Hakutulokset

  1. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Kokonaisen yhden ottelun Nokiassa nähneenä, riviltä 8 näki kyllä pelin aivan hyvin. Ei minkäänlaista valittamista niin minulta kuin silloin noin 115 senttiseltä pojaltani näkyvyyden suhteen. Ainoa miinus näkyvyydestä tuli niistä kaukalon pleksien kiinnikkeistä, jotka häiritsivät aika paljon...
  2. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    No juu totta, vaikeapa tuosta on mitään absoluuttista faktaa heittää. Kunhan pohdiskelen ääneen. Enkä siis tarkoittanutkaan, että se ratkaisisi areenan parkkiongelmaa, mutta lähinnä mietin sitä, että lähin ulostulo Kivisydämestä on kuitenkin melkoisen lähellä ratapihan alikulkua (Hallituskadun...
  3. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Rohkenen olla eri mieltä, perustuen todelliseen dataan Kivisydämen avoimesta rajapinnasta. Linkki X:n
  4. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Eikös tuo kallioparkkikin ole tyhjillään enimmäkseen ja tyyliin puolillaan loput ajasta? Sinnehän menee peli-iltoina se 400-800 autoa ja jos oletetaan, että autokunnassa matkustaa kahdesta kolmeen henkilöä, niin puolet ottelun katsojista on jo parkkeerattu sinne. Joka tapauksessa enemmän kuin...
  5. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Ilu kartoitti remontin jälkeen värimaailmaa tässä Kalevan jutussa. Eli ei saatu halvalla penkkejä, vaan ilmaiseksi.
  6. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Hyvä kysymys. Kuljetko sinäkin 200 kilometriä (edestakainen matka) tai enemmänkin, kahdesti tai kolmesti viikossa töiden jälkeen? Nykyisillä polttoainehinnoilla se on karkeasti 60-90€ plus reilu 45€ lippuihin, eli vajaa 600€ kuukaudessa. Olettaen siis, ettei syö hallillakaan sitä päivällistä...
  7. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Käytännössä vastaavaan paikkaan kun teillä, eli keskustan kylkeen, ihan junaradan viereen. Ei kuitenkaan suoraan päälle kuten Tampereella. Tarkkoja lukemia en löytänyt, mutta sanotaanko näin, että Google Maps -mittailulla katsottuna pelkästään tuo (entisen) Oulun oikeustalon tontti on pienempi...
  8. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Niin sanotusti tyhjään maaliin takatolpalle, myönnettäköön. :D
  9. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Okei. No, kyllä siitä puhuttiin, ihan Deaconin "eroilmoituksen" yhteydessä, mutta enpä jaksa vääntää tästä, koska sillä ei ole alkuperäiseen keskusteluun mitään antia. Voit vaihtaa halutessasi alkuperäiseen viestiin jonkin toisen, olemassaolevan bändin halutessasi, niin kenties pointtini...
  10. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Juuri näin, ja vieläpä maksavien asiakkaidenkin keskuudessa, kuten tämä keskustelu on osoittanut. Vaikka offtopiciksi nyt pilkunnussimisen vuoksi menikin porukalla, niin käsittääkseni Motörheadissa oli muitakin jäseniä kuin Lemmy. Eihän Queeninkään pitänyt enää koskaan esiintyä Freddien jälkeen...
  11. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Lentoajasta puhuinkin, mutta tarkoitukseni ei ollutkaan alkaa halkomaan hiuksia. Eihän Helsingistäkään Tampereelle oikeasti aja autolla kahteen tuntiin, ainakaan jos ruuhkien kannalta huonoon aikaan satut lähtemään.
  12. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    No, enpä tiedä. Onhan esimerkiksi Panterakin soittamassa Hyvinkäällä ensi kesänä Def Leppardin sekä Mötley Crüen kanssa, vaikka Dimet ja Castillot puuttuukin.
  13. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Miksi pitäisi riittää? Eihän Etelä-Suomesta tai Itä-Suomesta tänne tulemista ole missään kielletty. Helsingistä Tampereelle kestää reilu pari tuntia autolla, sen sijaan Ouluun pääsee lentämällä alle tunnissa. Tarjonnasta se vain on kiinni. Ketään ei kiinnosta tulla Helsingistä asti katsomaan...
  14. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Pittsburgh Penguinsilla päättyi viime vuonna putki, jossa heidän kotihallinsa myytiin loppuun 633:ssa peräkkäisessä ottelussa. PPG Paints Arenalle mahtuu 18387 katsojaa ja keskimäärinen lipun hinta on $250 Huomaat varmaan, miksi näitä kahta ei ole järkevää vertailla?
  15. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Eihän tuolla ole edes mustia, sinisiä ja keltaisia, toisistaan ulkonäöltä eroavia penkkirivejä sikin sokin. Muutenkin värimaailma aivan liian yhtenevä oululaiseen makuun. /s Tuollainen kelpaisi kyllä itsellenikin, mutta epäilen, että tuo 9000 katsojan kapasiteetti olisi liian pieni. En siis...
  16. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Teillä on @JPL ja @Porvoon Kärppä molemmilla hyviä ajatuksia ja se totuus varmasti löytyneekin jostain tuolta teidän ajatustenne välimaastosta. Asiantuntija en ole minäkään, joten jätän osallistumiseni tähän keskusteluun tasan tämän viestin mittaiseksi, mutta pari asiaa tuli ainakin nyt mieleen...
  17. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Ongelma taitaa kuitenkin olla jossain muualla kuin rakennusteknisissä asioissa. En ole varma ja voin muistaa väärinkin, joten joku korjatkoon jos tietää paremmin, mutta Raksilan jäähallin laajennushan ei onnistu pelkästään senkään takia, että rakennusoikeutta ei ole enää mihinkään suuntaan...
  18. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Tuosta jäi "lesta" vielä uupumaan.
  19. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Menee mihin menee, mutta tuo on ainakin yksi iso syy, miksi sitä ollaan vuosi toisensa jälkeen tähänkin asti lykätty. Säännöllisesti ovat pukanneet remontteihin rahaa ja sama trendi näyttää jatkuvan. Kuulemani ja käsitykseni mukaan tällä remontilla koitetaan parantaa ainakin sisäilman laatua...
  20. A

    Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

    Kesko laittoi juuri puoli miljoonaa euroa Sittarin remonttiin, eli ei tule tapahtumaan lähivuosina. Sama homma jatkuu siis kuin viimeiset kymmenen vuotta. Harmi sinänsä, koska purkupäätöshän on tehty jo ajat sitten ja tuo homeläjä pitäs saada tuosta mielellään kuitenkin uuden tilalta pois...
Ylös