Hakutulokset

  1. A

    Kotiteollisuus

    Tosiaan, Kukkaslevyllä oli parikyt vuotta sitten iso merkitys. Ja miksei vieläkin. Asiasta seuraavaan, nyt on kunnollista! Totuuden nimissä sanottava, ettei Hullu Ukkoa ole tullut ihan pohjiaan myöten kartoitettua ja tutuksi tehtyä -Voimakas toki mahtava biisi- niin ihan tunnelman...
  2. A

    Kotiteollisuus

    Äijät on neljävitosia, se näkyy ja kuuluu. Biisintekijä kyllästy biisintekoon vuosi takaperin ja Aaltosen ottaminen isommalle vastuulle nytkäytti hommaa eteenpäin. Sitten vissiin käsittelemättä jääneitä traumoja parisuhteiden päättymisestä. Leiki kuollutta, Huomisen jatkot, Piru lukee...
  3. A

    Kotiteollisuus

    Sen kolme kuuntelua se vaati ennen kuin alkoi askelmerkit putoilemaan kohdilleen. Melko lailla kenttä kääntynyt muutaman vuoden takasista levyistä, eli voittopuolisesti melodisempia pop-ralleja ja Holopaisen vaikutusta kansanlauluilla höystettynä. Eri biiseistä tulleita mielleyhtymiä mm...
  4. A

    Kotiteollisuus

    Kyllähän mäkin ton biisiluonnehdinnan olen lukenut, en vain osannut yhdistää suureen kokonaisuuteen. Eli ei auennut. Ironia on vaikea laji. Joskus. Ja Hynynen huomenna Uutisvuodossa, mutta senhän kaikki jo tiesikin.
  5. A

    Kotiteollisuus

    Olikos se Helvetistä Itään -levyn sessioissa, kun Hynynen Martikaisen tsemppaamana pyristeli teksteissään kohti arkisempaa ilmaisua, pois ylitsevuotavan symbolisesta perkelesaatana -osastosta. No, Seiskan ja Iankaikkisen perusteella ollaan palailtu taas vanhaan tuttuun - ja ehkä se toimii tällä...
  6. A

    Kotiteollisuus

    No olihan se sitten lopulta ihan must-juttu, ennakkotilaus ja seksiviikkona lämpöisenä käsille. Eipä sitä todennäkösesti paljon muita dvd-levyjä tule osteltuakaan. Historia-avaus oli aika hämmentävä. Mutta toisaalta, Kt-tyyliin, äärimmäisen tyylikäs. Lappeenranta silloin joskus, tanssilavaa...
  7. A

    Kotiteollisuus

    Tuli vaan mieleen, ettei kenelläkään olisi Valtakunnan vanhemmat lyriikat hallussa? Soittivat vielä Ilosaaressa 2001 vanhempaa versiota, joka sitten hiottiin lopulliseen muotoonsa KKN-levylle. Oli toi varhaisempi veto c-kasetilla - kunnes nauha liiallisesta kuuntelusta johtuen tuhoutui...
  8. A

    Kotiteollisuus

    Kyyyllähän tuanoi teeveen välityksellä livenä toimii nuo uudetkin, kuten kaikki muukin Kt-materiaali. Syli ja Siemen alla routaisen maan oli loppujen lopuksi aika ihqui, joskin hieman hämmentäviä. Vittu, Kielletty puu toimii aina, lopun epilepsia-valot tuottavat suunnatonta nautintoa. Rakastaa...
  9. A

    Kotiteollisuus

    Nyt on tullut muutaman kerran veivattua tota Seiskaa. Vähän intensiivisempää kiekonkierrätystä vaaditaan jotta biisit pesiytyvät aivoihin, kuten aikaisempi tuotanto on tehnyt. Valitettavasti. Nopeista liikkeelle. Avausraita Hulluutta ja humalaa aika selkee vauhdikas perusveto, sellasta...
  10. A

    Kotiteollisuus

    Tomusta ja tuhkasta levyn ilmestyttyä taisivat saada jopa pientä radiosoittoa, Mafiassa tietenkin. Jonkinlainen muistikuva biiseistä ainakin on (Graniitti, Jos sanon, Yksinpuhelu). En kuitenkaan osannut yhdistää biisejä samaan esittäjään ja lokeroin bändin siihen mitään sanomattomaan harmaaseen...
Ylös