitella mielenkiintoisempaa käännettä, onhan tämä mahtavaa. Eiköhän se Hulkki tai Russel ole korvaaja, ja Bottakselle tämä on tietysti herkullinen paikka päästä loistamaan ja tukkimaan arvostelijoiden suita. Tätä Hamiltonkin tietysti toivoo, varmaan Mersukin. Russelia pataan olisi...
  11. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Voihan se toki olla niinkin, että Mersu on n sekunnin per kierros nopeampi auto kuin muut, ja Hamilton n puoli sekuntia per kierros nopeampi kuin Bottas. Eli koska LH voi ajaa kärjessä/kakkosena aivan kruisailuvauhtia, niin renkaatkaan ei kulu. Bottas painaa samaan aikaan hiki päässä renkaat...
  12. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Osittain. Tai oikeastaan en. Meinaatko ettei täällä arvostettaisi Hamiltonia tms? Varsinkin tuo rengaskuiskailu on ihan saatanan kova taito ja tekee Hamiltoinin voittamisesta samanlaisella autolla erittäin vaikeaa. Jos Hamiltonia ei olisi formuloissa, niin Bottas johtaisi MM-sarjaa...
  13. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Jos ei ole seisovaa vettä / vesiliirron vaaraa ja näkyvyys riittää niin ajakoot. Sade varmistanee myös sen että kisassa on liukasta vaikka olisi kuivaakin. Hyvä.
  14. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Kuinka tuoreita juttuja nuo on? Eikös Gutierrez vuonna 2016 Haasilla ollut ihan Slimin/Telmexin kuski? Samoin viime kaudella Nascarissa Haasilla oli joku meksikaani jolla jotain suhteita Slimiin myös (Telmex pääsponsorin suurin asiakas tms).
  15. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Eihän se nyt automaattisesti tarkoita että italialainen on huonompi kuin muunmaalainen. Onhan Binottokin sveitsiläinen ja on vähintään yhtä huono kuin italialainen. Vakavasti ottaen, kaikilla kansallisuuksilla on stereotypiansa, eikä ranskalaisten (Todt) tai brittien (Brawn) maine välttämättä...
  16. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Onhan sillä sopimus, mutta silti Gasly huhua ollut ilmassa: https://www.planetf1.com/news/paul-di-resta-esteban-ocon-pierre-gasly/ Lähinnä siis koska Ocon ollut paska, eikä ole varsinaisesti rellulainen, ja Gaslyllä taas tie tukossa Red Bullilla. Ei tuo huhu silti minustakaan oikein täsmää. Ocon...
  17. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Joo, minustakin kivempi muistella niitä mokia.
  18. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Se oli vähän eri väki, kuin nykyään.
  19. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Hamilton keskeytti kaksi kertaa, Rosberg kerran (lisäksi Lewiksella oli toki teknisiä ongelmia). "Rosberg voitti vain niiden Hamiltonin keskytysten turvin" on siis aika vahvasti sanottu kun Rosberg voitti Hamiltonin kauden aikana ajamallakin useasti. Varsinkin Belgiasta Japaniin Nico vei Lewista...
  20. B

    Formula 1 – kausi 2020

    Voi tietysti leikitellä ajatuksella, että tiedämmekö edes että onko se Williams pohjamutien auto, vai ovatko vaan kuskit ihan paskoja. Viimeiseltä kahdelta kaudelta ei ole mitään referenssitietoa, kun kuskit on uusia ykkösiin. Voihan se olla että Russel on n sekunnin hitaampi kuski kuin vaikka...
Ylös