Hakutulokset

  1. Y

    Kellojen siirto

    No näköjään. Artikkelissa todetaan myös, että jo parin tunnin jetlag alkaa näkyä suorituksessa. Samoin tuodaan esiin vanha viisaus, että "aikaerosta toipumiseen menee yhtä monta päivää kuin mitä aikaero on tunneissa". Nämä tukevat näkemystäni siitä, että tästä yhden tunnin siirtämisestä...
  2. Y

    Kellojen siirto

    Miksi niistä ei ole olemassa mitään tarkempia tutkimuksia? Samoin kuin yleisesti matkustamisen vaikutukset terveyteen, onhan sen oltava ihan käsittämättömän iso terveysriski. Meinaan jos täällä siirretään kelloja tunnila 2 kertaa vuodessa vs. painat johonkin Thaimaahan pariksi viikoksi ja...
  3. Y

    Kellojen siirto

    Miten NHL tai KHL-pelaajat pysyvät terveinä ja iskussa, vaikka heidän täytyy kauden aikana rukata kelloja jatkuvasti?
  4. Y

    Kellojen siirto

    Miksei näissä tutkimuksissa muuten koskaan oteta huomioon väestöä, joka on syntynyt kellojen siirtämisen aikakaudella? Esim. itse olen syntynyt kesäaikana, niin eikö Partosen logiikalla talviaikaan siirtyminen tekisi terveydelleni pahaa?
  5. Y

    Kellojen siirto

    Eli käytännössä työssä käyvään yhteisöön vaikutus on sama. Ilmeisesti näin toimitaan myös koulujen osalta?
  6. Y

    Kellojen siirto

    Mutta eikö tuo käytännössä aiheuta saman, minkä tämä turmiollinen kellojen siirtelykin?
  7. Y

    Kellojen siirto

    Meillä on töissä aamuvirkkuja ehkä 5/40. Itselle ei tulisi mieleenkään lähteä aamulla ennen töitä mihinkään lenkille, tuskin edes pystyisin. Kesällä voin joskus pyöräillä sen n. 15 kilometriä suuntaansa mutta siinä se. Jotta harrastaisin ulkoilua tai liikuntaa ennen töitä, minun pitäisi muuttaa...
  8. Y

    Kellojen siirto

    Kyllä varmasti näin. Toisaalta onhan tässä maassa esim. eläimiinsekaantuminenkin laillista ja heitä varmasti keskuudestamme löytyy, mutta lemmikkieläinkaupat on silti toisten ihmisten tarpeita varten.
  9. Y

    Kellojen siirto

    Mitä helvettiä? En edes tiennyt että otakantaassa on kysely jo auki ja n. 7 tuntia vastausaikaa. No sinne meni kesäajan puolesta. Se on mulle subjektiivisesti sopivin aika muutenkin, kun olen siinä syntynyt ja suurimman osan elämästäni elänyt. Talviaika sotkee mun sisäisen kelloni ja...
  10. Y

    Kellojen siirto

    Ehkä talvella, mutta ei kai nyt muina vuodenaikoina sentään?
  11. Y

    Kellojen siirto

    Johtuu varmasti siitä, että täällä Jatkoajassa on mun havaintojen mukaan keskimääräistä fiksumpaa porukkaa. Tietenkin tätä edesauttaa se, kun kyseessä on näin valvottu palsta. Lähinnä olen sivusilmällä vilkuillut jotain iltapäivälehtien kommentteja niin niihin tulee aina välittömästi...
  12. Y

    Kellojen siirto

    Kyllähän tuo talvi- tai "normaaliajan" kannattajien ryhmä on vähän sellainen raivoraittiiden vastaavaan verrattava. Eli varmasti ensimmäisinä vastaamassa nettikyselyihin. Uskon että normaalit ihmiset äänestävät voittopuolisesti oikein eli kesäaiikaa.
  13. Y

    Kellojen siirto

    Sellaisiakin on löytynyt, että talviaika parempi kun aamulla ja illalla on tunti enemmän valoa.
  14. Y

    Kellojen siirto

    Tämä on kyllä helpottava tieto. Jopas ahdisti lukea tuolta IS:n kommenttiosiosta talviaikaa kannattavien perusteluja. Iso osa semmoisia mitkä perustuu väärinymmärrykseen tai ihan vaan tietämättömyyteen. Yllättävän moni ei edes tiedä mitä eroa näillä ajoilla on. Surullista.
  15. Y

    Kellojen siirto

    Sen takia varmaan kun ihmiset nyt yleensäkin nukkuvat yöaikaan. Ei mulle tai muille normaaleille ole mikään vaihtoehto nousta aamuyöllä ja mennä pihalle touhuamaan auringonpaisteeseen tunniksi pariksi ennen töihin tai kouluun lähtöä. En ole varma trollaatko, kun noin selvää asiaa tarvii...
  16. Y

    Kellojen siirto

    Harva asia sää meikäläisen näkemään niin punaista kuin tämä ihme hinku talviaikaan siirtymisestä. Ei kun anteeksi, "normaaliaikaan". Teeskentelen ymmärtäväni tunnin jetlagit ynnä muut hirveät asiat, mitä kellojen siirrosta seuraa. Mutta en älytöntä vaatimusta pysyvästä talviajasta. Tutkitusti...
Ylös