Hakutulokset

  1. B

    Yleisradio Oy – YLE

    https://areena.yle.fi/1-4666758 Tämä Ukraina-jakso kuvattiin jo alkusyksystä ja on jo näytetty Ukrainassa 1+1 kanavalla ja eilen nähtiin myös Suomessa. YLE:ltä jälleen yksi kulttuuriteko lisää, hieno ele Ukrainan tukemiseksi, yleisö pääasiassa ukrainalaisia Suomessa olevia pakolaisia.
  2. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Jatkoaika pui hippiaatetta | Elävä arkisto | yle.fi @Petri1981 ,mitä mieltä sinä olet hippiaatteesta? Entä muut jatkoaikalaiset?
  3. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Veikkaan että sinä jäät jalkoihin myös niissä omalla nimellä käydyissä poliittisissa keskusteluissa jos argumenttisi ovat tuota tasoa. Minusta tuo Emma Karin kirjoitus oli varsin asiallinen ja toi hyvin esiin mitä Ukkolan vetämässä Pressiklubissa yritettiin mutta ei aivan onnistuttu.
  4. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Missä tämä kuvailemasi närkästyminen, kauhistus, ulina ja myrsky tapahtui? Intiaanipäähineen pitäminen lähetyksen alussa oli Ukkolalta tietoinen provokaatio koska hän halusi herättää keskustelua mutta yhtäkkiä keskustelun sävy ei Ukkolaa miellyttänytkään ja mieli pahoittui.
  5. B

    Yleisradio Oy – YLE

    En minä näe sitä minään lyttäämisenä jos ihmettelee Ukkolan toimintaa eli yhteydenottoa twiitin kirjoittajan työnantajaan sekä muunnellun totuuden kertomista siitä mitä poliisi on ohjeistanut koskien häirintätapauksia. Enemmän hämmästelen sitä miten joku pystyy perustelemaan Ukkolan toiminnan...
  6. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Minun täytyy tunnustaa etten tiedä mitä rasmusryhmässä tapahtuu kun en sitä seuraa. Mutta ilman Ukkolan toimia kukaan ei kohkaisi yhtään mistään. Olen seurannut tapausta valtamediasta sekä tästä ketjusta. Mistään vastakkainasettelusta ei tässä ole kyse vaan siitä miten Ylen toimittaja reagoi...
  7. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Koko tämän myrskyn vesilasissa on aiheuttanut se että Ukkola meni tyhmyyksissään ottamaan yhteyttä hänestä hupailu-äänestyksen twitteriin tehneen henkilön työnantajaan. Sekä myös se että Ukkola valehteli poliisin ohjeistaneen näin toimimaan. Kaikki muu on jälkijäristyksiä.
  8. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Varsin erikoinen kuvaus tapahtumista, eikös jokainen esiinny twitterissä ihan omalla nimellään. Ukkola tiedusteli twitterissä onko Hannula töissä paikassa se ja se, Hannula vastasi kyllä. Tämän jälkeen Ukkola otti yhteyttä Hännulan työnantajaan jostain syystä. Hannula julkisti tämän ja Auvinen...
  9. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Vaikka poliisin ohjeistus häiriköintitapauksissa on ottaa yhteyttä kolmanteen tahoon eli poliisiin ja vaikka tuo yksi lause onkin jälkikäteen poistettu Ylen vastineesta niin pidän erittäin todennäköisenä sitä että Ukkola asiassa valehteli. Hankalammaksi asian tekee se että hän saattoi oman...
  10. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Hän opettaa siellä.
  11. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Pidätkö kaikkia toimittajia heikkolahjaisina vai ainoastaan suomalaisia? Mitä mieltä sinä olet siitä että Ukkola valehteli poliisin ohjeistuksesta suhtautumisessa häiriköijään?
  12. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Sinä voit uskoa mitä hyvänsä ja rakennella olkiukkojasi hamaan tappiin. En tunne Hannulan opetusmetodeja enkä pysty niitä muutaman twiitin perusteella arvioimaan joten jätän vastaamatta hypoteettiseen kysymykseesi. En usko että tuosta opinahjosta tulee kovin merkittäviä tekijöitä Suomen...
  13. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Miten kysymys liittyy Oy Yleisradio Ab:n yhtiönä? Ottamatta mitenkään kantaa Ukkolan ratkaisuun lähestyä Hannulan työnantajaa.
  14. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Eihän sillä olekaan mutta kun itse asiasta ei ole mitään sanottavaa ja vähän harmittaakin sillee himppasen niin pitää avautua rasismista, suvakeista, vassareista ynnä muista. On mielenkiintoista seurata jääkö tämä Ylen osalta tähän eli yritetäänkö Ukkolan tökerö toiminta lakaista hissun kissun...
  15. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Minusta tässä tapauksessa uhriutuja on Ukkola joka kokee tulleensa häirinnän kohteeksi kun Hannula teki hassuttelu-äänestyksen twitteriin hänen seuraavasta päähineestään. Mutta näin niitä asioita koetaan siellä rajakkiryhmässä.
  16. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Tämä oli nähtävästi jonkinlainen tiivistelmä aiheesta, vähän niinkuin uutiset selkokielellä. Ilmeisesti se että Ylen toimittaja ottaa ilkeämielisen twiitin lähettäjän esimieheen yhteyttä ei ole mitään? Tai se että Ukkola valehtelee koskien poliisin ohjeistusta häirintätapauksissa?
  17. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Tämähän olisi mennyt ihan nappiin jos Hannula olisi poliisi, nyt ei mennyt. Mielenkiintoista että Yle on poistanut tiedotteestaan sen että asiassa toimittiin poliisin ohjeistuksen mukaan. Riitta Pihlajamäki | yle.fi "Keskityn työssäni Ylen journalistisen etiikan ja toimintatapojen...
  18. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Suomalainen huipputoimittaja sai Turkissa tuomion ”terrorismipropagandan levittämisestä” – Journalistien tilanne vaikeutuu entisestään maassa | Yle Uutiset | yle.fi Toden totta, jossain päin maailmaa toimittajia heitetään tyrmään kirjoituksistaan.
  19. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Erittäin hyvä kirjoitus Wuorikoskelta. Minusta olisi hyvä jos tämä katsottaisiin loppuun asti ja JSN:lta saataisiin jonkinlainen lausuma asiasta.
  20. B

    Yleisradio Oy – YLE

    Mikäs kyselyikä sinulla on, selaa ketjua taaksepäin, sieltä ne löytyvät.
Ylös