Hakutulokset

  1. A

    Kotiteollisuus

    Levyhyllyssäni on tällä hetkellä seitsemän bändin levyä (7, Helvetistä Itään, Iankaikkinen, Kotiteollisuus, Kuolleen Kukan Nimi, Tomusta ja Tuhkasta sekä Ukonhauta), mutta vielä bändi innostaa. Mikä levy minun kannattaisi hankkia seuraavaksi, joka olisi lähimpänä bändin alkuperäistä tyyliä eikä...
  2. A

    Kotiteollisuus

    Masentavaa huomata, kuinka paljon Hynysen julkinen persoona on muuttunut näiden vuosien aikana. Äijämäisyyttä saa etsiä, sillä tilalle on tullut nyhverö, joka päätti mennä vielä heivaamaan exänsä ja lastensa äidin jonkun näyttelijän vuoksi. Pari uusinta albumia on mennyt kokonaan ohi, sillä en...
  3. A

    Kotiteollisuus

    Minusta taas bändi on parhaimmillaan nimenomaan levyllä. Vaikka heidän live-esiintymisissä harrastamansa välispiikit ovat toisinaan jopa huikeita, Hynysen ääni ei vaan toimi livenä ja etenkään niin nopeassa rytmissä kuin he lavalla soittavat. Mitä olen tätä uutta levyä ehtinyt youtubessa...
  4. A

    Kotiteollisuus

    Ilmeisesti bändin Helvetistä itään-levy soi aika usein radiossa aikanaan, kun kerta niin moni on sitä täällä dissannut. Omasta mielestäni kyseinen levy ei ole huono, vaan yksi bändin parhaista. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että en kuuntele bändiä kuin pelkästään iTunesissa.
  5. A

    Kotiteollisuus

    Kyllähän KT kiinnostaa aina, mutta en ole jaksanut paneutua asiaan. Näinä parina vuotena on onneksi päässyt täydentämään musakirjastoa muutamalla KT:n levyllä (mukana ei kuitenkaan ole ollut se cover-scheisse). Jossain hamassa tulevaisuudessa saatan jopa eksyä heidän keikalleen.
  6. A

    Kotiteollisuus

    Olen kuullut muutaman kipaleen Rockilta enkä ole pitänyt juurikaan kuulemastani. Musa kuulostaa ihan hyvältä, mutta jotenkin tuollainen covereilla kikkailu ei tässä tapauksessa ole kunniaksi bändille. Olen (niin kauan kuin KT:ta olen kuunnellut) arvostanut nimenomaan Hynysen kerrassaan...
  7. A

    Kotiteollisuus

    Asiahan on erittäinkin hyvä, koska olen siitä lähtien, kun bändin ekaa kertaa Cityn taajuudelta vuonna 2005 kuulin tykästynyt kyseiseen meininkiin oikein kunnolla. Olen erittäin tietoinen siitä, että bändi on ollut olemassa huomattavasti pidempään, mutta vasta tuolloin olin tarpeeksi "kypsä"...
  8. A

    Kotiteollisuus

    Olen tehnyt sen verran sukututkimusta, että havaitsin olevani sukua Hynyselle edesmenneen mummoni kautta.
Ylös