Hakutulokset

  1. A

    Radio Rock

    Onhan Korporaatiolla pitkät perinteet juuri tällaisten ihmisten haastattelemisesta ja erilaisten kohujen selvittelyistä. Tietysti iso osa varsinkin nykyisin on omien TV-ohjelmien mainostamista, mutta takavuosina Korporaatio on ollut ensimmäinen haastattelun saanut esim Johanna Tukiaisen ja Ilkka...
  2. A

    Radio Rock

    Sami Kuronen ja Joel Hokka alkavat pitää omaa ohjelmaa Rockilla ensi kuussa. Kasari vs nollari tms nimeltään. Ihan suoraan ei värähdä viisari vielä tällä esittelyllä.
  3. A

    Radio Rock

    Jotenkinhan se niin menee, että tiettyinä aikoina on soitettava "kaikille sopivaa" musaa, jotta kuuntelija saadaan kuitenkin pidettyä kanavalla. Radion lainalaisuuksilla ei kyllä ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä palvelisi ihmistä lopulta.
  4. A

    Radio Rock

    Tuo Harri Moision kirja avaa asiaa mielestäni ihan hyvin (ironista kyllä). Ei 20 minuutin proge-biisiä voi katkoa, jotta saisi kolme mainoskatkoa siihen ajalle. Lisäksi mainostaja ei välttämättä myöskään halua ostaa marginaaliohjelmistoon itselleen mainosaikaa. Radio rock on hyvin kaupallinen...
  5. A

    Radio Rock

    No ei ollut viimeinen, mutta erittäin osuva ennen varsinaista. Kiitos Klasu.
  6. A

    Radio Rock

    Jos tämä on lopetus, niin aivan helvetin kova. L: ei tämän sopivampaa voi tähän valita, hyvää yötä viimeinen mammutti.
  7. A

    Radio Rock

    Tätä pohdin äsken itse myöskin. Oikeastaan tänään mielenkiintoisinta.
  8. A

    Radio Rock

    Tänään kuuntelin hetken autossa väli-Enbuskea. Vieraana oli Maria Nordin. Täytyy sanoa, että siinä oli aika väkevä meno kyllä. Ihan hyvää vaihtelua. Mielestäni Enbuske sopisi ihan hyvin tähän kattaukseen silloin tällöin, kuten nyt.
  9. A

    Radio Rock

    Klasun poistuminen jättää kyllä ison loven ihan yleisesti tämän maan musiikkijournalismiin. Ei pelkästään Rockille. Rockilla kuitenkin on sentäs journalismia tekevä Laura Vähähyyppä ja jos pitäisi arvata, niin Taneli Rantala on harjoittelussa samansuuntaiseen rooliin. Harvalla asemalla on edes...
Ylös