Hakutulokset

  1. Y

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Mä kyllä tunnistan osittain. Erityisesti tuo haastattelu hävityn Kanada-ottelun jälkeen oli yllättävän tyyni ottaen huomioon, että turpiin tuli kotikisoissa jo puolivälierissä. Löytyisiköhän vielä YouTubesta se haastattelu, jossa vuoden 2013 hävityn pronssiottelun jälkeen häntä vitutti todella...
  2. Y

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Ihan hyvää pohdiskelua siitä, että World Cupin poisjääminen on vienyt hieman intoa Jaloselta. Hän palasi Suomen maajoukkueeseen juuri siksi, että halusi valmentaa suomalaisia huippuja, joita ei ollut vielä saanut valmentaa. Taisi mainita Barkovin, Teräväisen ja Lindellin esimerkkeinä. Nyt sitä...
  3. Y

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Jotenkin Jalosen olemuksesta huokuu se, että ei enää ole se sama palo ja tunne kuin on aikaisemmin ollut. Enkä mä tästä häntä syytä tai hauku, se on mielestäni täysin inhimillistä. Ensimmäistä kertaa toisen tulemisen aikana voidaan kritisoida aika vahvasti Jalosta päävalmentajana. Ensinnäkin...
  4. Y

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Tuloksellisestihan tuo päättyi kiitettävästi, kun Suomi sijoittui parhaiten Euroopan joukkueista. Se miksi tuota Suomen joukkuetta kritisoidaan on se, kuinka heikko ja epätasainen se oli. Kun on jälkikäteen katsellut noita pelejä ja lukenut haastatteluita, niin aika kaukana tuo joukkue oli...
  5. Y

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Jos pitäisi arvioida nuo jonkinlaisessa yllärijärjestyksessä, niin olisi se aika helppo. 1. 2019 (7-9) 2. 2011 (5) 3. 2016 (2-5) 4. 2022 (2) Suluissa minun arvioni kuinka monenneksi Suomi ennakkoarvioissa laitettiin suurin piirtein. Hankala näin jälkikäteen arvioida, että kuinka mones Suomen...
Ylös