Hakutulokset

  1. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Kysymys kuuluukin, että mikä tässä on lahtelainen kiekkoidentiteetti? Alkuun se oli talvisotaa, seuraavaksi kivaa pikkukiekottelua kun Pekka Virta pääsi oikein kunnolla Nupen ihon alle. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä mitä tässä oikein tavoitellaan. Nurmisen ihmistuntemus on nähty, se ei ole...
  2. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Kyllähän tässä Nemo-keississä herää väistämättä ajatukset siitä, että ulkopuolelta mukaan tuleva henkilö, jolla on omia ideoita ja haluaa toteuttaa niitä nähdään uhkana, koska hän ei välttämättä ostakaan niitä Nupen tai Laukkasen omia visioita ja hymistele mukana. Nyt ensi kaudeksi tulee sitten...
  3. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Eihän se peli ollut missään vaiheessa uomissaan. Alkukauden pisteet tulivat hyvin pitkälti Karhusen aivan selittämättömän God-moden ansiosta. Oli siinä toki muutamia sellaisiakin pelejä, joissa ei vain saatu sisään, kuten esimerkiksi Lukko-peli. Pääsääntöisesti kuitenkin peli oli jo alusta asti...
  4. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Nuorten esiinmarssi jatkuu. Tosin ei ehkä ihan siten, kuten olisi toivonut. Kaikesta huolimatta junnut ansaitsevat tänäänkin kaiken kannustuksen. Aivan sama miten peli päättyy.
  5. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Äärimmäisen junnupitoiselta jengiltä vahvaa taistelua tämän viikonlopun peleistä. Tähän voi olla ihan tyytyväinen.
  6. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Vituttaa, että tällaisille asioille on varaa naureskella. Hyvin on ylimielisyys tarttunut.
  7. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Tämä oli kauden 16. ottelu, jossa omiin menee 5 maalia tai enemmän. Varmaan jonkinlainen ennätys tämäkin. Kautta olisi vielä 15 peliä jäljellä. Lopettakaa tämä jo.
  8. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Tämä ei kyllä yllätä yhtään. Pääomistaja penkin takana on aina riski ja se maksoi tällä kertaa taas isoa hintaa Nemon ja koko joukkueen kannalta. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
  9. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Julkaistavien listalta Pynnönen, Elimäki ja joku mestisarpa. Aijai kun taas hemmotellaan lahtelaistea hokijännäriä.
  10. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Joukkueiden välillä on noin 30 kilometriä ja kannattajilla sota päällä joka kausi, vaikka joukkueet periaatteessa ovatkin samalla asialla. Vain Lahessa-jutut.
  11. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Ilmeisesti pelin jälkeinen pelaajahaastattelu on ollut tasoa julkaisukelvoton... Yhtälailla kuin koko joukkueen pelaaminen on ollut koko tämän kauden.
  12. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Onhan tuossa peruste pelikiellolle, eikä siinä mitään. Vituttaa vaan, että Keräsen "vahingoksi" naamioitu päähän kohdistunut ei sitten kiinnosta ketään, kuten harvemmin mikään mukaan Pelsun pelaajiin kohdistunut rike nykyaikana.
  13. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Rahaa ei vain yksinkertaisesti ole ja rippeitä halutaan myös säästää ensi kauden kuvioihin, mikä on tässä tilanteessa kaikista järkevin ratkaisu.
  14. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Eiköhän tämä juna ole jo mennyt. Aholan tehtävänä on tällä kaudella olla Peliitoissa ja kehittää itseään sitä kautta. Nämä meidän junnut eivät nyt tällä kaudella tunnu oikein onnistuvan tällä tasolla, joten jatkakoon hyviä otteitaan Heinolan puolella. Ensi kausi tulee kuitenkin vielä.
  15. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Kuusi peliä joukkueessa, joka oli yhtä lailla sekaisin kuin mekin tällä kaudella . Mitä tässä lainassa voi muka menettää?
  16. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Loppukauteen hyvät näytöt sisään ja ensi kaudelle kontrahti. Hyvä paikkaus tähän hetkeen. Se, että hinkissä ei lyö junnu läpi ei kerro oikeastaan mistään
  17. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Kenet tästä sitten lainaisi/myisi seuraavaksi? Seuralla ei selvästikään ole yhtään rahaa, jotta minkäänlainen reagointi olisi mahdollista, joten lienee parempi myydä loputkin, jotta saataisiin taas lisää puuhastelurahaa tuleville perseelleen meneville kausille. Pelikaanikuningas-Björninen...
  18. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Jos ei ymmärrä niin silloin voi olla myös ihan hiljaa.
  19. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Maksavan asiakkaan silmäänhän tässä on kustu jo jonkin aikaa. Karhun lähtö ei ollut yllätys sillä olihan mies ihan ylikylän kaveri tähän sarjaan. Hyvä veto myös säästää rahaa. Toki Helenius ei kyllä millään mittarilla ole liigatasoa, mutta ihan sama ei jaksa enää edes kiinnostaa.
  20. A

    Pelicans kaudella 2019–2020

    Vanhoista tuttavista kun puhutaan niin Joonas Jalvanti on istunut Luulajassa penkillä oikeastaan koko kauden. Tilastojen perusteella kolmessa pelissä tällä kaudella peliaika on ollut yli 10 minuuttia, muutoin peliaika on huidellut 2-7 minuutin välillä huipentuen edellisen sarjapelin 7 sekuntiin...
Ylös