Hakutulokset

  1. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Voiskohan tämän kääntää jotenkin voimavaraksi?
  2. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Osu kyllä häjysti Heikkiseen ja näytti niinkun ois kalauttanu vielä kallonsa tuohon jäähän kun kaatui. Pihallahan tuo oli tosiaan kuin lumiukko. Toivotaan nyt parasta ettei käynyt pahemmin. TPS näistä tuskin tiedottelee mitään niinkuin ei muutkaan.
  3. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Eiköhän Lindsten ole poppareilla. Kallio voi muuten tänään saada keppiä kylkiinsä ja toivottavasti tuomarit ovat hereillä. Jossain vaiheessa tuo pieksäminen varmasti alkaa. Onkohan sitte edes kylkivamma? Eihän näistä puhuta ääneen.
  4. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Filppula myös pidettiin sivussa ihan varmuuden vuoksi ja hyvä niin. Toivottavasti Kalliolla ei mitään pahempaa. En usko mihinkään kylkiluun murtumaan jne. Siitä ei viikossa tai parissa parane. Hyvä että paskalle taittuu.
  5. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Joo aika karsean näkönen oli Jasun pärstä kun tuolla somessa oli kuva. Toivottavasti ei tosiaan menny silmä pahemmin.
  6. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Kyllä nämä loukit syö muutenki miestä aikalailla. Jos vähän sitä hyvää tuuriakin olisi välillä. Tuntuu että vähintään jokainen kärkiäijä on ollu telakalla pyydystä lukuunottamatta. Samanlainen suma kun tulisi esim. Kärpissä niin tuskin porskuttaisivat sarjakärjessä. Junttila ja Koivisto...
  7. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Juolevi jos korvataan Reunasella niin vähä kyllä ahistaa.
  8. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Anteeksi kun kysyin. Itse en pyöri tuolla sosiaalisessa mediassa(facebook sun muut vitun twitterit) niin paljon ja jos tästä Tepsi on jo infonnut aikaisemmin niin nostan käden ylös virheen merkiksi.
  9. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Sillälailla. Hohhoijaa ja kaikki jeesuksen vitun kaverit perkele. Jessi vois hiukan kyllä avata mikä Tallinderin tilanne on tällä hetkellä? Onko käsi amputoitu kokonaan vai varotoimenpide?
  10. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Tuskin Reunasta oltaisiin tosiaan laitettu SaPkoon jos Tallenilla jotain pahempaa olisi. Toivottavasti selvittiin säikähdyksellä ja Henrik huomenna kehissä.
  11. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Asia kunnossa ja kiitos tarkennuksesta.
  12. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Onkohan kyseessä treeneihin paluu vai nähdäänkö ukot jo tositoimissa ensi viikolla? Näistä kun ei ota oikein selkoa. Hieno uutinen anyway.
  13. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Marjamäki tais turista jossain aviisissa että tuossa maajoukkueringissä on paljon hyviä pelaajia joita seurataan mutta eivät nyt mahtuneet mukaan. Uskon Jasun olevan yksi näistä pelaajista. Kun tuota Jasun työmäärää katsoo niin ei loukki yllätyksenä ainakaan itselle tullut. Vituttaahan se toki...
  14. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Tallinder on niin iso palanen tuota joukkuetta. Liigan paras pakki. Jessi ja TPS vois alkaa raottaa niitä verhoja pikku hiljaa missä kunnossa ukot on? Fippe ilmeisesti palaa nyt maajoukkue tauon jälkeen? Toivottavasti Tallenilla ei ole mitään pahempaa. Jos Henkka tuosta tipahtaa pois niin...
  15. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Jospa Filari ei tosiaan ole joukkueen kans treenannut vaan tosiaan itsenäisesti. Ei sinne murtuneella(?) sormella ole kyllä hirveästi asiaa kulmavääntöihin sun muuhun kiekolliseen peliin. Eiköhän TPS pelaa tässä varman päälle. Toivotaan että Filppula palaa pian kaukaloon. Ois miehelle aika...
  16. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Fippe ja Eki sataprossaseen kuntoon ennen paluuta eikä mitään aidan alituksia vaikka keskikaista on mitä on. Näillä lusitaan nyt siihen asti. Ei ois kyllä kuukausi sitten uskonu kuinka paljon Nyströmiä kaipaa takaisin tällä hetkellä rosteriin.
  17. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Jos nyt veikata pitäis niin treeneissä. Tuskin nyt murtuneella(?) sormella on Tepsi ja Filppula kikkailleet. Vkloppuna #81 oli kuulemma ollut aika vaisu niin mistä näistä tietää. TPS tuskin tuosta asiasta kertoo missä sormi on mennyt paskaksi.
  18. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Kyllähän ne kaiken näköisiä patentteja nykyään keksii noihin vammoihin. Pelihanskan laittaminen käteen ois voinu olla hiukan hankalaa. Sormi nyt vaan kuntoon kerralla ja Filu sitten kehiin. Hyvä tosiaan ettei ollu joku olkapää jne.
  19. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Joo ei loukkantumisia kellekkään toki toivo mutta laittaisin vaikka Karvosen tammikuulle asti saikulle jos Filppulan saisi pidettyä ehjänä. Tämä on taas tätä saatanan tuuria. Kohta siellä on Perrin samalla osastolla.
  20. Z

    TPS:n loukkaantuneet kaudella 2017–2018

    Voi vitulla päähän. Puoltoista kuukautta siis Fippe pois. Ilmeisesti treeneissä menny paskaksi?
Ylös