Hakutulokset

  1. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Hyvin oletettu. Lisäyksenä tuohon, että toisessa ottelussa tuomitut pelirangaistukset jäävät voimaan muista rangaistuksista poiketen. https://old.liiga.fi/fi/uutiset/2022/03/15/playoffs-ottelut-2022-lahestyvat-nain-ratkaisupeleissa-pelataan
  2. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Soppari Ilvekseen on kaudesta 2023–2024 lähtien eli ainoastaan ensi kaudeksi Marjamäki olisi käytettävissä. Sen piti alunperin olla välivuosi perheeseen keskittyen, mutta Marjamäki totesi Kalevan haastattelussa, että mieli on muuttunut ja hän haluaa valmentaa myös ensi kaudella. Jatko Kärpissä...
  3. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Toki jos Marjamäki valmentaisi ensi kaudella, niin peliä olisi aivan eri tavalla aikaa kehittää kuin nyt loppukaudesta ja Marjamäellä olisi jonkin verran myös vaikutusvaltaa ensi kauden joukkueen rakentamiseen (siltä osin kun ensi kauden joukkueesta vielä puuttuu palasia). Itse kiinnittäisin...
  4. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Joo, kyllähän tuossa ottelussa oli niitä paikkoja tehdä tarvittavat maalit pisteille pääsemiseksi. Tapparan laadukas päätypelaaminen meinasi vähän aiheuttaa harmaita hiuksia Kärpille ja C Moren lähetyksessä kommentaattorina ollut Vallin kiinnitti toisessa erässä huomiota siihen, että Kärpillä on...
  5. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Näinpä. Ja jos katselee tällä kaudella CHL-finaalissa pelanneen ja Liigan puolella runkosarjan voittoa tavoittelevan suuren mestarisuosikin Tapparan peliä, niin kyllä sielläkin näitä joidenkin mielestä "epäjääkiekon" elementtejä eli trap-pelaamista ja tiivistä viisikkopelaamista nähdään. Mitään...
  6. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    No kaikki saumat ei varmastikaan vielä pleijareihin mennyt, vaikka siltä se vähän vitutuspäissään ottelun päättymisen välittömissä jälkimainingeissa tuntuikin ainakin ruudun tällä puolen. Jatkiksen verkkolehdessä oli pari päivää sitten pyöriteltyinä näitä joukkueiden sijoitustodennäköisyyksiä ja...
  7. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Sellaista itsepetosta noissa ottelun jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa Mikkolan suulla tapahtuu, että tuosta voisi jonkinlaisen palkinnon antaa kauden päätteeksi. Saisi Kärpätkin jonkun palkinnon tälle kaudelle, sillä muuten taitaa sillä saralla tulemaan olemaan aika hiljaista.
  8. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    No eihän päävalmentaja Mikkolakaan lehdistötilaisuudessa vaikuttanut olevan juurikaan huolissaan (tuli nyt kuitenkin katsottua, vaikka aiemmin meinasin skipata suosiolla). Tässäpä Laten tiukka analyysi pelistä: "Ja tota ööööööööö, semmonen niinkun sitoutunut, sitoutunut joukkue puolustuspeli...
  9. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Samuli Aho tosiaan näyttäisi tekevän Warriorin myyntiedustajan hommien lisäksi myös skouttihommia. Kärppien verkkosivuilta en kyllä tähän liittyen mitään kommentteja löytänyt sivuston sisäänrakennetulla hakutoiminnolla, mutta toisaalta aika salamyhkäinenhän Kärpät on muutenkin näiden...
  10. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Tappara on kyllä hyvä esimerkki tuollaisesta seurasta, jossa tämä aiemmin mainittu urheilun aaltoliike on saatu pidettyä maltillisempana (lähihistoriassa). Lisäksi urheilujohtaja Rautakorven haastattelusta viime kauden päätteeksi oikein huokui se, millainen massiivinen pettymys oli jäädä ilman...
  11. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    No kyllähän se hymyilytti, ja turhan moni Kärppiin liittyvä asia ei kyllä tällä kaudella onnea tuo. Tiedä vaikka hallilla olisi joku kirkollinenkin ollut. Näin korona-aikaan ei varmaan kirkollista ihmisiä, mutta joku kirkollinen/uskovainen yksilö. :)
  12. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Ja vielä kiekolliseenkin tuon lisäksi. :) Mutta joo siis ihan tilastotkin tukevat tuota, että KalPa on sellainen joukkue, jota ei parane aliarvioida. Pisteitä ei ihan ole ropissut maaliodottamien mukaisesti, mutta viimeaikoina silläkin saralla on tapahtunut kohennusta ja vaikkapa viiden ja...
  13. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Ketju toki on olemassa ja pystyssä, se vaan on suljettu, joten sinne on paha mennä pöhisemään. https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/huml71-vs-mctorso.71423/
  14. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    KalPahan on ollut myös tilastollisesti maaliodottamissa vahva, mutta se ei vaan ole realisoitunut pistesarakkeeseen optimaalisella tavalla. Aihetta käsiteltiin myös Veikkauksen varjosarjataulukossa noin viikko takaperin. Aivan hyvin voi käydä niin, että Kärpät katselee runkosarjan päätteeksi...
  15. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Eipä kestä! Surullistahan se toki on, että tuota sitaattia voi käyttää melkein illasta toiseen, lähes aina kun Kärpät pelaa. Ja muutenkin noista Kärppien otteluista tulee vahvat Päiväni murmelina -vibat kun samantyyppiset pelilliset ongelmat ja pään hakkaaminen seinään tuntuvat enemmän tai...
  16. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Selvä, eli jännityksellä jäämme odottelemaan, että millaisen kooltaan kompaktin sentterilaiturin se Haba on meille tällä kertaa naarannut. :)
  17. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Onko tietoa/mahdollisuutta valottaa tarkemmin, että minkälaista uutista?
  18. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Ylläolevaan liittyen tässä on sekin huomattu, että niitä puhtaita laadukkaita senttereitä on haastavaa saada naarattua kesken kauden. Siksipä olisikin ensiarvoisen tärkeää, että tuota joukkueen selkärankaa rakennettaisiin hyvissä ajoin laadukkaaseen skouttaustyöhön ja kilpailukykyisiin...
  19. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Järjettömyydessään samaa luokkaa kuin Pirneksen korvaaminen Deschampsilla. Lieköhän sama henkilö päätöksen takana...
  20. A

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Kyllähän tuo hätäapulaina paljon enemmän järkeen käy, sekin huomioiden, että Kärpät on jo pidemmän aikaa pakkivahvistusta etsiskellyt ja Mäkelä ei kyllä pätkääkään ole sitä, mitä tuo pakisto kaipaa pitkässä juoksussa. Näin kirjoitti Hentilä syyskuun alussa...
Ylös