Hakutulokset

  1. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Mitäs pahaa Cristiano Ronaldo on sitten tehnyt, kun hän on kuulemma ihmiskyrpä? Siis muuta kuin takonut paljon maaleja ja voittanut paljon. Filmaamista häneltäkin on nähty, mutta ei ole missään nimessä se pahin filmaaja. Ymmärrän miksi esimerkiksi Ramosia tai Pepeä sanotaan muiden joukoissa...
  2. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Mielenkiinnosta kysyn, että miksi esimerkiksi Varane, Marcelo, Modric, Kroos, Asensio, Nacho, Isco, Navas, Bale, Vinicius Junior ja Lucas Vazquez ovat ihmiskyrpiä.
  3. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Totta. On myös hyvä muistaa, että Zidanen Real Madrid oli 2016 lähellä voittaa myös La Ligan, vaikka lähti isolta pistetakamatkalta kirimään Barcelonan eroa kiinni. Zidanen Real Madrid olisi siis voittanut ylivoimaisesti La Ligan, jos Zidane olisi ollut alusta lähtien puikoissa ja jos oletetaan...
  4. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Provoiluna tuon voi ottaa, jos haluaa ummistaa silmänsä tosiasioilta. Zizou on ollut päävalmentajana kolme kautta UCL:ssä, ja voittanut jokaisena vuotena kannun. Guardiola sen sijaan ei ole, vaikka esimerkiksi Cityssä on saanut mukavan määrän puntia käyttöönsä toisin kuin Zizou joka ei ole...
  5. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Loput 10% palkkaisi sitten Zidanen joka osaa voittaa UCL:ssäkin toisin kuin Guardiola. Voi vaikka mennä Saksaan kysymään Bayern-kannattajilta, että oliko Pepin aikakausi sellaista, mitä he halusivat. Ei ollut, sillä UCL:ssä ei oltu lähelläkään finaalia. Citykin oli jo Englannissa voittanut ennen...
  6. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Juice Leskinenhän lauloi aikoinaan "Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan, tulen uudestaan". Vapahtaja on saapunut. Mies joka ei millään tavalla ole taktinen valmentaja on kuitenkin mies jota ei olla pystytty UCL:ssä pysäyttämään. Nyt tarvitaan Zizoun ihmetaikoja, tällä kertaa tosin ilman Ronaldoa.
  7. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Olipa loistava viikko joukkueelta. Aluksi cupissa haettiin Kataloniasta ansaittu tasapeli ja vierasmaali, jonka takia sumppu-Valverde joutuukin lähteä hyökkäämään Bernabeulla. Sen jälkeen vieläkin vakuuttavampi esitys Atleticoa vastaan vieraissa, ja kolme pistettä. Juniorin piti olla tällä...
  8. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    En usko että Bale on potentiaalinen pelaaja Chelseaan. Ensinnäkin siksi, että hän ja Hazard muodostaisivat loistavan kaksikon. Lisäksi siksi että muistaakseni Tottenhamilla olisi jonkinlainen etuoikeus Baleen, jos hän siirtyisi takaisin Britanniaan. En muista oliko tämä varmaa tai huhua enkä...
  9. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Kappas vain, jinxaus onnistui tällä kertaa sillä Ajax sieltä tuli. Missään nimessä ei voi silti aliarvioida heitä, sillä pelasivat Bayernia vastaan kaksi kertaa tasurin. Tyytyväinen olen silti arpaan. Kieltämättä pieni pelko oli, kun Ajax ja Liverpool olivat jäljellä, mutta siinä vaiheessa kun...
  10. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Mun mielestä ehdottomasti kovimmat lohkokakkoset ovat Liverpool ja naapuri Atletico. Atleticoa ei voida kohdata, joten Liverpool ehdottomasti se pahin. Schalke olisi varmaan se kaikista mieluisin. Ajax, Lyon sekä ManU sitten tuossa järjestyksessä mieluisimmat. Tottenham sitten 2. epämieluisin ja...
  11. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Selvä, kiitokset tiedosta. Ei tule itse juurikaan seurattua Bundesliigaa muuten kuin katsomalla välillä sarjataulukkoa. Koko Bayern on ilmeisesti ollut melko sekaisin alkukaudella sarjasijoituksen perusteella. Huhujen mukaan Hazard on vaatinut, että Madridista tulisi jotain tietoa ollaanko...
  12. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    James olisi kyllä hyvä saada takaisin. Bayernillahan on häneen osto-optio, mutta James itsehän voi tuon itse purkaa jos ei vain halua tehdä sopimusta Bayernin kanssa. On pelannut Bayernissa hyvin, joten tottakai otamme hänet ilomielin vastaan. Chelsea on ilmeisesti ilmoittanut, että Hazardin...
  13. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Olipa mielenkiintoinen ottelu. Näytettiin Barcelonalle miten AS Roman voi myös voittaa Italiassa ilman vuosikymmenen suurinta ja pahinta sulamista. Ensimmäinen puoliaika oli paska, mutta sitten toisella puoliajalla pelattiin niin kuin 2000-luvun kovimman dynastian kuuluukin. Llorenten esitykseen...
  14. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Ramosilla oli oikeus käyttää kyseistä ainetta. En usko että tässä mitään sen erikoisempaa on. Yritetään vain tuhrata 2000-luvun kovimman jalkapallodynastian mainetta.
  15. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Minä boldasin. Olen tuosta eri mieltä. Ennen kuin Zidanesta tuli ykkösvaukku, niin joukkue oli kriisissä. Mutta Zidanen tulon jälkeen joukkue pelasi hyvin, ja oli jopa lähellä voittaa vielä La Ligan Benitezin tuhottua siihen mahdollisuudet paskalla alkukaudella. Madridissa olisi juhlittu...
  16. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Olin aika epäileväinen Martinezille ennen MM-kisoja, mutta mielestäni koutsasi loistavasti Belgiaa kisoissa. Lisäksi jos katsotaan hieman tulevaisuutta, niin Martinez voisi olla hyvä lisä, kun houkutellaan Hazardia Madridiin. Itse annan peukun Martinezille. Annoin tosin myös Lopeteguille, joten...
  17. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Oli se vain hyvä että päästiin Ronaldosta ja Zidanesta eroon. Nyt joukkue pelaa nimenomaan JOUKKUEENA ilman Ronaldoa ja joukkue on huomattavasti taktisempi kun Zidanen tilalla on Lopetegui. Jos Barcelonalta tulee turpaan niin Lopetegui kilometritehtaalle.
  18. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Taitaa olla Lopetegui vain pelkkä välivalmentaja seuraavan dynastiaa odotellessa. Ei voi Real Madridin kaltainen seura olla neljä peliä putkeen ilman maaleja. Ei vaan vittu voi.
  19. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Viimeiseen kolmeen peliin tehty tasan nolla maalia. Tappiot Sevillalle ja CSKA Moskovalle ja tasapeli Atleticoa vastaan kotona. Nyt on vaikeaa. Peli on hieromista, hieromista ja hieromista. Asensio ei ole mielestäni valmis pelaaja, vaan hän meinaa välillä jäätyä viimeisissä ratkaisuissa. Saa...
  20. Z

    Real Madrid C.F. 2018–2019

    Kyllä Leinolla on ihan pieni pointti, vaikka se ehkä hukkuukin tuohon valehteluun, jossa väitetään Pepin Barcaa kaikkien aikojen joukkueeksi tai jotain Cillesseniä Navasia paremmaksi. Courtois on nimittäin Navasia parempi maalivahti ja ennen kaikkea nuorempi. Courtois on syntynyt -92 kun taas...
Ylös