Hakutulokset

  1. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Laitetaan vaikka tähän, vaikka meinasin kirjoitella ensin uuden jäähallin ketjuun. Etelä-Saimaa on tehnyt journalistista työtä liikuntapaikkamaksuista. Muistikuvien mukaan täälläkin on aikoinaan todettu, että kaupunki myy SaiPalle jäähallia liian halvalla. Vertailuna lähialueelle SaiPan...
  2. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Älä unohda hyvää työtä junnuissa.
  3. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Taitaa tänäänkin SaiPa hoitaa oheismyynnin.
  4. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Kyseenalaistaisin uudistetun brändin, jos logoksi otetaan vuosikymmeniä sitten käytössä ollut Bostonista kopioitu logo ja lisätään punainen väri paitoihin, kun aikoinaan numeroissa tai CHL-paidoissa. En mikään brändinrakentaja ole, mutta varsinaisesti tämä ei kuulosta uudistukselta.
  5. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Juuri olin tulossa lempiaiheeseeni. Toivottavasti vihdoin löytyy sellaiset säkit, joilla voidaan kantaa terveiset Kuopioon, että nyt vittu loppu pyllistely.
  6. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Taitaapi olla yksi pankkiiri, yksi paikallinen toimari ja kolmas ei sano mitään itselle.
  7. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    JUMALAUTA, SE ON SIINÄ!
  8. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Toki jos verrataan kesken kauden ilmoitukseen, niin ehkäpä juu. Mitään muuta hyvää ei voi tässä nähdä kyllä. Menneet on menneitä, vaikka miten raskaita ovatkin olleet. Ihan suoraan sanottuna esim Mestis ei inspiroi nykymuodossaan ns päätuotteena Kisapuistossa tippaakaan. Tietysti ensin pitää...
  9. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Hienoa on meno. Ei voi muuta todeta.
  10. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Sanoisin, että harjoituskauden alkuajankohtaa oleellisempi ajankohta on perinteisesti ollut toukokuun toinen päivä. Tällöin on saapunut kausikortin lasku. Tälle kaudelle yleisömääristä ja ilmoitetuista päätellen kortteja myytiin yllättävän hyvin. Jatkajia ei ole, mikäli asiat eivät ole selvät ja...
  11. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Tuskin Ässilläkään rahaa varsinaisesti tuhlattavaksi on, mutta heiltä ainakin löytyy jotain, jota SaiPalta ei. Nimittäin isot säkit.
  12. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Täyttä spekulaatiota, mutta voiko tileissä olla vieläkin selviteltävää?
  13. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Vaaditaanko ikuisia kausareita seisomoon? Olisi komeaa nähdä Tersa kaiteella.
  14. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Ah niin tuttua ja turvallista SaiPaa! Noh tällä kertaa uskoisin, että tarkoitus ei ole löpistä lämpimikseen, kuten edellisellä sepällä.
  15. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Perinteitä on ilmoittaa pelien jälkeen aavistuksen salassa jotain. Nyt olisi paikka jatkaa.
  16. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    En olisi ihmetellyt, vaikka olisi onnitellut Masoa pisteistä vahingossa. Sen verran pihalla tuntui olevan.
  17. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Kun katsoo päävalmentajan preesensiä pressissä 7-0 murskajaisten jälkeen, niin olettaisin hänen lähtevän samalla ovenavauksella?
  18. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Itse näkisin mieluusti takarajana viikon 11 eli maaliskuun puolivälin "rebootille". Rahapuoli (vaikka sitä ei paljon olisi jatkossakaan) on järjestettävä ensin kuntoon ja sitä myöten omistajapohja ja määräysvalta siirryttävä uusiin käsiin. Jos tässä tehdään jonkun sortin demokraattinen päätös...
  19. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Ihan looginen sijainti kesäksi. Turreja riittää ja siellä on tyhjä ravintolatila olemassa.
  20. A

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Ainut hyöty siitä, että halli on Kisapuistossa viedään kesäksi. Joutuuko tässä syömään jotain eväitä kesän.
Ylös