Hakutulokset

  1. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Ihastuttavaa nähdä, että myös muualla ymmärretään klassisen valkokangastaiteilun päälle. Itävallassa televisio auki ja ensimmäinen mainoskatko kertoo ilouutisen; kaikki Bondit kesän aikaan! Huomenna Moonraker. Ainut miinus, että James on sönkötyksestä päätellen vaihtanut puolta Demokratische...
  2. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Mietin, että tämä järjestys taitaa sittenkin olla ihan hyvä. Yleensä kun tämän elokuvan kohdalla alkaa jo riittämään, niin nyt kun tähän kärkeen katsotaan aivan paskoja suurimmaksi osaksi, niin tämähän toimii hyvin. Tämän lisäksi parhaat vasta edessä kultaista silmää lukuunottamatta.
  3. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Alppien kautta.
  4. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Luulen, että 10% maailman lukoista on Abloy. Ne ei tolla linkkarilla aukea.
  5. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Riippuu onko mies millä tessillä liikenteessä. Onko jopa Johtajasopimuksella, joka sopisi tämän tason Mestarille kuin nyrkki silmään.
  6. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Toivottavasti Jamexella on yhtä tarkka kirjanpito, kuin Pysäyttäkää Nyquistin Härkösellä joka pitää hitmäniksi tarkkaa kirjaa näistä.
  7. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Oliko niillä elokuvia?
  8. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Huhhuh. Talvi ja kesän alku meni ilman Bondeja. Maitopommien myötä oli helppo liittyä mukaan taas.
  9. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Reeeee vitun mix. Kiitos ja hyvää yötä kaikille. Parempi onni ensi kerralla.
  10. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    James on shokissa.
  11. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Tossa oli muuten leffan ainoa totuuspohjainen juttu. Jinx heitti veitsen juuri siihen zoneen, jossa liike loppuu samantien. Tuosta ohut kaista ylös ja naamataulu kuuluu samaan alueeseen. Näin opetti SA-INT.
  12. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Se justiinsa. Tekisin kyrvän muotoisen raketin ja lentäisin nahkatakissani kuuhun.
  13. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Jos olisin superpahis, pukeutuisin myös ripulin väriseen nahkatakkiin.
  14. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Odotan todellakin, että pääsen nukkumaan.
  15. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Kumpi on tyhmempi? Näkymätön auto vai Conneryn katuhaukka?
  16. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Sanotaan, että kun näkymätön auto ei ole tyhmin juttu tässä, niin meno on hyvä.
  17. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Joo on tämä liikaa.
  18. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Ei puutu kuin Iso-Arska jääpyssyllä. On tämä kyllä melkoinen rimanalitus puolesta välistä eteenpäin.
  19. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Eikö ton oven vois sulattaa?
  20. A

    Nimeni on Bond, James Bond

    Jumalauta, MITEN VOI OLLA?
Ylös