Hakutulokset

  1. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    HPK Kisapuistossa. Alku näytti hyvältä, mutta sitten erätauolla käsijarru juuttui päälle eikä enää irronnut. Kerholla toisinpäin. Kokonaisuutena jälleen sekavaa kautta linjan, mutta muutamia havaintoja painui mieleen. Kaarlehdolta taas hyvä matsi, veskariin ei kaaduttu, päinvastoin. Ei ihme...
  2. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    En nähnyt kokonaan koitosta, mutta ainakin kolmannessa erässä tuntui, että Westerholm piti joukkuetta pystyssä. Välillä torjui tuurilla, välillä taidolla. Ja tolpat ovat veskarin parhaat kaverit. Kolmannen esityksellä spora olisi ansainnut ainakin tasoituksen, sillä luistin liikkui hyvin ja...
  3. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Voi kiesus sentään. Torstaina hieman hymyilytti, mutta tänään palattiin normaaliin kyynelehtimiseen. SaiPan onneksi Sportin kynäily oli himpun tylsempää ja voitto kairattiin. Santasen saldo ylitettäneen vielä tällä kaudella. Peliä katsoessa tuli mieleen, että joko a) kaikki ovat saanet sopparin...
  4. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Sohaistaan nyt vähän tätäkin ikivääntöä. Kunykin arvo nousi varmasti ja huomattavasti kahden SaiPassa vietetyn vuoden aikana. Saattoi hintalappu jopa tuplaantua. CK olisi haluttu pitää messissä, mutta viime talvi näytti jo varhain, että on syytä katsella muita vaihtoehtoja. SaiPa ei hirveästi...
  5. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Ehkä vähän kaikkea listaamaasi, mutta eniten toisilleen eli joukkueelle. Joka tapauksessa viikon kestänyt porina on vaikuttanut selvästi ja nyt nähdyn perusteella positiivisesti. Kissa nostettiin pöydälle ja sillä pyyhittiin pölyt sekä rasvatahrat ja syljet. Turkki kyllä likaantui vuorostaan...
  6. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Hyvä mies, tässä ydinkysymys kuuluu, tehdäänkö SaiPassa tällä hetkellä laadukasta seuratyötä kaikilla rintamilla? Toki arvaan ja myönnän, että paljolti tehdään ihan kelvollista, pienellä palkalla ja suurella antaumuksella. Ilman monien pyyteetöntä panostusta ei oltaisi edes tässä tilanteessa...
  7. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Uskon myös, että Jussi on mies paikallaan esim. markkinointipäällikkönä tai -johtajana taikka yleensä asiakkuustehtävissä. Mukavia miehiä/naisia tarvitaan. Mutta tj:n homma on paljon laajempi ja vaativampi sekä välillä epämukavakin. Ikäviä asioita joudutaan kohtaamaan ja niistä päättämään...
  8. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Näin Lukko-pelistä vain ekan erän ja arvasin loput oikein. Istuin sillä aikaa elokuvissa. No ei hätää, valpas Jatkiksen reportteri kertoi osuvasti, mitä lopulta tapahtui. Kovin on tuttua tekstiä, useimmat näkivät saman omin silmin ja ovat vielä lukeneet jostain aiemminkin. Arviolta n. 30 kertaa...
  9. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Vaikea sanoa, mihin liigajoukkueeseen olisi menossa, kun on aika yksiulotteinen kaveri, hidas ja vähän pehmeä. Toki maaleja osaa survoa, jos joku syöttäisi lapaan... Jos pakko veikata, Hifki tai joku länsirannikon seura.
  10. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Jep. Näinhän se oli. Ihan alkua en nähnyt, mutta vaikutti siltä, että Valtralla oli vettä tai sokeria tankissa ja siksi eka erä piiputti. SaiPa pääsi maalin myötä hieman kuskin pukille eikä heti luovuttanut. Pari eteen alussa, niin peli olisi ollut eri. Mitä pitemmälle peli eteni, sitä vahvemmin...
  11. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Katselin tuota Porin matsia illalla, ja olihan se KK:lta väkevä esitys. Tasoero oli alkukankeuden jälkeen selvä Ässiin, joiden peli oli lievästi sanoen sekavaa ja huolimatonta. KK liikkuu hyvin ja on vahva kamppailutilanteissa, pelirohkeutta riittää jäähyistä huolimatta. Jopa 3/5-pelissä...
  12. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Vilkaisu sarjataulukkoon ja kuntopuntariin osoittaa SaiPalta tasaista suorittamista: 20 ott. 8. sija 29 p. 1,45 ka 15 ott. 10. sija 17 p. 1,13 ka 10 ott. 12. sija 10 p. 1,00 ka 5 ott. 12. sija 4 p. 0,80 ka Tosin käyrä on ollut koko ajan laskeva. Tällä hetkellä koko kauden...
  13. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Noh, itselleni jatko oli yllätys ja pettymys. Neljää kautta aniharva valmentaa nykyään putkeen. Ainakaan täyttä sellaista, ja se monon kuva persuuksissa ei ole kellekään mukava. Vaikka melko yleinen kiekkopiireissä toki. 2-3 vuotta olisi sopiva satsi kerralla. Mutta kun SaiPa halusi olla...
  14. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Toivotaan, että siellä hikoillaan kunnolla ja hartaasti sekä puhdistetaan ihmiset sekä sisä- että ulkopuolelta. Lopuksi tuuletetaan tila (tai useampi) oikein kunnolla. Jo viikon päästä olisi kuitenkin taas peli...
  15. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Erää vailla valmis kauden puolimatkan krouvi (30 matsia ja Jukurit-SaiPa). Vielä kitkutellaan kymppiviivan tuntumassa, mutta saa nähdä kuinka kauan. Syksy ei ole suuria valonpilkahduksia tarjonnut. Pelin kehittyminen on ollut hitaanlaista ja poukkoilevaa, joskus käy, toisinaan ei millään...
  16. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    En olisi asiasta mitenkään varma. Jos jatko sujuu tahtia 1 voitto vs. 2 kuokkaan (kuten tällä viikolla), niin pleijarit voi unohtaa. Sillä saalistetaan muikeat noin 70 p, mikä riittänee sijoille 12-15. Vähintään 1,5 pisteen keskiarvolla on jatko naputeltava säälipaikan varmistamiseksi. Ainakin...
  17. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    ¤ZZZZZoho1zzzz--..krrooohhhprklZZzzz&%¤##???ZZ--VOIVIT..prkl..STNAeihelvPRKLhelv16...000000...HUOH!!AMEN.PAMM
  18. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Näin päivän pelistä vain koosteen, joten pelistä vaikea sanoa isommin. Mutta pitkin syksyä olen hieman ihmetellyt, miksi Niklaksen peli ailahtelee ja paketti näyttää hajoavan. Kuitenkin se on monesti aiemmin näyttänyt hyvältä. Veskarivalmentajalta ei oikein saa selkeitä vastauksia nuorten...
  19. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Juu, Kurdin rooli on paljolti laidoissa painimista ja kiekon riistoa tai ainakin yritystä sekä jossain määrin paineistamista kiekon menetyksen jälkeen. Pelinteon kanssa on vähän niin ja näin. Toisaalta K on laukonut yhtä paljon kuin Ramu, mutta huonommalla prosentilla, ehkä vähän toivotaan...
  20. A

    Peliesitykset kaudella 2019–2020

    Kohosta vielä pikkuisen. Olen ollut huomaavinani, että VK on jo jonkinlaisessa rotaatiossa mukana. Esim. viime viikolla pelasi Vaasassa muttei Oulussa. Edellisellä viikolla oli mukana JYP-koitoksessa, mutta Ilves jäi väliin jne. Eli peräkkäisinä päivinä ei ole enää pelannut. Harkittu homma...
Ylös