Hakutulokset

  1. A

    Hjalliksen Diili

    Mahtaa olla hankala luonne siviilissä tuolla Stefanilla. Minulta ainakin palaisi käämit tuota jatkuvaa visiointia ja taiteellisuutta kuunnellessa. Ihan oikein, että tippui finaalista. Jostain kumman syystä hän kuitenkin onnistui keplottelemaan itsensä neljän parhaan joukkoon, vaikkei oikeastaan...
  2. A

    Hjalliksen Diili

    Aikamoista perseilyä tämän päivän jaksossa. Jotenkin Juhanan porukka vaan tuntui menettäneen pelin välittömästi sen jälkeen, kun pääsivät katsomaan heille valikoituneen kontin sisältöä. Sedu se vaan osaa liikkua harmaalla alueella. Miksiköhän muut eivät ole kokeilleet samaa tapaa? Pikku G...
  3. A

    Hjalliksen Diili

    Monosen reaktio oli varsin yllättynyt. Miksi ihmeessä heidän piti turvautua Äkkijyrkän taiteeseen?
  4. A

    Hjalliksen Diili

    Naiset sortuivat taas kerran aivottomaan meuhkaamiseen ja "Hanu" oli kaikkein eniten pihalla kaikesta. Jo vuosia olen ihmetellyt, millaiset ihmiset häntä äänestävät kunnallisvaaleissa. Kotirouvat ja fanaattiset kissaihmiset ehkä, mutta ei heitäkään edes Itä-Helsingissä ole kuin muutama sata. En...
  5. A

    Hjalliksen Diili

    ^ Kaksi muodollisesti pätevää kilpailijaa kisassa mukana, joten pakkohan tuokin kausi on katsoa. Ja jos joku ei vielä tajunnut keitä kahta tarkoitin, niin paljastettakoon nyt, että kyseessä ovat Susanna Laine sekä Helena Lindgren. Muuten on kyllä laimeat kisaajat.
  6. A

    Hjalliksen Diili

    Finaalilähetys olisi voinut olla esim. 2-tuntinen. Nyt liian pitkät mainostauot sekä huonosti leikatut kohtaukset tekivät tästä(kin) jaksosta hivenen liian täyteen ahdetun.
  7. A

    Hjalliksen Diili

    Vasta tänään silmäni avautuivat näkemään Maija "Peterin muija" Nymanin kauneuden. Havaittuani asian huomasin, että ei tuossa Kakon morsmaikussa juurikaan vikaa ole. Oikea tyyppi lensi pihalle. Jotenkin tuntuu siltä, että voittaja tulee olemaan joko Jarno tai Marika.
  8. A

    Hjalliksen Diili

    Olipa muuten todella kaunis naisolento tuo Else Hukkanen. Melkein vaimomateriaalia, ainakin minulle. Hyvä, että Jannesta päästiin eroon.
  9. A

    Hjalliksen Diili

    Kuinka paljon tuo sihteeri ansaitsee tästä pestistään?
  10. A

    Hjalliksen Diili

    Ei tuo Niina ole ulkonäöllään juurikaan vaikutusta ainakin minuun tehnyt. Onhan hän nätimpi kuin muut naiset, Hjalliksen "sihteeriä" lukuun ottamatta.
  11. A

    Hjalliksen Diili

    Hjalliskin on huomannut, että Hangossa on bisneksen tekeminen lievästi sanottuna haasteellista. Olin aika yllättynyt, että molemmat tiimit onnistuivat keräämään edes tuon verran porukkaa ravintoloihin. Yleensä kesäisin Satamakadulla on paljon vähemmän liikennettä. Miksiköhän porukat eivät...
  12. A

    Hjalliksen Diili

    Viime kauden ensimmäisestä jaksosta jäi mieleen se 45-vuotias, omasta mielestään erittäin vanha ja raihnainen ukko, joka tippui ihan ensimmäisten joukossa. Saas nähdä, miten hyvin tämä tämän joukon vanhin osanottaja suoriutuu kisassa.
  13. A

    Hjalliksen Diili

    Lievästi sanottuna pettynyt Hjalliksen valintaan. Mahtaa olla Miralle jännä kokemus, kun pitää ajella edestakaisin Hangon ja Helsingin väliä. Toinen lapsista menossa kouluun, toinen on tulossa ja rakennustyömaata pitää vielä ehtiä vahtimaan sekä siinä ohessa ansaita rahaa. Ruotsin opiskelun voi...
  14. A

    Hjalliksen Diili

    "Tuu tänne tissien väliin." Sussu on tästä lähtien suosikkini, vaikka onkin Nykäsen hoito. Miksi en aiemmin noteerannut häntä? Mira saa lähteä seuraavassa jaksossa, koska ei ole pahemmin vakuuttanut ja on lisäksi ylimielinen.
  15. A

    Hjalliksen Diili

    Jännä pikku huomio jäljellä olevista kilpailijoista: kelläkään heistä ei ole tarvetta silmälaseille, joten ehkä siksi he eivät osanneet asennoitua tehtävään. Jukka, tuo "todella vanha" mies, olisi ollut juuri omiaan kertomaan jotain meidän rillipäiden sielunmaisemasta, mutta hänkään ei ollut...
  16. A

    Hjalliksen Diili

    Käsittääkseni kyseinen jakso oli kuvattu toukokuussa, koska viime viikon jaksossa oli hivenen arktisemmat olosuhteet. Toukokuussahan oli hellettä.
  17. A

    Hjalliksen Diili

    Tuo Lapin mies on hiljalleen muotoutunut suosikikseni tällä kaudella. En usko, että hän tulee korjaamaan potin (voitto menee joko Teemulle tai Tarjalle), mutta hän tarjoaa omalla erikoisella tavallaan todella mielenkiintoisia elämyksiä joka jaksossa. Jounikin yrittää kovasti, mutta ei ole...
  18. A

    Hjalliksen Diili

    Eli Maikkarin maailmassa hän on jo superstara. Riippumatta siitä, miten hyvin tai huonosti hän tässä kisassa pärjää, hänestä tullaan tekemään Maikkarin sivuille monta sataa juttua jo tulevaksi talveksi, häntä tullaan kehumaan sensuelliksi ja Jethro...siis Diili-Jethro, tulee kehumaan hänet...
  19. A

    Hjalliksen Diili

    Seuraan todella suurella mielenkiinnolla tätä Hangon projektia, koska firmallani on ollut bisnestä tuolla suunnalla jo vuodesta 2003 lähtien. Hanko ja sen koko ympäristö kuoli, kun rahaa kaupunkien kassaan tuonut matkustajalaivabisnes siirtyi sieltä pois. Erinomainen juttu, että Hjallis päätti...
  20. A

    Hjalliksen Diili

    Onnittelut Kiekko-Antille! Todella mielenkiintoinen ja iso työtehtävä, mutta uskon, että tulet pärjäämään siinä hyvin.
Ylös