Hakutulokset

  1. A

    Kellojen siirto

    Ei tunnu vieläkään kropassa. Eikä rajuja oireita psyykessänikään. Pimeys laskeutui juuri, minusta oikea-aikaisesti, että silleen pikkukivasti mielialassa kuitenniin.
  2. A

    Kellojen siirto

    Aion elää huomenna paremmassa ajassa. Kello pitäisi siirtää kolmelta, mutta ehtiihän sen vaikka puolilta päivin. Hieno homma, minä pidän ajan ja auringon hermolla elämisestä.
  3. A

    Kellojen siirto

    lainaus "edistää maiden välistä integraatiota"... sitä näköjään pitävät keput ja vihreät tärkeänä. Paskat kansalaisten tuntemuksista, valon näkemisestä. Haluan virolaisten näkemyksen lukea myös. Let there be light.
  4. A

    Kellojen siirto

    Juu ei ainakaan minun kohdallani ole havaittavissa kesäajassa ongelmallisuutta unen määrään. Minä pyrin ja yleensä menenkin nukkumaan noin 7,5 h ennen pakollista herätystä. Riippumatta valon määrästä. Minä normaalisti herään vasta herätyskellon kumahduksiin, koska aamut eivät minua ole ikinä...
  5. A

    Kellojen siirto

    Tämä joku Kari Enqvistkin on jälleen mielipiteilemässä Ylen tarjoamalla postillaan: Kari Enqvistin kolumni: Pysyvä kesäaika maksimoisi päivänvalon määrän kaikille suomalaisille Ymmärrän näkemyksensä. Oho, minähän olin alunperinkin mieltänyt tuntien valon samoin, Enqvist ei taidakaan olla...
  6. A

    Kellojen siirto

    Kevennys: lainaus Wikipediasta Suomen aika – Wikipedia "Kesäaika oli Suomessa ensimmäisen kerran voimassa huhtikuusta syyskuuhun vuonna 1942. Tämän jälkeen se tuli uudelleen käyttöön vasta vuonna 1981. Aluksi se oli voimassa maaliskuun viimeisestä sunnuntaista syyskuun viimeiseen sunnuntaihin...
  7. A

    Kellojen siirto

    Tuossa @ipaz in linkkaamassa ISn Lari Vesanderin kehittämässä jutussa on mielestäni oleellisen typerää, lainaus: "Miten säävaihtelun vaikutukset saisi sitten parhaiten huomioitua valoisassa ajassa? Paras tapa olisi luultavasti pitää vuosikymmenten ajan päiväkirjaa siitä, miten valonmäärä...
  8. A

    Kellojen siirto

    No perhana, en muuta mieltäni kuitenkaan, valoisuudesta. Anne Bernerin rapujuhlista riippumaton pointti oli arvopaperimarkkinoiden aikaerotus. Mitä helevettiä, miten Suomen aikavyöhyke voisi vaikuttaa pörssikursseihin? Aivan älytöntä. Lehmätkin pystyy säätämään lypsylle vartin viikossa heidän...
  9. A

    Kellojen siirto

    Jäsenistömme lienee kellojensiirtämistraumoista johtuvista sydänkohtauksista huomattavasti vähentynyt viime viikkoina, mutta meille selvinneille lähetän vielä linkkivinkin ip-lehteen, nyt Iltasanomiin: Kommentti: Kellojen siirtelyn päättymisestä tuli farssi, jonka vuoksi Suomi saattaa olla pian...
  10. A

    Kellojen siirto

    Meikäbanjoliinohan pitää toimittajia yleensä korkeintaan keskinkertaisuuksina, mutta joskus jokin valaistunut pystyy olemaan arveen tasolla, tässä on siis tarjota oikein hyvä juttu ip-rintamalta eli Iltalehteen: Näkökulma: Talviaika riistää meiltä 400 tuntia valoa - miksi Suomi valitsi pimeyden?
  11. A

    Kellojen siirto

    Minua ei kiinnosta lappeenrantalaisten tai lieksalaisten elämä, minä elän lähellä länsirantaa. Minä halusin siirtää kellojani, mutta kun se tuntuu yksinkertaisemmalle porukalle Euroopassa olevan ylivoimaisen vaikeaa ja traumaattinenkin kokemus, niin sitten minä vaadin pituuspiiriini ns. Suomen...
  12. A

    Kellojen siirto

    Ruotsalaiset ovat tunnettuja tyhmiä, no ei vaiskaan todellakaan vaikka niillehän nauravat naurismaidemme aidatkin( nauristeollisuus tulee olemaan Suomen elinehto). Joten takerrumme me myös Partosen aikaan, jota normaalina pidetään, sen ovat ruotsalaisetkin tajunneet. Eurooppa yksinkertaistuu...
  13. A

    Kellojen siirto

    Oli aivan pakko korostaa tämä WCn veto! Harmittavan totta nimittäin, toisaalta minä en halua diktaattoriksi, joten kai demokratiaan on tyydyttävä, kaikkine vaillinaisuuksineenkin. Minun pitäisi muistaa lukea Winstonin kootut tai jokin hyvä elämäkerta, en ole äijään kovin hyvin tutustunut. Ja...
  14. A

    Kellojen siirto

    Juu muistan kyllä, ei ollut helvettiä nuoruuteni, surutonta aikaa. Kylmä sotakin oli stabiili tila. Kesäaika tuli sitten vielä parannuksena, oivana lisänä nuoruuttani piristämään. Mutta luultavasti juuri tuo kellojen siirto ajoi huonosti nukkuneet suomalaiset romahduttamaan Neuvostoliiton ja...
  15. A

    Kellojen siirto

    Taas EU ryhtyy säätämään tyhmyyksiä. Suomalaiset mepit ovat tyhmien eturiviin kailottamaan nousseet, kuinkas muutenkaan. Tämän tollon kansan edustajina. Nimittäin, kellojen säätelystä luopumisen jälkeen reilusti yli puolet kansasta on sitä mieltä, että kesäaika ja kellojen siirto oli nerokasta.
  16. A

    Kellojen siirto

    Tähän voisin heittää urheilupalstalla miekkailuranskaa, ilman oikeita painotusmerkkejä, siis maalaismaisesti: touche.
  17. A

    Kellojen siirto

    Olisi mielenkiintoista tietää saamelaisten kaamoskokemuksista enemmän, heidän oletan oikeastaan vähät välittävän valtakunnan ajasta. Pohjois-Norjaan on saattanut valikoitua porukkaa, joka kestää vallitsevan tilanteen paremmin kuin toiset eivät. Kaamosoireilevat ovat paenneet etelään, se lienee...
  18. A

    Kellojen siirto

    Isävainaja kertoi, notta heillä oli kello (eteläpohojalaasis agraaritalouksissa, ökytaloissa oli siis seinäkellokin, Ameriikasta saatu) aina tunnin edellä valtakunnan aikaa, keriittihin muka tekemähän enemmän... Hän naureskeli, kun naapurissa oli kuulemma vedetty vielä puoli tuntia muista...
  19. A

    Kellojen siirto

    Tämä minua hieman kummastuttaa, että Suomessa ei ole unirytmien tutkimukseen satsattu juuri lainkaan, vaikka sillä varmaan kansantaloudellista merkitystä lienee. Aina ainoastaan tämä Partonen on esillä, eikö joku toinenkin tutkija voisi esittää näkemyksensä, vaikka sitten yhtenevän eli...
  20. A

    Kellojen siirto

    On tämä vallitsevahko mielipiteistö Suomessa niin jumalattoman arkaaista: se siitä suomalaisten joustavuudesta, näppärästä tilanteisiin kuin tilanteisiin sopeutuvuudesta. No kun ne muutamat lypsylehmät eivät osaa sopeutua minun aikatauluuni, jota siis elän tietysti valtakunnan kellon mukaan...en...
Ylös