Hakutulokset

  1. A

    Kannattiko Wiljami Myllylän myöntää alkoholisimi?

    Asia on juuri näin, kuten kirjoitat. Alkoholismi on sairaus, jonka päällä valitettavasti edelleen leijuu yhteiskunnassamme tämmöinen häpeällisen tabun varjo. Onneksi ei enää yhtä paljon, kuin joskus menneinä vuosikymmeninä, mutta kuitenkin se edelleen on voimakkaasti olemassa keskuudessamme...
  2. A

    Kannattiko Wiljami Myllylän myöntää alkoholisimi?

    @Häkkinaamari Kyllä tuossa on nyt sinulla itselläsi vain kehittymisen paikka hankalien moderaattoreiden syyttämisen sijasta. On hyvä, että palstaa moderoidaan aika tiukasti, koska se heijastuu ihan suoraan sen sisällön laatuun. Tähän kohtaan kirjoituksestasi halusin vielä erikseen tarttua...
  3. A

    Kannattiko Wiljami Myllylän myöntää alkoholisimi?

    Se on juuri näin. Koko asiassa mennään terveempään ja parempaan suuntaan silloin, kun niiden kanssa suostutaan asioiden rehelliseen käsittelyyn. Addiktiot elävät ja voivat hyvin silloin, kun niitä salaillaan, kielletään ja peitellään.
  4. A

    Kannattiko Wiljami Myllylän myöntää alkoholisimi?

    Ulkopuolelta on ihan turha kenenkään tulla kertomaan, että oliko fiksua vai ei. Tärkeintä on se, että kaveri itse haluaa oikeasti raitistua, kerta hänellä alkoholiongelma oli muodostunut. Siinä en lähde neuvomaan, että kannattiko se kertoa julkisuuteen vai ei. Se näistä julkisuudessa...
Ylös