Hakutulokset

  1. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Setänen pelaa, kertoo kiekkoareena.
  2. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Kulutin kaksi viikkoa elämästäni (kiitos työnantaja jos luet tätä), selaten maanisesti Eliteprospectsin ja KHL:n verkkosivuja. Tämä taitaa olla about ensimmäinen viestini sen jälkeen kun Komulainen hankittiin. Olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen. Lukolla on nyt tällainen joukkue, ja sitä...
  3. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Junno ei uskonut että Kärpät pärjäisi keväällä joten paniikkinappula painettiin pohjaan. Lukko sensijaan päästi kakkosentterin pois, että muillakin olisi mahdollisuuksia.
  4. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Tuo on ihan totta kyllä. Toisaalta Gagnonin palatessa saatetaan sitten olla ulkona kuuden sakista, ja se ei olisi hyvä juttu ollenkaan, piristysruiskeella tai ilman. Ja Vahalahden paluu ei auta surkeaan sentteritilanteeseen, vaikka toki Liigan paras pelaaja onkin.
  5. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Minusta oli ihan no-brainer, että Setänen pelaa tänään, ja jatkaa huomenna jos menee hyvin. Erikoinen ratkaisu peluuttaa Zapolskia tänään, mutta ehkä huomenna on sitten Setäsen vuoro.
  6. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Jonkin verran on ollut puhetta Lukon otteluruuhkasta ja raskaasta jalasta. Jos nyt oikein katsoin, Lukolla ei kuitenkaan ole enää ennen joulua kuin 3 peliä liigaa (+ruotsin reissu), eli aika kivasti Lukko pääsee laskettelemaan kohti joulua. Varsinkin jos Ruotsin uskallettaisiin lähteä...
  7. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Joo. Niin fantsua kuin kaikki nyt onkin, niin Koiviston kohtelua en oikein käsitä. Ketä palvelee tuo jatkuva, säännönmukainen viltittäminen kesken pelin?
  8. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    ^Tervehdin ilolla sitä, että Tommilan voisi kuvitella olevan nokkimisjärjestyksessä Jaatisen&Forsbergin edellä, kun heti Tommilan kuntouduttua tämä kaksikko lähetetään farmiin. Setäselle olisi liigapelinkin voinut antaa ihan mielenterveyden kannalta, ja nyt siihen olisi ollut hyvä sauma kun mies...
  9. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ässät on jäänyt 00-01 alkaen pleijareiden ulkopuolelle (rajana sääleistä jatkoon pääsy) 10 kertaa (ja lisäksi kaudella 12-13 eivät ottaneet muistaakseni ollenkaan osaa), Lukko 6. Kai tälläkin keulia voi, vaikka hiukan se on kuin väittelisi pikaruokaravintoloiden paremmuudesta, toinen tykkää...
  10. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ite otin sen kyllä vitsinä. Kapteeni kapteenista. Vaan voihan siinä olla perääkin, ainakin toinen paikallistoimittaja ehti jo nettijuttuunkin kirjoittamaan että "Tapparasta on puhuttu".
  11. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Vaikuttaisiko asiaan jos Gagnon olisi käynyt Suomessa pelatessaan Kanadassa (tai vaikka Ruotsissa, jossa oli töissä ennen Suomea)? Ts jos nimimerkki veron virolaiset työmiehet kävivät kotimaassaan lomilla?
  12. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ihan jännä maku suussa, kun on odotellut Niskalaa ja Gagnonia, ja sitten tulee Jonne Virtanen ja Henrik Forsberg. Tanniininen, pirskahteleva. Ehkä ripaus appelsiinia.
  13. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Voisiko iltapäiväpaljastus olla Gagnonin jatko? Sitä pitäisin perjantain huipennuksen arvoisena. Tommilan jatko olisi vähän nääh, vaikka erinomaisen tärkeänä sopimuksena sitä pidänkin. Pajatson tyhjentäisi molemmat edellämainitut, Niskala ja joku nikokapasentasoinen sentteri, tai edes jompikumpi...
  14. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Eikös Jyri juuri noin kirjoittanutkin?
  15. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Kyllä minä hyväksyn Generousin kohdalla nimityksen kulttipelaaja. Ehkä Eriska taas on Sportin kulttipelaaja, en tiedä, mutta Lukossa hän ei sitä tietenkään ehtinyt olla. Honkaheimo on ehkä vähän liian normaali pelaaja ollakseen kulttipelaaja, mutta ehkä jos painotetaan hänen sylkykuppiuttaan...
  16. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Sitten on ainakin suoraselkäinen vedätys, ei mitään turhaa nepotismia. Eiköhän se Ässissä pelaa, mutta hauska tilanteen kehittymistä on seurata, ja olen mielelläni väärässä.
  17. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Ei Lukkoo kukkaa tuu, kaikkihan sen tietää, joten luulisi että varsinkaan Lukkofaneilla itsellään ei olisi tässä tarvetta sen enempään keskinäiseen itseruoskintaan.
  18. B

    Lukko kaudella 2014–2015

    Pidän kyllä jättimäisenä yllätyksenä, jos Nieminen pelaa Suomessa jossain muualla kuin Tapparassa. Sen sijaan sitä, että Nieminen käyttää markkina-arvonsa määrittämiseen juuri Lukkoa, pidän aika luonnollisena, kun asiaa tarkemmin ajattelen.
Ylös