Hakutulokset

  1. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mitäs tällä 104 pisteellä saavutetaan? Ehkä JYPin ohi ja kotietu vai... pienet mahkut. Tässä vaiheessa, kun puolivälierät on varmistettu, ei liene suurta väliä onko pisteitä 100, 105 vai 110, jos sijoitus ei muutu mitenkään. Toki nyt on mennyt paremmin kuin viime kaudella, kun jäätiin 94 pojoon...
  2. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Joo, konjakkia ja nitroja tarvitaan jatkossakin. Fiilikset hyvin kaksijakoiset. Kaksi erää ihan myllyssä, mutta kolmannessa alkoi olla jo pleijarimeininkiä ja yritystä. Ulkkarimme näyttivät mallia ja Leivo + Eme täräyttivät komean maalin. Sen kyllä kavereille soi. Kahden erän perusteella...
  3. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllä ne Ahonen ja Piitukin vielä maalin värkkäävät. Piitulaisella sellainen kiima silmissä, että oksat pois. Edelleen vissiin joku kaivertaa kaverin mieltä SaiPa-kausista. Harmi ettei tuo Vauhkonen ollut vielä Lappeen kausilla ihan noin hyvä. Nyt sitä on vaikea saada laillisesti pysähtymään ja...
  4. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Näin toivotaan. Mutta jos raumalaiset pelaavat viime lauantain tapaan (vs. Kärpät) eli hyvin ja jämäkästi, vaikea ilta on luvassa. Nyt he ovat vielä sisuuntuneita KK-tappiosta ja TPS-peikosta eikä bussijaloistakaan ole esteeksi, joten sputnikeilta kysytään todella kanttia. Jos se kestää...
  5. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Näin sen itse vasta jälkeenpäin, mutta studiossa Kölli korosti, että olipa Saarelalta painava rannari... eli hyvä skode kuitenkin. Toki Jussiakin harmitti ja pään liikkeistä voi lukea voimasanan tapaisen. Normaalisti pitäisi tarttua.
  6. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kumpikaan veskoista ei ole nyt 100-prossan tikissä. Mutta johtuisikohan se myös pakeista, jotka koomailevat vuorollaan (esim. Backman Kiilholman 2-4:ssa?) Tai viisikkopuolustus kokonaisuutena. Ruuhkissa liian moni veto menee veskarille asti ja kimpoilee ikävästi jaloissa ja lavoissa. Ei siinä...
  7. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Niinpä. Näin vasta nyt 3. erän, mutta ei tappio yksin Niemisen piikkiin mene, vaan koko joukkueen. Koko erän ajan KalPa oli vahvempi luistelussa ja kaksinkamppailuissa. Sputnikit hiihtelivät perässä, antoivat tilaa ja odottivat mitä tuleman pitää. Kun Kilpeläiselläkään ei ollut paras päivänsä...
  8. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Näin kaksi viimeistä erää vasta jälkeenpäin, mutta olihan varmaan kauden paras kolmonen tänään. Ei ainakaan montaa parempaa löydy. McI sytytti jengin roihuun ja hyvä niin. Tulitukea ammuttiin laajalta sektorilta. Alkuun näytti, että Jussi imaisi ekan Tepsi-maalin, mutta taisi siinä maskia olla...
  9. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllä täytyy SaiPan petrata reippaasti peliään, mikäli meinaa lyödä tosissaan hanttiin esim. HIFK:lle. Kun Jyskälän peliä katselee, mieleen hiipii ajatus, että ihmeitä pitää tapahtua muutaman viikon aikana ellei finaalissa lopulta pelaa puolen Suomen joukkue ja Stadin kingit. Kivahan se on...
  10. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mestis-Blues pelasi todella hyvin ottaen huomioon, että joukkueen keski-ikä lie himpun yli 20 v. Nostan pipoa korkealle nuorukaisille. Paikkoja oli heilläkin vaikka voittoon asti. Aho on tehnyt hyvää työtä Espoossa, ja ensi kaudella sitten Ässät on vaihteeksi tosi veemäinen vastustaja. SaiPan...
  11. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Blues-matsi saatttaa päättyä ihan miten vaan. Hyvin jaksaa nuorukaiset painaa ja karvata jopa kolmella. SaiPan liukas luistelu tuntuu olevan historiaa tältä kaudelta. Pelikirjasta ovat kadonneet näköjään kaikki sivut, tyhjät kannet jäljellä.
  12. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Hyvää yötä sputnikit! Levätkää rauhassa ensi tiistaihin asti. Sitten on taas peli ja voi heilutella vähän jalkoja. Espoossakin jaetaan pisteitä. Ties vaikka viimeistä kertaa pitkään aikaan. Tässä illassa ei ollut mitään hyvää, ei kerrassaan mitään. Hävettää katsojanakin. Yössä koko jengi...
  13. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kai sitä on taas treenattu sekä polla että jalat jumiin... Karseeta kattoo.
  14. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ihan mallikas esitys sputnikeilta tänään (6.2.). Kaikesta näki, että joukkue halusi pelata Koholle voiton - mikään muu ei tullut kyseeseen. Samaa painotti myös Tirkkonen. Pisteenä i:n päälle kippari itsekin maalasi Greenin suosiollisella maskiavustuksella ehkä ratkaisevan 3-1 -osuman. KooKoon...
  15. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Maalinteon siunattu vaikeus on ollut voimassa kolmisen viikkoa. Sinä aikana on pelattu 8 matsia maalisuhteella 12-12. Pisteitä on kertynyt 11 (24). Kuntopuntarissa 8. sija. Joten ei ihan huonosti, vaikka paremminkin voisi mennä. Illan matsi näytti orastavaa nousubuumia ja että aallonpohja olisi...
  16. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllä tossa kolmannessakin tarjottiin tasoitusta ja kiekko liikkui ajoin mallikkaasti, mutta kun ei osuta. Ripareitakin oli tarjolla, mutta ketään keltaista ei ollut paikalla. Pistekin olisi maistunut hyvälle. Takana Tepsi ja Lugu voittivat ja kurovat etumatkaa kiinni.
  17. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Löfqvist on jäänyt valitettavasti junnaamaan kehityksessä paikalleen. Hyökkäyksessä ajoittain ihan hyvä, mutta puolustaminen tökkii vastaavasti pahoin. Hirmu lämäristäkään ei enää ole pelotteeksi muille, kun eteen ei saada maskia. Veskarit viivavedot kyllä poimii. Koko kentän kuljetukset voisi...
  18. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Etkö nähnyt? Katsopas uudelleen Ruudusta, jos pystyt. Kiinnitä huomiota vaikka kaksinkamppailuihin, pakkien puolustamiseen ja vastustajien merkkaamiseen (vs. Vänttinen kahdesti), avauksiin ja purkuihin, hyökkääjien sijoittumiseen hyökätessä ja maalinedustoilla, laukauksiin, 2-1-tilanteiden...
  19. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kahden erän jälkeen näyttää, että Spora saa helpon voiton plakkariinsa. SaiPa oli ekassa kohtuu hyvä, mutta toka meni ihan puppeloinniksi. Virheitä, hätäilyä ja aikailua eikä luistinkaan oikein kulje. Painaneeko viime viikko vielä jaloissa. Punaisten ei tartte kolmannessa tehdä kuin puolustaa...
  20. A

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Sananen vielä Löfqvististä. Kuka se nyt pakkeja peluuttaakaan, niin voisi rustata pareja uusiksi. SL:n pistetahti on hiipunut joulu-tammikuussa sitä mukaa kuin peliaika on lisääntynyt. Samalla plus-miinustilasto on joukkueen huonoin (-7) Virkkusen ohella (-8). Tänäänkin perin epävarmaa...
Ylös