Hakutulokset

  1. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Miten Israelin ihmisoikeudet liittyvät Gazan pommituksiin??
  2. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Aivan. Ei olekkaan kuin yksi syypää Ja olen mielestäni perustellutkin, että miksi näin. Ja kun kuitenkaan missään ei ole näkynyt jälkeäkään tietämättömyydestä tai mielipidemuokkauksesta niin olisi suotavaa, että kirjoitat asioista niin kuin ne on eikä siten miten niiden luulet olevan jos puhut...
  3. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Oli pakko ottaa kiinni tähän koska tämän enempää ei voisi yhdessä lauseessa vihreellistä infoa ollaakaan. Hamas ei missään olosuhteissa ole mikään "kansallinen puolue" Se on syytettynä lukuista rikoksista ihmisyyttä vastaan käyttämällä oman maan kansaa kilpenä. Se myös operoi kouluista ja...
  4. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Olisiko tälle syynä se, että Israelin valtio aika pitkäli ajattelee omaa kansaansa ja sen parasta ennen kuin mitään muuta? Myöskin se, että Israel tekee kaikkensa jotta se viha-mielisyys saadaan tukahdutettua maata kohtaan, on pitkälti Israelin hallinnon aikaan saannosta joka varmasti näkyy...
  5. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Eivät niinkään ajattele vaan he kritisoivat Israelin politiikkaa kuten oppositio yleensä tekee. Tämä on heidän media-äänensä.Kuitenkin on absurdia, että tämä lehti on löytänyt itselleen lukijansa koska kuitenkin on vaikea ajatella, että joku Israelissa tuntisi sääliä palestiinalaisia kohtaan kun...
  6. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Tottakai sanoo kun haaretz on vasemmistolainen lehti joka siis toimii myös opposition äänenä.
  7. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Juurihan jo itse olen muutamaankin kertaan kertonur, että sinne pääsee kyllä mutta sinne ei saa viedä tavaraa mikä auttaisi Hamasia rakentamaan ase- tai isku mahdollisuuksia. Puhuit kylläkin ensin ihmisten kulkemisesta joka seuraavassa muuttuiksin humanitaariseksi avuksi jota sinne on päässyt...
  8. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Noita avustus-rekkoja on mennyt ihan joka vuosi sinne, pois lukien gazan sota jokunen vuosi sitten.
  9. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Mutta ei ne rajat ole kiinni miten sinä annat ymmärtää. Ihmisten kulkeminen ja humanitaarinen apu eivät ole sama asia. Ja kyllä sinne tavara liikkuu mutta siitä otetaan pois se mitä hamas voi hyödyntää. Kyllä sinne nimittäin voi ja onkin viety apua. More humanitarian aid sent by Turkey enters...
  10. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Siis sitä, että mikä järki Israelin olisi antaa heille mahdollisuden hankkia aseita kun kuitenkin niitä käytettäisiin heitä vastaan. Näin ollen, siis vastasin aika suoraan tuohon kysymykseesi. Eikös tässä nyt ollut perustelua? Kyllä he humanitaarista apua ovatkin sinne päästäneet. Hienosti nyt...
  11. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Mitä et ymmärrä Israelin turvallisuuden uhkaamisesta? Tarkoitako nyt gazaa vai länsirantaa? Ja tottakai siellä on pula kaikesta koska eihän siinä olisi mitään järkeä, että Israel antaisi ehdointahdoin materiaalia hamasille. Ja ei ne iron dome-puolustusohjukset kaikkia raketteja taivaalta alas...
  12. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Joudutaan mutta eri lähtökohdista. Koska vain tämä uhkaa Israelin turvallisuutta.
  13. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Tottakai pitää koska hehän sitä joutuvat tekemään vuodesta toiseen. Saavat puolustaa. Ei heitä siihen kukaan estä mutta se on vain heillä erittäi vaikeaa kun terroristit häärivät gazassa ja tekevät ihmosten elosta erittäni vaikeaa. Ja en näe sitä mitenkään ongelmana. Asia on vain sinällään eri...
  14. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Ei sillä ole mitään väliä, että mitkä ovat vehkeet. Kaikki pelaa niillä korteilla mitkä on jaettu. Ja israel on hankkinut/rakentanut ne aseet joilla se saa itsensä pelastaa noilta palestiinalaisten terrorilta ja iskuilta.
  15. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Tottakai on koska en viitsi mitään foliohattu-roskaakaan niellä. Ja kun tietää miten asiat tuolla menee niin tietää mitä eloonjäämis-kamppuila Israel joutuu tuolla suorittamaan. Maanalaisesta muurista en tiedä mitään mutta kuulostaa ainakin hyvältä. Ja eipä sinne gazaan hyökätä mikäli palet ei...
  16. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Mitenkä niin mahtaa toitottaa kun kuitenkin kyseinen herra on aika kritisoitu henkilö useissa piireissä. Siis, ei Israel kyllä taida tunnustamisen tai palestiinan itsenäisyyden haluamisten takia hyökätä palestiinaan. Ja Israelin kimppuun ollaan hyökätty sen perustamisesta lähtien josta johtuu...
  17. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Niin, eli siis samanlaisesti minä voisin väittää, että sinun väiteetkö Lintzistako on sitten absoluuttisen totta? Ja mitä tulee tuohon puoluohjelmaan ja paleihin niin: Likud - Wikipedia, the free encyclopedia Ja tottakai se kiistää sen olemassaolon kun eihän sellaista valtiota ole ja miksi...
  18. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Miten niin "minä ja Israel" Ihan avoimen Wiki-lähteen asiasta esitin. Ei voi olla kahta erinlaista totuutta jos toisessa on ihan erinlainen versio kuin toisessa. Niin sanoin ja perustelu olikin se, että siinä ei olisi mitään järkeä. Niin hallitsee tai pikemminkin se on suurin puolue mutta ei...
  19. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Et kyllä maalaa koska puhut niitä vastaan. Ei minullakaan ole mutu-tuntua. juurihan laiton lähteen josta olen mm. ammentanut. En minäkään ole sanonut, noin fakta-asioissa. Ja ei ole sama koska Israelia ei hallitse terroistit kuten gazassa.
  20. Z

    Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

    Mutta ei sen tarvitse olla sellaista keskustelua koska siinä oli syy ja seuraus joten sinä koitat nyt maalata asiaa jotenkin muuten kuin se on mennyt. Ja mitä tulee noihin siirtokuntalaisiin niin yhtälaisesti ne palet suorittavat agressioita juutalaisia kohtaan. Ja IDF yleensä pidättää...
Ylös