Hakutulokset

  1. Z

    Perussuomalaiset

    Onneksi Perussuomalaiset ei ole enää äärioikeistolainen puolue! Muuten saattaisi vähän huolestuttaa äärioikeistofoorumin "meikäläiset" ministeriöissä.
  2. Z

    Perussuomalaiset

    Eihän tuossa viitattu naiseuteen millään tavalla, ruumiinaukkoja on kaikilla sukupuolesta riippumatta. Nyt oli janimäkelä-tason suoritus.
  3. Z

    Perussuomalaiset

    Hyvinhän ne kusimurot on tähänkin asti maistuneet kun vertaa vaalilupauksia ja käytännön hallituspolitiikkaa.
  4. Z

    Perussuomalaiset

    Ei riitä että köyhiä, työttömiä ja sairaita alistetaan sosiaaliturvan leikkauksilla, vaan pitäisi päästä vielä kyttäämäänkin. Tämä Rantanenhan on aivan uskomaton yhdistelmä tyhmyyttä ja ilkeyttä.
  5. Z

    Perussuomalaiset

    No varmaan on, kun sen verran konservatismiin päin kallellaan olevalla sivustolla ollaan, etenkin löyliksen osalta. Hiukkasen ironista syyttää toista osapuolta fiksun keskustelun estämisestä kun itse horisee jostain "voimallisesta taistolaisuudesta", tirsk. No ei se kyllä kovin hyvin...
  6. Z

    Perussuomalaiset

    Kätevä tulkinta, niin ei joudu perustelemaan esimerkiksi sitä, miten poliittisen mielipiteen kanssa eri mieltä oleminen on samanlaista syrjintää kuin rasismi. Tarkoitus oli päästä hiljaa itsekseen kihertelemään että hihii, pääsinpäs sanomaan, ja samalla viestiä kannattajille että hallituksen...
  7. Z

    Perussuomalaiset

    Ensinnäkin persuilla ei ole yli 600 000 jäsentä. Toiseksi, rasistiset mielipiteet eivät muutu vähemmän rasistisiksi vaikka niitä kannattaisi kuinka iso kansanliike hyvänsä. Kolmanneksi, erimielisyys poliittisen mielipiteen kanssa ei ole vastaavaa syrjintää kuin rasismi.
  8. Z

    Perussuomalaiset

    Rasismi ja mukahassut twiitit ovat juuri sitä persujen ydinosaamista. Saat mitä tilaat.
  9. Z

    Perussuomalaiset

    Orpon sanomana tää nauratti, mutta se, että joku uskoo siihen tarpeeksi tosissaan toistaakseen sen, on lähinnä surullista. Toki jos "työllä" tarkoitetaan rasismin "tuomitsevien" julkilausumien, tiedonantojen ja juhlapuheiden laatimista, niin siinä voidaan hyvinkin nähdä jonkinlainen ennätys...
  10. Z

    Perussuomalaiset

    Schrödingerin Holohölinä selittelee ja saivartelee miten Suomen eroaminen eu:sta ei ole millään tavalla realistinen, paitsi sillä tavalla että se on persujen puolueohjelman mukaan pitkän tähtäimen tavoite. Samalla syyttää Reutersin toimittajaa valehtelusta. Jussi Halla-aho EU-erosta: ”Ei ole...
  11. Z

    Perussuomalaiset

    Harmittaa kyllä demareiden nössöily alkukesästä sen meemikuvan kanssa, sehän osui naulan kantaan.
  12. Z

    Perussuomalaiset

    Tietääkseni Marin ei ole täyttänyt persujen jäsenhakemusta, toisin kuin monet natsit.
  13. Z

    Perussuomalaiset

    Kyllähän tuon persujen hämmennyksen ja pöyristymisen jollain tasolla ymmärtää, kun iltikset ovat jonkun reilun vuosikymmenen ajan välittäneet persujen viestiä kritiikittä sanasta sanaan ja reagoivat avoimeen rasismiin vasta nyt, kun sen synkeys on peilattu Suomeen ulkomaisten medioiden kautta.
  14. Z

    Perussuomalaiset

    Harmi että Riikka ehti jo myöntää kirjoittaneensa nuo tekstit, muuten hän olisi voinut sanoa että se oli serkku joka kirjoitti hänen nimimerkillään ennen kuin käytti toista keskustelupalstan klassikkoa, sarkasmiseiviä.
  15. Z

    Perussuomalaiset

    Yrittääkö Jussi tässä väittää, että hän puolestaan tuossa tapauksessa pahoittelisi omaa väitettään geneettisistä erityispiirteistä?
  16. Z

    Perussuomalaiset

    Jep, samoin kuin ajatus, että rasisti pitäisi haastaa johonkin rakentavaan debattiin siitä, onko hän väärässä ollessaan rasisti.
  17. Z

    Perussuomalaiset

    Se sanoi sen jo hallitusohjelmassa työkyvyiltään rajoittuneille, osa-aikaisille työntekijöille ja toimeentulotukea tarvitseville jne. Voisi kokeilla jotain uutta, esim. lakata valehtelemasta ja muistaa mitä on lukenut, sanonut ja kirjoittanut persuista vuosina 2017-2023.
  18. Z

    Perussuomalaiset

    Ei tarvitse mennä edes vuoteen 2022 asti, ehtikö kulua vuorokauttakaan ennen tuota anteeksipyyntöä kun "riikka" vielä sanoi, että ei tulisi mieleenkään pyytää anteeksi?
  19. Z

    Perussuomalaiset

    Ei, vaan sinä et pystynyt vastaamaan perusteluihini edes vähää alusta, ehkä siksi että huomasit alkuperäisen vertailun olevan täysin absurdi, joten päätit siirtyä suoraan trollaamiseen. Olen yllättynyt kuin Petteri Orpo huomatessaan persuissa olevan rasisteja.
  20. Z

    Perussuomalaiset

    Selviää ihan tuosta lainaamastasi Ann Arborin viestistä. Ensin mainitussa on kyse hyökkäys- ja valloitussotaa käyvästä valtiosta/armeijasta, toisessa humanitääristen katastrofien pakottamasta muuttoliikkeestä, jota rasistit tykkäävät rinnastaa ensimmäiseen. Se, että osa siirtolaisista hyödyntää...
Ylös